Keskustelu

YlläpitoRuokavalioita13.2.2012 10.55
Kerätään tähän ketjuun refluksikkojen erilaisia ruokavalioita, joita varmaan on monia.

Minkälainen on sinun ruokavaliosi? Onko se käytännön kautta koottu vai oletko saanut vaikutteita joistakin suuntauksista (perinteinen refluksidieetti, laktoositon, paleo, hiilihydraattitietoionen, funktionaalinen, kiinalaisen lääketieteen mukainen, yhdistelmäsääntö (Hayn dieetti) ...........?

M-MRe: Ruokavalioita13.2.2012 11.13
Itse joudun noudattamaan useampaa dieettiä yhtäaikaisesti: kolesterolitietoinen, reflutietoinen, lihaton ja näiden lisäksi pitäisi olla vielä laihduttavakin. Kukaan lääkäri tai hoitaja ei ole koskaan neuvonut minua ruokavalioasioissa, jos ei lasketa kertaa, kun yksi hoitaja kyseli mitä syön (silloin syynättiin korkean kolen syytä) ja totesi, että kaikkien pitäisi syödä ja liikkua kuten minä. Tämä oli vuonna 2008.

Ainoat vältettävä-vinkit reflun suhteen olen saanut täältä ja muualta netistä googlaamalla. Aluksi karsin reippaalla kädellä, sitten aloin tunnustella mikä saattaisi sopia ja mikä ehdottomasti ei sovi (pahimmat: tuorekurkku, ruisleipä, tilli) ja nyt olen palauttelemassa asioita ruokavaliooni, sillä olen huomannut, että esimerkiksi klementiiniä kestää syödä vähän. Samoin kaurapuuron olen palauttanut.

VaniljaRe: Ruokavalioita13.2.2012 18.35
Minun ruokavaliossani on tärkeää näköjään tuo yhdistelysääntö, en voi syödä perunaa ja lihaa tai perunaa ja kalaa yhtäaikaa. Siis jos syön tärkkelystä ja proteiinia samalla aterialla, ruoka ei sula, olen sen nyt niin monta kertaa kokeillut että nyt täytyy uskoa jo siihen. Ruoansulatusentsyymit ovat olleet avuksi jos proteeiinit ja tärkkelykset ovat osuneet samalle aterialle.

Näissä närästysoireissa minulle on suurena apuna olleet smoothiet, kun juo ne pienin kulauksin ja hitaasti, niin aina parempi.

Tämän aamun smoothie oli seuraava:
2 dl mustikoita
puolikas banaani
vajaa 2 dl ananas-porkkana-gefilusmehua
puolikas ruukku tammenlehväsalaattia
kuitulisää

Toinen ihana smoothie on:
reilu puolikas desi manteleita illalla likoamaan
3 taatelia myös illalla likoamaan, käytetään liotusvesineen
macaa
puolikas banaani
joukkoon tai pinnalle kanelia (Ceylonin)

Jos kaura käy, niin kauramaito on mahtava pohja smoothielle:
kauramaitoa pari desiä
mantelitahnaa
taatelia
kanelia

Pohjaksi voi laittaa myös kookosmaitoa
siihen jotain seuraavista: taatelia, viikunaa, aprikoosia

jos käyttää maitotuotteita, niin luonnonjogurttiin voi lisätä vadelmia tai mansikoita ja banaania, vaniljaa, voi myös laittaa mustaherukoita ja pinnalle kuivattua mustaherukkaa, kaunista ja herkullista

Joskus laitan pilttipurkkien mangososetta tai muuta hedelmäsosetta, mutta terveellisempää on tietysti käyttää tuoreita hedelmiä ja marjoja, mutta siis pilttipurkki on hyvä hätävara

Näitä voi yhdistellä ja keksiä uusia loputtomiin, välillä onnistuu tekemään ihanan makuyhdistelmän, silloin kannattaa laittaa ylös mitä siihen tuli laitettua.

Minä käytän mahdollisimman paljon luomuraaka-aineita. Mistä tahansa kaupasta saa taatelit, aprikoosit ja viikunat luomuna (esim Reformi) tavallisesta kaupasta saa myös kookosmaitoa luomuna.

Smoothieta voi tehdä isomman annoksen aamulla ja ottaa sitä välipalaksi mukaan töihin tavallisessa juomapullossa.

MaaritRe: Ruokavalioita13.2.2012 19.19
Kiitos vinkeistä.

Mustaherukat ovat olleet minun mahalleni liikaa ja pähkinöille olen allerginen, mutta onneksi smoothiet ovat sovellettavissa.
Muistan joskus lukeneeni jostain seesaminsiemen maidosta smoothien pohjana, mutta en ottanut reseptiä ikinä ylös. Satutko tietämään miten seesaminsiemenmaito tehdään? siitä saisi kalsiumitkin, kun maitotuotteita kun en oikein pysty käyttämään.

Mulle on tähän asti ollut kauralesepuuro päivän paras aloittaja. Muuten alkaa mahaan koskea jo heti aamusta. Sitten olen sörssäilyt sekaan jotain viherjauhetta tai itse kuivatettua nokkosta ja auringonkukansiemen + seesaminsiementahnaa (liuotetaan molempia yön yli ja aamulla sauvasekoittimella mössöksi). Puuro saa siitä aika kivan pähkinäisen maun vaikka pelkältään maistuu tosi pahalta. Sitten syön erikseen mustikoita, mansikoita. Hedelmistä pystyn syömään tuoretta ananasta, päärynää ja hyvinä päivinä banaania ja luultavasti monia muitakin eksoottisempia hedelmiä kunhan ei sitrushedelmiä eikä omenaa, mutta hinnankaan vuoksi ei ole tullut kokeiltua. Kuivattuina luomutaatelit (luomu on aivan erimakuinen kuin tavallinen) ovat suurta herkkua, ihanan toffeemaisia.

Sokeria en syö juuri lainkaan. Makeutan hunajalla. Maha kestää paremmin rasvaisia ruokia kuin makeita. Vehnää vältän, korvaan speltillä tai gluteenittomilla jauhoilla leivonnassa. Ruisleipää syön vähän. Riisikakut kulkevat hyvin mukana töihinkin. Lihaa en käytä ollenkaan, joten riittävän proteiinin saan kalasta, soijasta, pavuista, linsseistä, kananmunasta ym. jotka sulavat paremmin mahassa kuin liha. Juurekset menee keitettynä ja salaatti on pelkkää lehtisalaattia. Maitotuotteista käytän lähinnä juustoa ja joskus pieniä määriä maitoa, kermaa ja voita.

VaniljaRe: Ruokavalioita13.2.2012 20.59
1 dl seesaminsiemeniä (mielellään kuorimattomia, joissa on enemmän ravintoaineita) ja 2 -4 luomutaatelia

Huutele siemenet siivilässä ja jätä ne likoamaan 3-10 tunniksi. Pane myös pestyt taatelit likoamaan veteen. Heitä seesaminsiementen liotusvesi pois ja huuhtele siemenet. Kaada siemenet tehosekoittimeen ja lisää hieman vettä. Sekoita tehosekoittimella paksuksi massaksi. Lisää vettä vähitellen. Voit käyttää myös taateleiden liotusveden. Jos haluat, voit siivilöidä pirtelön. Lisää taatelit joukkoon ja tehosekoita tasaiseksi. Seesaminsiementen tilalla voi käyttää auringonkukansiemeniä tai manteleita. Taatelin voi korvata kuivatuilla viikunoilla, aprikooseilla tai luumuilla. Nuo kuivatut hedelmät voi jättää pois jos teet pelkän pirtelön pohjan seesammaidosta.

Minäkään en käytä maitotuotteita ja siksi teen usein pirtelön tuohon seesammaitoon. Riisikakut ovat muuten ihania kun siihen päälle laittaa mantelitahnaa, jos voit manteleita syödä. Tein aiemmin tattarista tehosekoittajassa tuorepuuroa usein aamuksi, sekin oli todella ihanaa ja pehmoista. Mutta tuossa yliherkkyystestissä olin tattarille yliherkkä joten se jäi nyt vähäksi aikaa. Olin yliherkkä myös kauralle, joten sekin on kuukauden pois, sitten voin välillä taas syödä kaurapuuroakin.

Kananamunalle ja vehnälle olin myös yliherkkä, molemmat kuukauden pois. Spelttiä käytän minäkin, myös intiaanisokeria käytän makeuttamiseen. Avokado on suurta herkkuani, pehmoista ja ihanaa. Muuten olen vähentänyt reippaasti hiilihydraattien määrää, pidän leivästä ja sitä kyllä syön vähän, mutta viljatuotteiden vähentäminen on tehnyt vain hyvää. Kasviksista pidän ja niitä syön paljon. Juureksia uunissa ja keitettynä (fetajuusto on ihanaa keitettyjen kasvisten kanssa). Teen niistä soseita perunasoseen sijasta ja kuullotan kasviksia wokkipannussa. Bataatti sopii minulle hyvin. Sosekeitot ovat myös hyviä. Kanaa, kalaa ja joskus punaista lihaakin syön. Usein menee päiviä etten syö lihaa ollenkaan, linssit sopivat ja kik-herneet. Papuja en ole uskaltanut vielä kokeilla.

AmaliaRe: Ruokavalioita13.2.2012 22.22
En ole sulkenut ruokavaliostani pois kokonaan oikeastaan mitään (paitsi chilin jolle olen allerginen), mutta syön rajoitetusti savustettuja, paistettuja ja käristettyjä sekä voimakkaasti maustettuja ruokia sekä mm. sipulia, valkosipulia ja ehkä sieniä, ja ajoittain vältän niitä kokonaan. Ja lievähkön laktoosi-intoleranssin takia syön etupäässä vähälaktoosisia ruokia.

Tilanteeni on sikäli paradoksaalinen, että vatsaongelmani (sappi+refluksityyppiset kivut) alkoivat sen jälkeen, kun olin reivannut ruokavaliota vähärasvaisempaan suuntaan, ja nyt niitä ongelmia sitten pitää hoitaa paljolti samalla menetelmällä mikä ne oli aiheuttanutkin. Olen vielä etsimässä kokeilujen kautta tasapainoa ruokavaliooni.

MakeRe: Ruokavalioita14.2.2012 10.40
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/21675582

Oliko tästä tutkimuksesta vielä mitään puhetta? Tuo Koufmanin kirja alkaa saada jo ihan tutkittua painoarvoa - vasta orastavasti, mutta nyt tuota aletaan tutkimaan varmasti enemmän.

VaniljaRe: Ruokavalioita14.2.2012 19.48
Onhan tästäkin jossain täälläkin ollut puhetta, en muista oliko tämä siis sama asia kuin tuo emäsvoittoinen ruokavalio. Tässäkin puhutaan ph:sta, tässä pitäisi olla ilmeisesti tuo ph-taso alle 5. Siis mahdollisimman emäsvoittoista ravintoa.
Minua ravintovalmentaja kehoitti syömään esim. lihan kanssa paljon kasviksia, samaten kuin kalankin tai yleensäkin proteiinipitoisen ruoan kanssa kasviksia sekä raakana että kypsennettynä. Kasvikset kompensoivat emäksisyydellään proteiinin hapokkuutta siis ph-arvoltaan. Mutta tässä Koufmanin dieetissä on tarkkaa myös mitä kasviksia ja hedelmiä syö. Riippuu siis tuosta ph-arvosta.

MakeRe: Ruokavalioita14.2.2012 20.03
Kyllä. Tuossa Koufmanin kirjassa (en ole itse lukenut, vaan netistä katsonut sisällöstä) ilmeisesti käydään tunnetun kokin kanssa läpi sopivia ruoka-aineita. Sitä kautta koitetaan saada proteiineja pilkkova ja vauriota aiheuttava pepsini pysymään aktivoitumatta. On kyllä oikeasti hieno nähdä, että hän on alkanut tekemään tuosta ihan tieteellisen julkaisun. Pitää paremmalla ajalla lukea koko julkaisu läpi, mutta tuossa abstraktissa Koufman kertoo pepsinin aktivoituvan jopa 6,5:n pH:ssa.

refluksikurkkuRe: Ruokavalioita14.2.2012 20.34
Siinä on se mitä haluasin kokeilla :-) Kirja löytyy - tilasin silloin etukäteismyynnistä kesällä 2010 - ja vieläkin vaan on dieetti ajattelun asteella ;-)!

On tosiaan ihan eri kuin tuo vaihtoehtopuolen alkaalinen tai happo-emästasapaino ym. Kirjassa on reseptejä (ihan tavallisia!) sekä loppuosassa pH-arvo luettelo. Hyvä teoriaosuus, jos ei aikaisemmin ole pepsiinin merkitykseen ja ruokatorven ulkopuolkiseen refluksiin vielä tutustunut.

Kirjasta uutisjuttua lisää tuolla Uutisissa marraskuussa 2010 http://www.refluksi.fi/112

Jos joku ei ole vielä tutustunut pepsiinin merkitykseen tässä taudissa, siitä pieni esittely http://www.refluksi.fi/104

huolestunut äiti, koufmanin klinikalta ei kai ole tullut mitään meiliä liittyen pepsiinisylkytestin etenemisestä (pepsigonin aikataulusta ei kai ollut siinä yhteydessä puhettakaan)?

refluksikurkkuRe: Ruokavalioita14.2.2012 20.38
Ja kysymys oli siis apua_tarvitseva_äidille ...

tirlittanRe: Ruokavalioita14.2.2012 22.11
Onkos tuo Koufmanin kirjan dieetti jotain samanlaista kuin alkalinen ruokavalio? Valaiskaa tietämätöntä. Kirjaa ei taida saada suomeksi.

refluksikurkkuRe: Ruokavalioita14.2.2012 23.47
Ks yllä eli tuo minun kirjoitukseni ... eli ei ole :-) Perustuu ihan konkreettisiin mittauksiin näiden ruoka-ainesten pH -arvosta.
Mitataan pH mittarilla.

Ei sitä olla vielä käännetty millekään kielelle. Ei muuta kuin näytepätkä käännöksestä kustantajalle; käännösoikeudet ym neuvottelee kustantaja, jos hyväksyy kirjan suomeksi julkaisuun.

AmaliaRe: Ruokavalioita15.2.2012 2.14
Minua on jo pidempään kiinnostanut japanilainen ruokavalio ja miten voisin sitä soveltaa itselleni sopivaksi. Esimerkiksi Okinawan saarella, missä asuvat maailman pitkäikäisimpinä ja terveimpinä pidetyt ihmiset, syödään paljon mm. vihanneksia, soijaa, kalaa, hedelmiä ja riisiä sekä juodaan vihreää teetä. Ja siellähän on tapana syödä vatsa vain 80% täyteen.

Aiheeseen liittyen Heikki Korpela (lääkäri, eläinääkäri) kirjoittaa blogitekstissään 'Valitse pitkän iän ruokavalio japanilaisittain': "Okinawan terveellinen ruoka hidastaa vanhenemista sammuttamalla aterianjälkeistä tulehdusta ja vaimentamalla happiradikaalien aiheuttamaa hapetusstressiä (oksidatiivista stressiä)." Teksti oli 'Lumoudu kaurasta' -sivuilla, joita en aiemmin tuntenut. http://www.lumoudukaurasta.fi/blogi/153-valitse-pitkaen-iaen-ruokavalio-japanilaisittain

Jos kiinnostaa, ensi viikolla (to 23.2. klo 21) tulee Teemalla Tiededokumentti 'Me satavuotiaat', missä tutkaillaan mitä pitkäikäisyydestä ajatellaan Amerikassa, Euroopassa ja Japanissa.

MaaritRe: Ruokavalioita15.2.2012 23.16
Itseänikin kiinnostaisi tuo japanilainen ja kiinalainenkin (en tiedä mitä eroa..) ruokavalio. Jos olen oikein ymmärtänyt niin hehän eivät syö paljon kuumentamattomia vihanneksia/juureksia, leipää eikä maitotuotteita ? Kuulostaa siis aikalailla mahaystävälliseltä ruokavaliolta. Vanilja: yritin netistä löytää tietoa l-glutamaatista jota sanoit käyttäväsi, mutta osoittautui hankalaksi. Mitä ravintovalmentajasi kertoi sen käytöstä ? Minulle oli aivan uusi tuttavuus ja ajattelin kokeilla. Mielenkiintoista oli että päädyin googlettamalla "l-glutamaatti" kehonrakentajien verkkokeskusteluihin. :) Useamman kerran epävirallisilla nettisivuilla tuli vastaan myös se että l-glutamaatti parantaisi mielialaa ja vaikuttaisi veren ph-tasapainoon (??). Sain ravintoneuvojalta kehoituksen käyttää entsyymejä, piihappoa, kuitulisää, viherjauhetta, laktritsinjuuriteetä (minulla tosin auttaa vain jos on ummetusta, muuten saan siitä ripulin). Kuulemma myös tuoreen ananaksen keskustassa (joka yleensä jätetään syömättä) on ruuansulatusta parantavaa ainetta. Sitä saa myös purkista jonka nimeä en enää muista koska se oli pirun kallista niin en viitsinyt ostaa. Tällä hetkellä tuore ananas on ykkösherkkuni makean himoon, sitä voi huoletta "ahmia" mahan täydeltä. Avokadoa myös suositeltiin. Pähkinät ja mantelit olisivat terveyspommeja mutta olen niille allerginen. Ravintoneuvoja kehotti myös käyttämään luomumausteita, esim. kurkuma ja basilika ovat hyväksi ruuansulatukselle.

refluksikurkkuRe: Ruokavalioita16.2.2012 0.19
Tuolta meidän kiinalaisen lääketieteen esittelystä löytyy ainakin yksi sivu ruokaohjeita, joka liittyy kiinalaiseen l-tieteen suoistuksiin http://www.refluksi.fi/28 (se on ainoa esimerkki idän r-valioista)

refluksikurkkuRe: Ruokavalioita16.2.2012 0.22
Ja suora linkki kiinalaiseen lääketieteeseen http://www.refluksi.fi/141

AmaliaRe: Ruokavalioita16.2.2012 1.02
Refluksikurkku, kiitos linkeistä! Täytyypä päivänvalossa tutustua.

Maarit, Kyllä varsinkin just okinawalaiset, joiden ruokavaliossa on osin kiinalaisia piirteitä, syövät paljon nopeasti valmistettuja - höyrytys, haudutus, kevytpaisto ja savustus - ja ihan kypsentämättömiäkin ruokia. Heillä rasvainen kala + kasvikset ja hedelmät ovat tärkeitä ja siinä kun meillä syödään punaista lihaa, siellä syödään soijaa + merilevää, jotka ovat terveellisempiä. Ruokavalioon ei kuulu maitotuotteet eikä myöskään leipä eikä peruna, mutta sen sijaan bataatti kuuluu.

Em. Korpela joka on opiskellut myös ravitsemustiedettä ja tutkinut okinawalaisten ruokavaliota, kertoo että mitä enemmän ruokaa kuumennetaan korkeissa lämpötiloissa, sitä enemmän se sokeroituu ja hapettuu niin että syntyy haitallisia happiradikaaleja yms. mikä nopeuttaa vanhenemista.

VaniljaRe: Ruokavalioita16.2.2012 17.11
Maarit, ravintovalmentaja kehoitti minua käyttämään L-glutamiinia nimenomaan suoliston limakalvojen suolinukan korjaamiseksi, kehoitti hankkimaan myös vahvan B-vitamiinin. Hän suositteli Solgarin tuotteita, joten otin niitä. Kehoitti käyttämään sitä ensin kuukauden ajan 4 kapselia aamuisin tyhjään vatsaan, sen jälkeen pitää olla puoli tuntia syömättä. Sitten pidetään kahden viikon tauko ja taas kuukauden kuuri.

Terveyden tukipilareiden nettisivuilla on lääkäri Päivi Mäkeläisen artikkeleja, sielläkin taisi olla jotain tuosta L-glutamiinista ja suoliston hoidosta ylipäänsä.

Alla näitä glutamiinin vaikutuksia, mutta pitää muistaa että tässä ei ole takana mitään lääketieteellistä tutkimusta ja tämä tieto on otettu myöskin nettisivuilta, siis täysin epäviralliselta taholta.


"Ravintolisä ruuansulatuksen ja suoliston ongelmien lievittämiseksi
Glutamiini on suolen sidekudoksen tärkeimpiä rakenneosia ja se ylläpitää suolen limakalvon kuntoa. Sen käytön on osoitettu estävän ja jopa parantavan liiallista suolen läpäisevyyttä ("vuotavan suolen" oireyhtymä).

Ruuansulatuskanavan sisäpinnan pääasiallisimpana rakenneosana glutamiinin tiedetään nopeuttavan maha-suolialueen haavaumien paranemista. Sitä on käytetty myös muihin ruuansulatuksen ja suoliston ongelmiin.

Keliaakikoille glutamiinista on hyötyä, sillä se parantaa nopeasti suolen nukkapinnan vaurioita, kun sitä käytetään yhdessä foolihapon ja B12-vitamiinin kanssa.

Suoliston solut tarvitsevat L-Glutamiinia uudistumiseen ja puolustautumiseen suolen sisältöön liittyviä haitallisia aineita ja mikrobeja vastaan. Vammojen korjaaminen ja sairaudesta toipuminen vaatii soluilta tavallista enemmän uusiutumiskykyä. Erityisesti haimatulehdustapauksissa L-Glutamiini voi auttaa ehkäisemään tulehdusta ja edistämään paranemista. L-Glutamiini voi auttaa vähentämään kemoterapian sivuvaikutuksia. Auttaa ehkäisemään haimatulehdusta. Tutkimuksen mukaan glutamiini vähentää merkittävästi alkoholinhimoa.

L-Glutamiinin käyttötarkoitukset:
Vahvistaa immunijärjestelmää ja ehkäisee immunijärjestelmän "ylilyöntejä", kuten yliherkkysreaktioita. Auttaa uudistamaan ja vahvistamaan maha-suolikanavan limakalvoja. Auttaa vähentämään alkoholin ja sokerin himoa. Parantaa haiman toimintaa. Tehostaa aivojen energisyyttä ja vähentää keskittymishäiriöitä. Vähentää lihasten toimintahäiriöitä. Auttaa ehkäisemään sosiaalista väsymystä, stressireaktioita ja työuupumusta."

VaniljaRe: Ruokavalioita16.2.2012 18.04
Maarit, oletko kokeillut kamomillateetä, parasta on se ihan oikeista kamomillan kukista tehty tee, toinen on siankärsämötee, siihen voi laittaa hiukan luomuhunajaa, niin maku on parempi, ei se nyt kauhean pahaa ole ilman hunajaakaan. Itse olen ihan hullaantuntu valkoiseen teehen, joka on maustettu ihan oikealla vadelmalla, toinen mistä pidän on valkoinen tee, maustettuna vaniljalla.

Okinawan ruokavalio on varmasti hyvä, sitäkin tietysti itselleen soveltaen ja omiin tuntemuksiinsa luottaen. Itselleni on tärkeää etten hoida vain pelkkää oiretta, vaan monipuolisella ruokavaliolla tuetaan kehon tasapainoa ja terveyttä kaikin puolin. Tällä omalla ruokavaliollani olen kyllä pysynyt todella virkeänä ja energisenä, en ole yhtään väsynyt ja voin kaikin puolin hyvin. Pientä närästystä on ajoittain, mutta ei mitään kovin hankalaa oloa ole ollut pitkiin aikoihin.
Viime viikolla tein joka päivä viherpirtelön saadakseni runsain määrin lehtivihreää, se oli oikein virkeä ja vihreä viikko. Jouduin viime viikolla myös kovin stressaavaan tilanteeseen, kun perheessä sattui sairastapaus, joka olisi voinut olla kohtalokaskin, mutta päättyi onneksi onnellisesti. Asia stressaa minua vieläkin, kun en saa sitä ajatusta mielestäni, että mitä olisi voinut tapahtua. Kaikki on nyt hyvin, mutta stressi ja huoli aiheuttivat minulle ylävatsakipua muutamana päivänä ja myöskin viime aikoihin verrattuna tavallista kovempaa närästystäkin.

refluksikurkkuRe: Ruokavalioita16.2.2012 18.09
Ylläoleva tekstilainaus löytyy siis luontainen terveys -sivulta, http://luontainenterveys.fi/index.php/tuotteet/glutamiini/

Terveyden tukipilarilinkki löytyy esim. sivuston funktionaalisen lääketieteen -sivulta ihan alhaalta.

refluksikurkkuRe: Ruokavalioita16.2.2012 18.13
Ja luontainen terveys - sivu on siis Emili Osaran (luontaistuoteneuvoja ja Lotuskaupan yhteyshenkilö) luoma ... tänään pätkii vähän tuo kirjoitus :-)

MakeRe: Ruokavalioita16.2.2012 20.26
Koufman ilmoitteli omilla sivuillaa, että ensi kesään mennessä olisi sylkitesti apteekeissa. En tiedä, että miten tarkemmin sitten:

"Meanwhile, what is missing? What is needed? In a way, the biggest problem with airway reflux is that most physicians, even those who recognize its symptoms, don?t have a way to confirm the diagnosis. At the Voice Institute of New York, we do special airway reflux testing, and we are now working on two new diagnostics for airway reflux; see www.KoufmanReflux.com. The first is a spit-in-a-cup screening test (similar to a pregnancy test) that detects pepsin, the principle enzyme of the stomach. Pepsin is only made in the stomach so that if a person has detectable pepsin in their spit, they have acid reflux (either airway or esophageal reflux). In preliminary testing, the spit test for pepsin is approximately 90% accurate. This is terrific for a screening test. We hope that we can have the test, known as Koufman Reflux Test Strips (YouTube video) on the market by the summer of 2012. It will help physicians and their patients by making the right diagnosis"

MaaritRe: Ruokavalioita16.2.2012 21.59
Vanilja: Mullakin tulee teetä juotua suht paljon tosin mustaatee usein närästää ja vihreäkin jos maha on muutenkin huonona. Kahvin lopetin viisi vuotta sitten enkä ole uskaltanut sitä sen jälkeen edes maistaa. Ihmeen hyvin sitä oppi olemaan ilman vaikka ekat pari viikkoa tuntui ettei elämästä tule mitään ilman kahvia.

Mullakin on tarkoitus ruokavaliolla hoitaa ihan kokonaisvaltaisesti itseäni. Ei ole enää kausiflunssat vaivanneet. Närästysoireetkin olen saanut minimoitua ruokavaliolla. Vatsakramppailee enää harvakseltaan. Eilen kokeilin raakaa porkkanaa pitkästä aikaa ja ei olisi pitänyt. Vielä 12h jälkeen porkkanan syömisestä suuhun nousi oransseja "porkkanahiutaleita" ja kurkku aivan karhea ja kipeä.

Vielä kun oppisi paremmin hallitsemaan stressiä. Stressaantuneena ei todellakaan närästysoireisiin auta vaikka söisi kuinka oikein. Toivottavasti saat pian rauhoitettua mielesi!

refluksikurkkuRe: Ruokavalioita16.2.2012 22.15
Make, kiitos linkeistä! Ilmeisesti Bayerilta kestää vähän liikaa aikaa testin markkinoille tuominen ... tai sitten se on tamä sama. Osto tapahtui 2006.

Hienoa, että diagnostiikkaa LPR - puolella hiotaan! Tsekkailen vielä Peptigonia...

AmaliaRe: Ruokavalioita16.2.2012 22.53
Tuli Maaritin aamupuurosta mieleen mainitsemani Korpelan harrastama aamupuuro: täysjyväkauraa tai -ruista + leseitä + soijapapuja + pähkinöitä + seesamin ja auringonkukan siemeniä + hampunsiemenöljyä tai tummien viinirypäleiden siemenöljyä + mustikoita tai puolukoita. Itse en ole sitä vielä kokeillut.

VaniljaRe: Ruokavalioita17.2.2012 8.08
Maarit, sama juttu, musta tee närästää samaten vihreä, mutta ei aina. Valkoinen tee on jotenkin pehmoisempaa. Rooibus-tee on toinen joka minulle sopii, sain sen Etelä-Afrikasta luomuna, ystävättäreni oli siellä työmatkalla ja hän toi sitä minulle, aivan ihan tee. Työpaikallani oleva Rooibus-tee ei sovi minulle taas ollenkaan. Onneksi teelaaduissa on valtavasti vaihtoehtoja, jokainen voi sieltä löytää varmasti itselleen sopivan teelaadun. Kun sinulla noita allergioita on, niin voisiko olla niin että raaka porkkana aiheuttaa sinulle allergiaoireita? Vanhempi poikani on allerginen porkkanalle, ei voi siis syödä sitä raakana. Minulle porkkana taas on oikein sopiva, raasteena, kypsennettynä ja ihan parasta mehuna.

Minun on todella vaikea luopua kahvista, juon sitä joka aamupäivä, mutta vain vähän, enkä tyhjään vatsaan, jos juon kotona kahvia, käytän tummaa paahtoa ja luomukahvia. Oireita minulla on ollut vasta vajaan vuoden, mutta edelleen olen siinä uskossa, että pääsen niistä eroon. En tiedä miksi minulla on sellainen ajatus, mutta sen ajatuksen kanssa on mukavampi elää eteenpäin, kuin jos ajattelisin päinvastoin. Ymmärrän toki että jos oloni olisi ihan mahdoton joka päivä, niinkuin monella on, ettei silloin ole helppo pitää optimismia yllä.

Viimeisessä Voi hyvin-lehdessä oli mielenkiintoinen artikkeli: "rauha vatsalle", siinä puhuttiin vilja-allergioista, yliherkkyyksistä, gluteiinista jne. Siinä oli aika hvyin selitetty mistä nämä nykyiset, ihmisiä vaivaavat vatsaongelmat saattavat johtua. Kannattaa lukea jos on vatsavaivoja, sen voi lukea varmasti monessa kirjastossakin, niin ei tarvitse ostaa jos lehti ei muuten kiinnosta.
Entsyymivalmisteeni loppui, joten ostin uuden kotimaisen Biolatten ruoansulatusentsyymin, käytän sitä tarvittaessa, nimi oli Superzym, tuntui olevan todella tehokas, mutta näissäkin on eroja, vaikuttavat eri ihmisiin eri tavoin. Olemme todellakin kovin erilaisia, niin päältä, kuin sisältäkin päin.
Kyllä tuo stressi vaikuttaa ihan selkeästi oireisiin, sen huomasin nyt, mutta siis minun stressin aiheuttajani pitäisi olla nyt ohi, kun selvittiin pelkällä säikähdyksellä. Kaikki oireeni tulevat näköjään aina jälkijunassa, ehkä minulla vain on vähän myöhäinen sytytys:)

Make, tuos sylkitesti kuullostaa hyvältä, hienoa että joku tutkii näitä asioita, kun refluksioireista kuitenkin niin monet kärsivät. Pitää tarkemmin tutustua muutenkin noihin Koufmanin kirjoituksiin.

refluksikurkkuRe: Ruokavalioita17.2.2012 13.38
Tuosta J. koufmanista ... Koufmanilla on muuten mittavan uransa aikana ollut henk.kohtaisiakin intressejä asiaan, kun on itse sairastanut tautia. Leikattu noin 10 vuotta sitten.

VaniljaRe: Ruokavalioita17.2.2012 18.39
Veriryhmän mukainen ruokavaliokin on ihan mielenkiintoinen. Oheisesta linkistä löytyi tietoa siitä, muistaakseni siitä oli joku suomennettu kirjakin olemassa.

http://www.terveystaito.fi/Artikkelit/2006_5.htm

MakeRe: Ruokavalioita17.2.2012 19.02
Olen lukenut tuosta veriryhmäruokavaliosta erittäin kriittistä tekstiä. Taisi myös saada Skepsiksen huuhaapalkinnon takavuosien aikana. En siis itse ota tuohon mitenkään kantaa, mutta tekstien perusteella äijä yhdistelee (ja tulkitsee) tutkimuksia juuri itselle sopivalla tavalla. Asiantuntijoiden keskuudessa nuo ovat siksi olleet kritiikin kohde. Ongelmana on siis, että tuo herra ei ole hypoteesiaan mitenkään tutkimalla varmentanut. Hän on tehnyt siitä rekisteröidyn tuotemerkin ja takonut hilloa. Kaveri ei myöskään ole lääkäri, vaan käynyt "naturopatia" -koulutuksen. En termistä tiedä mitään sen enempää.

Skepsis kirjoitti myös oman juttunsa, mutta minusta siinä ei perusteltu heidän näkökulmaansa millään tapaa.

En siis missään nimessä pyri nyt kettuilemaan. Kannattaa kuitenkin aina lukea myös muita näkökulmia.

MakeRe: Ruokavalioita17.2.2012 19.06
Tässä on englanninkielinen yhteenveto tieteellisestä kritiikistä: http://tinyurl.com/773feth

Spämmifiltteri ei päästä läpi tavaraa :/ Piti tinyurliin tunkea wikipedian linkki.

AmaliaRe: Ruokavalioita17.2.2012 20.05
Koufmanin emäsvoittoinen ruokavalio käy järkeen, onhan ph tärkeä. Kuten toisessa ketjussa mainitsin nykyisistä vatsaoireistani minulle on koko ajan tullut mieleen hevonen, jonka vatsa on turvonnut tai joka potee ähkyä (ehkä just liian happaman ravinnon seurauksena...). Emäksistä ravintoa ei sitä paitsi kai oikeastaan voi syödä liikaa, kun tulee kylläisyyden tunne.

VaniljaRe: Ruokavalioita17.2.2012 20.45
Make, tuo veriryhmän mukainen ruokavalio on mielestäni täällä ollut aiemminkin jo keskustelunaiheena, monet siihen suhtautuvatkin kovin kriittisesti, niinkuin tietysti pitääkin. Minä en ole tuohon tutustunut, kunhan lukaisin siitä noilta sivuilta. Muistan vain joskus nähneeni aihetta koskevan kirjan.

Amalia, jos on kovasti noita vatsavaivoja, niin Noora Shingler kirjoittaa kirjassaan Marjoja ja maskaraa, omasta kokemuksestaan vatsavaivojen hoidosta ruokavaliolla. Hän jätti pois, valkoisen jauhon, valkoisen sokerin, hiivan ja maidon, en muista oliko vielä joku muukin, taisi olla vehnä vielä siinä listasssa, mutta siis pääsi eroon tuosta turvotuksesta ja vatsavaivoistaan. Luin kirjan, kun se ilmestyi. Shingler muuten oli Japanissa matkoilla ja kun siellä ruokavalio on ihan toisenlainen kuin täällä, hän oli ollut koko matkansa ajan ilman oireita. Kun tuli takaisin tänne ja palasi normaaliin ruokavalioon, alkoivat taas oireet. Japanilainen ruokavalio voi siis olla ihan varteenotettava vaihtoehto monelle vatsavaivoista kärsivälle.

refluksikurkkuRe: Ruokavalioita17.2.2012 21.21
Tuolla Koufmanin "lievästi hapan"- ruokavaliolla on kyllä muistettava edelleen se annoskoko + rauhallinen syöminen ... dieetti on myös vähärasvainen (jokaiseen reseptissä mainittu prot, hiilihyd, rasva, kalorit).

Pasta, peruna ja jauhot kuuluvat pH:n puolesta sallituihin. Bataattilinssisalaatti ja banaanlilätyt kuulostaa hyvältä... Hernesosekeittokin sieltä löytyy. Herkuissa tilli - parmesan popkornit (!), riisivanukas, päärynä-kardemumma sorbettia, bataatti-cantaloupekakku ym.

AmaliaRe: Ruokavalioita18.2.2012 13.05
Kiitos kirjavinkeistä! Laitoin heti Shinglerin kirjaan kirjastossa varauksen ja Koufmanin kirjasta tein sinne hankintaehdotuksen (saa nähdä hankkivatko kun aihe niin spesifi ja englanninkielinen). Juu, edelleen on usein varsinkin tuota turvotusta ja ähkyn tunnetta, joskus silloinkin vaikka hyvinkin pieniäkin annoksia ottaisi (onneksi kivut kuitenkin hellittäneet).

Ai pasta, peruna ja jauhotkin ph:n puolesta sallittuja...? Hmm
Puhutaankohan Koufmanin ja Youngin ph-jutuissa samasta asiasta, ovato samoilla linjoilla?

AmaliaRe: Ruokavalioita18.2.2012 13.22
Onkohan muuten kasvissyöjillä kuinka paljon refluksia? Mietin välillä palaamista lacto-vegeksi (joka nuorempana olin) tai lacto-kala-vegeksi. Siis jos välttää itsellä refluksia aiheuttavia kasviksia.

VaniljaRe: Ruokavalioita18.2.2012 13.22
Voi hyvin-lehden artikkelista:

"Epämääräisistä, niin sanotuista toiminnallisista suolisto- ja vatsavaivoista kärsivien määrä on kasvanut Suomessa ja muissa kehittyneissä maissa. Moni on alkanut voida aiempaa paremmin, kun on jättänyt ruokvaliosta pois vehnän, ohran ja rukiin. Näyttää siltä, että osalle ihmisistä kotoiset viljamme eivät sovi, vaikka heillä ei olisikaan todettu keliakiaa tai vilja-allergiaa."

"Näyttää siltä, että keliakiaa sairastavien lisäksi on ihmisiä, joille vehnä ei todellakaan sovi, koska elimistö tulkitsee sen sisältämän gliadiinin vieraaksi valkuaisaineeksi. Herää kysymys, onko vehnä meille ollenkan hyvä ruoka-aine? Siirryimme keräilytaloudesta paikallaan pysyviksi maanviljelijöiksi vasta kymmenentuhatta vuotta sitten. Viimeiset sata vuotta vehnästä on kehitetty aina vain uusia lajikkeita tarkoituksena lisätä sen valkuaisainemäärää eli gluteiinia."

Minä heivasin viime kesän jälkeen kaikki kaupan valkoiset vehnäjauhot kaapistani. Käytän spelttiä vehnäjauhon tilalla. En usko että pienet määrät vehnää silloin tällöin vaikuttavat, enkä tiedä mikä kaiken kaikkiaan vaikutti omien vatsaoireiden katoamiseen, mutta kannattaa varmaan kokeilla tuota vehnätöntä dieettiä, jos on kovasti vatsavaivoja.

refluksikurkkuRe: Ruokavalioita18.2.2012 14.00
Vanhoja keskusteluita vilja-aiheesta http://www.refluksi.fi/keskustelu.html/704#message759

HYvä kysymys tosiaankin tuosta Ph:sta - niitä ei saa sotkea toisiinsa! Koufmanilla on kyse siis ruoka-aineen ihan peritneisestä, konkreettisesti pH -arvosta, happamuudesta, joka mitataan pH -mittarilla. Muut kehon pH tasapainojutut mittaa jotain muuta eikä niitä pidä sekoittaa näihin.

Esimerkkinä appelsiini, jonka pH arvo on melko hapan eli 2-3-4. Refluksilistoilla vältettävissä hapon takia, joka aiheuttaa limakalvoärsytystä.

Kehon tasapainojutuissa appelsiinin pH:ksi annetaan emäksinen eli jopa arvo 8-10.

MakeRe: Ruokavalioita18.2.2012 16.20
Katselinkin, että on ne kummallisesti laittaneet nuo emäs-hapan -arvot. Koufmanin menetelmä perustuu siihen, että hän on havainnut pepsiinin aiheuttavan 5-6,5 pH-tilassa soluvauriota kurkunpäässä. Sama tilanne tapahtunee myös ruokatorven puolella. Eli pepsiini on proteiineja pilkkova entsyymi, joka aktivoituessaan alkaa vaurioittamaan kudosta. Toki mahalaukun oma sisältö on matala pH-arvoltaan, jolloin vaurio voi muodostua ruokatorveen helpommin. Pitäisi tarkistaa tuosta Cleveland Medical Journalin refluksitaudin teemanumerosta. En muista tarkkaan.

Ruokavalion idea on em. tutkimustulosten valossa se, että pepsiini ei pääse aktivoitumaan sopivan ruokavalion myötä. He ovat kirjaa tehdessään käyneet eri ruoka-aineita läpi, mitanneet mittarilla pH-arvot ja kokki on suunnitellut sopivista ruoka-aineista ravintoa. Tuossa siis koko homma yksinkertaistettuna. Refluksikurkku voi korjata, kun minä olen lukenut vain Koufmanin omia juttuja kirjasta - en siis itse kirjaa.

Tuo ruokavalion muokkaus pH-ystävällisemmäksi on nyt saanut piloottitutkimuksella alustavaa tukea. Näin ollen Koufman on luonut aikaisempien tutkimustensa avulla hypoteesin, jonka paikkaansapitävyyttä on selkeästi vahvisti. Toki näitä refluksiasioita on tutkinut moni muukin, mutta Koufman on ehdoton pioneeri kurkunpäähän yltävän refluksin tutkimuksessa. Teorian valossa tuon ruokavalion pitäisi vaikuttaa positiivisesti myös ruokatorvipuolelle. Ruokavaliojutuista tämä Koufmanin kirjaan perustuva dieetti on siis tieteellisesti todennettu. Itse sen taustateoria on tutkittu ja menetelmän vaikuttavuus on todettu. Tutkimustulos on vasta alustava, mutta esimerkiksi lääkäri voi suositella ko. ruokavaliota. Se perustuu nimenomaa näyttöön, jolloin terveydenhuollon ammattilaiset voivat hyvällä omallatunnolla neuvoa siihen.

Pitää lukea Koufmanin tutkimukset vuodelta 2011 ja 2012, kunhan saan sen aikaiseksi. Täytyy kyllä sanoa, että on harvinaisen tuottelias rouva. En tajua, että miten hänellä aika riittää tuohon kaikkeen.

AmaliaRe: Ruokavalioita18.2.2012 16.35
Oho, siis eri asiantuntijoiden ph-arvoissa onkin kyse ihan eri jutuista! Olipa hyödyllinen ja selventävä tieto minulle joka olen tällä "vatsa-alalla" uusi.

Tuota länsimaista vilja-asiaa - viljojen prosessointia ja erityisesti vehnäkysymystä - olen minäkin pohtinut jo ennen omia vatsaoireita, alkuun lihomisen kannalta. Harmi että just tuosta yleisimmin epäterveellisipänä pidetystä, eli vehnästä, tehdään kaikenlaisia herkkuja... No, tottumuskysymyshän se pitkälti on, mutta silti - luopuminen on vaikeaa.

Usein puhutaan länsimaisen ja itämaisen ruoka-ajattelun tavoite-eroista, lännessä energiansaanti, idässä terveys. Mutta ei ruoan terveydellinen puoli aina ole ollut vieras lännessäkään, onhan länsimaisen lääketieteen isänä pidetty Hippokrates sanonut "Olkoon ruoka lääkkeesi?. Ehkä olisi hyvä lännessä palata juurille.

VaniljaRe: Ruokavalioita19.2.2012 11.44
Onkohan kukaan noudattanut keliaakikoille tarkoitettua ruokavaliota refluksioireiden hoidossa?

HillaRe: Ruokavalioita19.2.2012 14.28
Olen uusi "refluktikko", minua ei ole vielä edes tähystetty tähän hätään (8 ja 10 v sitten kylläkin, mutta silloin ei löytynyt mitään, ja oireetkin katosivat), joten diagnoosi ei ole virallinen, mutta oireet ovat nyt niin selkeät, että Gastroenerologi pisti vain Nexium-kuurille, ja totesi, että tähystellään myöhemmin jos tarvii... Olen yrittänyt hoitaa vatsaani kuntoon aamupuurolla, mutta tilanne ei tosiaankaan ole kohentunut. Nyt sitten kolmas aamu, että olenkin jättänyt puuron väliin, ja olo selkeästi parempi!! Keliakiatesti näytti negatiivista, joten sitä tämä ei ole, mutta voiko silti olla, että kaura-tai neljänviljan puurot eivät sovi tyhjään mahaan, tai ylipäänsä ollenkaan? Olen kyllä aikaisemminkin huomannut että kaurapuuro ja pellavansiemenet närästävät aivan tolkuttomasti ja yrittänyt välttää niitä. Nyt vain jotenkin unohtui tuo kaura, kun kaikki liputtavat "kauraliman" puolesta huonon vatsan hoidossa. Karppasin viime vuoden alkupuoliskon ja silloin kaikki turvotukset ja ilmavaivat loppuivat(ärtynyt paksusuoli diagnosoitu), mutta toisaalta sitten alkoi tämä refluksi vaivata, joten ehkä rasvat löystyttivät mahanporttia? Nyt sitten kun huomasin, että puurot eivät sovi, pitäisi kai vähentää taas leipäkin ruokavaliosta. Olen muutenkin kasvissyöjä (joskus lohta ja broileria), niin että mitähän syötävää tässä enään jää, kun vihanneksistakin pitää välttää paprikat, sipuli,pavut ym.
Mutta Vaniljan kysymä keliaakikon ruokavalio voisi olla kokeilemisen arvoinen, ainakin minulla??

AmaliaRe: Ruokavalioita19.2.2012 14.35
Ei kokemusta keliaakikon ruokavaliosta. Kävin kuitenkin tsekkaamsaa sen ja yllätyin että kaura ei olekaan pois suljettu vaan vain ruis, ohra, vehnä - minä kun olin luullut että kaikki kotimaset viljat jätetään pois.

AmaliaRe: Ruokavalioita19.2.2012 14.54
Entä jos yhdistäisi tavallisimmat erityisruokavaliot - laktoositon ja keliaakikon - jättäisi siis pois maitotuotteet ja muut kotimaiset viljat kuin ehkä kauran. Yleisellä tasolla ajatellen minusta tuntuu suuntaa antavalta se että niin moni ihminen ei siedä maito- eikä viljatuotteita. Jotainhan niissä silloin täytyy olla sellaista että ne eivät kvoin hyvin sovi ihmisen ruokavalioon kuin ehkä pienessä määrin. Lakto-keliakia-ruokavalio?

Lisäksi voisi tarvittaessa jättää pois muitakin ruoka-aineita joille mahdollisesti on allerginen/yliherkkä. Ruokatieto-sivuilla: "Pavut, kananmuna, kala, porkkana, tomaatti ja omena ovat tavallisimpia ruoka-aineallergioiden aiheuttajia. Yleensä yliherkkyyttä aiheuttava aine on proteiini, mutta ruuissa on muitakin allergiaa aiheuttavia aineita."

AmaliaRe: Ruokavalioita19.2.2012 15.10
Siis piti sanoa laktoositon-gluteeniton ruokavalio

HillaRe: Ruokavalioita19.2.2012 16.01
No minulle ei ainakaan tuo kaura sovi. Laktoositon ruokavaliohan ei tarkoita maitotuotteiden pois jättämistä, ja nykyään onkin saatavilla hyvä valikoima joko vähälaktoosisia tai kokonaan laktoosittomia maitotuotteita.
Lääkäri suositteli minulle kokeilemaan "keveää" karppaamista, eli minimoimaan hiilarit, mutta ei rasvoja tilalle, vaan kasvisvoittoinen ruokavalio. Perunan, riisin, pastan ja leivän tilalle kasviksia ja hedelmiä/marjoja (mitähän niistäkin maha kestää...?), kananmunia, kevyttä lihaa/kalaa, laktoosittomia maitotuotteita rajatusti(ei kovin rasvaisia niitäkään). Jotakin pakko kokeilla pikkuhiljaa...

AmaliaRe: Ruokavalioita19.2.2012 16.44
Hilla, varmaan sun kannattaa sitten jättä kaura pois, kun kerran aiheuttaa oireita.
Juu, eihän sitä tarvitse täysin laktoosittomalla olla jos kroppa sietää laktoosia. Itsekin olen vähälaktoosisella, kun ei tule vähäisestä määrästä kipuja eikä muitakaan selkeitä oirwita, mutta välillä mietin olisiko täysin laktoositon silti parempi, jos vaikka osa epämääräisiin refluksioireista kuitenkin on yhteydssä laktoosiin...

HillaRe: Ruokavalioita19.2.2012 17.41
Pitäsköhän kans kokeilla kokonaan maidotonta, kun kuitenkin 34v sitten jo diagnosoitu laktoosi-intoleranssikin, joten miksei silläkin yhteyttä refluksin syntyyn...en vain ole tullut ajatelleeksi..hmm...

refluksikurkkuRe: Ruokavalioita19.2.2012 19.01
Kannattaa kokeilla vähän aikaa.
Jos ei toimi, niin aina nuo saa takaisin ruokavalioon??

Olen ollut viljattomalla (eli kaikki veks loivasti) eikä viljat itselläni liittyneet
kurkkurefluksin oireiluun selvästikään. Tavallisesti ei ole suoliston kanssa ongelmia mutta viljattomalla alkoi ummetus (ja ihme suolistoäänetkin). Onneksi tilanne palautui tähän normaaliin hyvään tilaan ja nyt menee taas normaalisti hiutaleita ja leseitä :-)

VaniljaRe: Ruokavalioita19.2.2012 19.01
Maitotuotteet aktivoivat vatsahappojen määrää, mutta jos on hapoton vatsa, niin oireet voivat johtua siitäkin, silloin ei maidon luulisi aiheuttavat ongelmia.
Minusta tuntuu että nimenomaan nuo viljat ovat itselleni pahasta. Kun syön juureen tehtyä ruisleipää, se tuntuu sopivan, mutta vaaleat leivät jossa on hiivaa, eivät ole minua varten. Ruisleipä pitää vain pureskella tosi hyvin ja syödä hitaasti ja pieniä annoksia.

Kauralle en ole allerginen, mutta yliherkkyys, joka tulee viiveellä, löytyi myös kauralle testeissä, samoin muutamille muillekin ruoka-aineille. Suklaa joka on suurta herkkuani oli myös noiden yliherkkyyttä aiheuttavien ruoka-aindeiden joukossa, se kyllä vähän ketutti. Varsinaista allergiaa ei löytynyt millekään, siis sellaista joka aiheuttaisi välittömästi oireita.

HillaRe: Ruokavalioita19.2.2012 22.49
Millä te "hoidatte" vatsaa ja ärtynyttä ruokatorvea? En ole juonut maitoa suurinpiirtein 30:een vuoteen ja tänä syksynä aloin juoda laktoositonta maitoa ja syödä ruuansulatusjugurtteja "tasapainottaakseni" vatsaa, mutta ei oikein toiminut. Pitää nyt sitten palata maidottomaan... Olen hakenut myös vatsa Silicaa, ja syöny niitä pari pullolista, jotta mahalaukun pinta saisi mahdolisuuden korjaantumiselle. Samaten olen reilun kuukauden käyttänyt aloe vera-juomaa sen yksi-kaksi lusikallista päivässä. En tiedä, onko auttanut. Suoli toimii normaallimmin, eikä pakita. Mutta mikä hoitaisi selvästi ärtynyttä ruokatorvea ja miksei vatsalaukkuakin? Koska syön Nexiumia, en tarvitse happosalpaajaa, vaan jotain joka tekee pintaa. Gaviscon? Joku ruoka-aine?

M-MRe: Ruokavalioita19.2.2012 23.31
Hilla, minulla on epäily ärtyvästä suolesta. Olen siitä tosin itse eri mieltä, mutta muutakaan syytä kukaan ei ole keksinyt, eli se diagnoosiepäily jäi voimaan. Mitään ruokavaliollista apua en ole löytänyt. Toisinaan oireet tulevat jostakin, mutta seuraavalla kerralla samaa nautittaessa oireita ei tulekaan. Kaikki ruoansulatusjugurtit yms ovat yhtä tyhjän kanssa. Samoin olen testannut Gastronelia, Silicea Geliä jne. Mitään eroa en ole huomannut.

Muutama vuosi sitten oli melkein vuoden low-carbilla. Silloin oireet olivat vähäisemmät, mutta koska en syö lihaa, stressisessä elämänvaiheessa lopetin low-carbin vaikeana, ja myöhemmin en ole onnistunut palata siihen.

Joskus Cuplaton auttaa turvotukseen. Ja aiemmin otin NoGasin-nimisen kapselin aina ennen "isompaa" mässäilyä; esimerkiksi jos olin lähdössä viihteelle tms. Se ehkä vähän auttoi siihen, että turvotusta ei tullut, tai se oli vähäisempää. Mutta se pitää ottaa aina etukäteen, eli pitäisi tietää, mikä oireet aiheuttaa. Cuplaton on tarkoitettu otettavaksi silloin, kun tilanne on jo päällä.

AmaliaRe: Ruokavalioita20.2.2012 1.19
Hitsi, kadotin koko tekstin... ei kun uusiksi

Unohdin mainita että olen jo pitkään noudattanut sovellettua DASH-ruokavaliota, joka on kehitetty korkean verenpaineen hoitoon. Siinä syödään eniten kasviksia ja vähärasvaisia (minulla myös vähälaktoosisia) maitotuotteita, hieman kalaa, kanaa ja vain vähän punaista lihaa. Tosin kalaa olen syönyt reilummin kuin siihen kuuluu, samoin lihaa ja kanaa. Vatsaoireiden alettua jätin pois käristetyn, paistetun ja savustetun ruoan sekä voimakkaat mausteet.

Nyt suunnittelen tällaista ruokavaliota:
- paljon kasviksia
- suht paljon kalaa
- jonkin verran pehmeitä rasvoja
- bataattia; vähän tai ei ollenkaan perunaa, (kokojyvä)pastaa ja -riisiä
- ehkä kauraa (ja vähän ruista)??
- soijaa; vähän tai ei ollenkaan lihaa ja kanaa
- tattaria, hirssiä, ehkä merilevää
- eniten söisin raakaa, höyrytettyä, haudutettua ja kevytpaistettua/wokattua
Ruokavalio olisi DASHin, Okinawan, (gluteenittoman, maidottoman ja vähälaktoosisen dieetin sovelletus.)

Hilla. Käytän tarvittaessa rennietä ja cuplatonia. Elivoa olen kokeillut mutten ole huomannut vaikutusta.

miepäRe: Ruokavalioita20.2.2012 8.40
Keliakia ja vilja-allergia tai nykyään puhuttu "herkkyys viljalle" ovat eri sairauksia.
Keliaakikot syövät yleensä gluteenitonta.

Vilja-herkkien ja allergisten pitää testata mitä viljoja voi syödä, se vaihtelee.
Keliaakikkojen ruokavaliota ei voi suoraan soveltaa.

AmaliaRe: Ruokavalioita20.2.2012 13.19
Mun mielestä kukin voi vapaasti, terveydellisisitä tai muista syistä, kokeilla ja ottaa pysyväänkin käyttöön erilaisia ruokavalioita ja niiden sovellutuksia tai risteytyksiä ihan sen mukaan minkä itselleen parhaaksi katsoo, riippumatta onko sairautta, allergiaa tai yliherkkyyttä vai ei, kunhan huolehtii tarvittavien ravintoaineiden saannista.

Esim. itselleni voisi sopia gluteeniton, maidoton ruokavalio, vaikken keliaakikko ja/tai maitoallergikko olekaan, tai ainakin vähägluteiininen ja vähämaitoinen. Edellä mainitsemani okinawalainen ruokavalio on aika pitklle sellainen ja ei ainakaan voi sanoa että olisi terveydelle huono, ovathan sen käyttäjät maailamn pitkäikäisimpiä ja terveimpiä...
Nuorempana olin muuten yhden sortin kasvissyöjä (lacto-ovo-vegetaristi), en syönyt lihaa, kanaa enkä kalaa, kylläkin muista kuin terveyssyistä.

VaniljaRe: Ruokavalioita20.2.2012 17.05
Näissä oireissa on pakko soveltaakin itselleen sopivaa ruokavaliota. Jossain oli että keliakia-testi kannattaa otattaa ennen kuin jättää viljatuotteet pois. Keliakia-ruokavalio voisi olla helppoa noudattaa kun olisi jo selkeät valmiit ohjeet.
Näillä sivuilla on oirepäiväkirja, jonka avulla voi helposti seurailla omia oireitaan, olen monta kertaa ajatellut, että käytän sitä apuna, mutta en vain ole saanut vielä aikaiseksi. Olisi hyvä pitää sitä jonkun aikaa ja merkitä syömiset ja oireet ylös, siitä voisi saada selville, jotain mikä saattaisi auttaa ruokavalion vaikutuksen selvittämistä oireiden aiheuttajina.

AmaliaRe: Ruokavalioita20.2.2012 21.36
Totta, oirepäiväkirja voisi olla hyvänä apuna ruokavalion vaikutusten selvittämisessä, mut en kanssa ole saanut vielä aikaiseksi sitä täytellä.

Onkohan refluksilla kuinka paljon yhteyttä varsinaisiin ruoka- tai muihin allergioihin tai -herkkyyksiin?

kuplaRe: Ruokavalioita24.2.2012 11.49
Mitä kokeilla kun vatsa ei toimi?
Nyt on ollu ummetusta (..pientä pipanaa..suoli ei tyhjenny kunnolla).ilmaa vatsassa. Alkaa olla tukala olo. Eilen keitin neljänviljanpuuroa ja sinne pilkottua luumun palasia. Täysjyvä leipää välipalana, salaattia eli kuituja oon lisänny. Liotin luumuja. Liikkunut oon. Ai ai vatsa on kipeä.

(ja aikaisemmin lähes jokaisella vessareisulla on tullut pissan jälkeen toistakin vähäsen). Teekö Somac tätä?

Nyt oon juonu kyl maitoa aika paljon? ja vaaleeta leipää söin.
Eikö maidon juonti laita vatsan löysäksi?

AmaliaRe: Ruokavalioita26.2.2012 16.28
Itsellä ei sitä probleemaa, mut joskus aiemmin tarvittaessa syönyt luumuja, ja eikös viikunat ole samantapaisia. Mut siis kuidut (koko kasvikunta, varsinkin täysjyvä ja leseet hyviä) ja vesi tärkeitä sekä tietty liikunta. Ja onhan ummetukseen lääkkeitäkin, mut ei kokemusta niistä. Ilmavaivoihin cuplaton hyvä.

AmaliaRe: Ruokavalioita26.2.2012 16.32
Ai niin, siis itsellä somac aiheutti just ilmavaivoja ja silloin otin cuplatonia, osin sen takia lopetin somacin syönnin, kun näköjään ilmankin pärjään. Mitä jos kokeilisit syödä luumuja enemmänkin tai luumukeittoa?

VaniljaRe: Ruokavalioita26.2.2012 18.02
Kupla, kokeile pellavansiemeniä, ne auttava kyllä jos vatsa ei toimi, niistä vain sanotaan että ne pitäisi aina laittaa tehosekoittajaan, ei siis kokonaisena. Liota pari ruokalusikallista vedessä ja laita koko höskä aamulla sekoittajaan. Sinne voi laittaa joukkoon banaania tai mitä tahansa, mikä sinulle sopii ja mikä maistuu hyvälle. Juothan tarpeeksi vettä päivän mittaan, pelkkä veden juominenkin usein auttaa vatsaa toimimaan paremmin.

Elinvoima-kuitulisä on myös hyvä apu vatsalle, sitä pitäisi vain ottaa alkuun vähemmän ja lisätä määrää pikkuhiljaa.

AmaliaRe: Ruokavalioita16.3.2012 0.27
Tuolla jossain toisessa ketjussa taisin mainitakin että olen myös jonkin sortin sappidieetillä, jossa paljon yhteistä refluksidieetin kanssa: rasvaisia ja käristettyjä ruokia tulisi välttää ja kuitupitoisia ja vähän kolesterolia sisältäviä ruokia suosia.

Tavallisimmat sappi-potilaalle kipuoireita aiheuttavat ruoat: paistettu, käristetty ja savustettu ruoka, rasvainen ruoka.
Seuraavat tuotteet saattavat aiheuttaa vaivoja, niitä kehotetaan kokeilemaan: suklaa, pähkinät, tuore kurkku, paprika, lanttu, nauris, retiisi, useimmat kaalit ja hapankaali, sipuli, herneet, pavut, sienet, tuore omena, päärynä, melonit, avokado, oliivit, vastaleivottu leipä ja pulla, kahvi, alkoholi, voimakkaasti savustettu tai maustettu ruoka, etikka ja etikkasäilykkeet.
Yleensä sopivia: keitetty, uunissa paistettu tai haudutettu ruoka, näkkileipä/kuivahtanut tai paahdettu leipä, puurot ja viljavalmisteet, rasvattomat/vähärasvaiset maitotuotteet, vähärasvainen liha, täyslihaleikkeleet, kala, porkkana, punajuuri.
Pieninä määrinä yleensä sopivat mm. salaatit, kiinankaali, tomaatti, kurpitsa, marjat ja hedelmät (ei omena) sekä em. kokeiltavat.

AmaliaRe: Ruokavalioita16.3.2012 22.59
Jatkanpa tuolla aiemmin suunnittelemaani ruokavalioon vähän tarkennusta/ lisäystä:
- auringonkukan, pellavan ja muita siemeniä, soijaa jonkin verran
- lintua jonkin verran ja punaista lihaa vähän (mieluummin riistaa kuin tehokasvatettua/antibiooteilla lääkittyä...)
- rajoitetusti perunaa, (kokojyvä)riisiä ja -pastaa, paprikaa, lanttua, naurista, retiisiä, kaalia, hapankaalia, sipulia, palkokasveja, sieniä ja hiivaa sekä marjoja ja hedelmiä
- jonkin verran maitojuomaa, viiliä, piimää
- kaurapuuroa(?), jonkin verran ruis (- ja seka)leipää, vähän muita viljoja, siis ajattelen etten jättäisi viljoja sittenkään kokonaan pois, ihan jo siitä syystä että haluan syödä joskus tuoretta leipää, pullaa yms. enkä halua että vatsani rupeaa niitä totaalisesti karsastamaan niin kuin varmasti kävisi, jos heivaisin ne vallan pois...
- vähemmän kahvia, enemmän vihreää ja muuta teetä, paljon vettä, vähän mehua ja olutta, minimaalisesti kuplajuomia

Kuinkahan mahtaisi olla saatavilla gluteenitonta vehnää, ohraa, ruista (siis samaan tapaan kuin laktoositon maito)...?

HillaRe: Ruokavalioita17.3.2012 1.24
Söin illalla viinirypäleitä, ja nyt tämä tuskainen olo. Voisiko johtua niistä?

VaniljaRe: Ruokavalioita17.3.2012 8.18
Amalia, minä käytän vehnäjauhojen tilalla spelt-sihtijauhoja, ostan ne useimmiten luomuna suoraan maatilalta, eli heti kun sen on tullut myllystä. Kaupasta saa kyllä myös hienoja spelttijauhoja, ne ovat ihan kuin vehnä, mutta olisikohan niissä vähemmän gluteiinia, jotenkin niin olen ymmärtänyt, en ole kyllä ihan varma. Pitää tarkistaa.

Hilla, ainoat hedelmät mitä minä voin syödä, ovat luumut, jotkut melonit, päärynä ja banaani, olikohan vielä joku, enpäs muista nyt. En ole vielä uskaltanut viinirypäleitä syödä, ne ovat aika happamia, saattaisivat minulle ainakin aiheuttaa oireita.

VaniljaRe: Ruokavalioita17.3.2012 10.41
Ai niin, papaija minulle käy hyvin, se on kuulemma oikein vatsaystävällinen hedelmä, avokado on ihan lääkettä minulle, onko se hedelmä? Kai se on.

VaniljaRe: Ruokavalioita17.3.2012 12.14
Kyllä speltissä on gluteiinia, niinkuin vehnässäkin, mutta jonkun tiedon mukaan speltti olisi helpommin sulavaa kuin vehnä.

AmaliaRe: Ruokavalioita17.3.2012 19.40
Spelttiä voisin kokeilla, sillä vahvasti epäilen että vehnästä tullut mulle ihan viime aikoina ei-niin-kovin-hyvä, vaikka sitä käytänkin.
Entäs tattari ja hirssi? Itse en ole niitä koskaan kokeillut.

Viinirypäleet ovat happamia, joten ei ihme, jos käyvät vatsan päälle. Mulle sopivat. Itse asiassa en ole huomannut että mikään hedelmä ei mulle ollenkaan kävisi, vaikka niistä niin moni kuuluu sekä sappi- että refluksi-ihmisillä oireita aiheuttaviin. Jopa sitruunat käyvät...!?! tai ainakin ovat käyneet, ihan hiljan en ole syönyt.

HillaRe: Ruokavalioita17.3.2012 21.00
Ihania vinkkejä olen täältä saanut, kiitos. Päivällä söin pinaattikeittoa ja keitetyn kananmunan. Hain kaupasta lisää mustikkakeittoa ja vatsasilicaa. Iltapalaksi nyt salaattina puolikas banaani, puolikas avocado ja kourallinen suolattuja cashewpähkinöitä ja lasillinen mustikkakeittoa. Maistui ainakin hyvältä, katotaan nyt mitä taas yö tuo tullessansa. Pitää vielä nukkumaan mennessä hörpätä tuota silicaa.

HillaRe: Ruokavalioita17.3.2012 21.01
Ai niin ja ostin myös spelttimannaryynejä, pitää kokeilla huomenna aamupuuroksi.

AmaliaRe: Ruokavalioita17.3.2012 21.12
Juu, sen pinaattikeiton ohella mustikkakeitto on tehnyt kauppansa täälläkin pahimman oireilun aikaan ja jugurtti, viili, piimä olleet myös hyviä.

AmaliaRe: Ruokavalioita17.3.2012 21.12
Juu, sen pinaattikeiton ohella mustikkakeitto on tehnyt kauppansa täälläkin pahimman oireilun aikaan ja jugurtti, viili, piimä olleet myös hyviä.

VaniljaRe: Ruokavalioita18.3.2012 12.36
Amalia, tattarista olen tehnyt hyvää tuorepuuroa, mutta kun yllättäen yliherkkyystestissä oli tattarille vasta-aineita jonkun verran, niin en sitä hirveästi ole nyt käyttänyt. Hirssi on hyvää, se sopii riisin tavoin käytettäväksi, maistuu mielestäni hyvältä ja on todella terveellistä.

Hilla, perunasta ja porkkanasta tehty sosekeitto saattaa rauhoittaa vatsaa mukavasti, siihen voi laittaa kasvislientä, yrttimausteita ja vähän vaikka ranskankermaa. Useimmat masut pitävät siitä.

Hemu82Re: Ruokavalioita18.3.2012 18.27
Minäpä syön ihan kaikkea, koska en tosiaankaan tiedä mikä mulla oireita aiheuttaa kun toisena päivänä joku aiheuttaa ja toisena taas ei.

Ja en nyt tiedä liittyykö refluksiin se oire et pistää vasenta kylkeä mut sitä ei oo ollut kovin usein nykyään tai siis kun en syönyt moneen kuukauteen ruisleipää, mutta nyt kun oon pikkuhiljaa sitä alkanut taas syömään niin välillä vihloo palleaa ja pistää kylkeä, siis kylkikaaren alta. Joten en nyt tiedä et viitsiikö tuota syödä. Ja tuntuis et toi ruisleipä vähän ummettaakin. Muuten olen syönyt kaiken näköisiä jyväleipiä ja kauraleipää, vehnäleipää hyvin harvoin. Enkä leipää muutenkaan niin hirveesti syö, pari siivua päivässä. Ja jonkun pullan. Munkkeja ja lihapiirakoita oon koittanut vältellä kun niistä on tullut oireita mut ei kyllä niistäkään aina, eli riippuu varmaan mitä muuta on syönyt.

ZenaRe: Ruokavalioita18.3.2012 19.09
Tietääkö joku kokeneempi että voiko L-glutamiinia syödä happosalpaajan kanssa yhtäaikaa esim. aamulla vai tappaako happosalpaaja glutamiinin vaikutuksen?

AmaliaRe: Ruokavalioita18.3.2012 19.30
Hirssiä pitää kyllä kokeilla ja ehkä tattariakin.

Hemu82. Ruis mullakin seurattavien listalla.

Zena. Ei kokemusta l-glutamiinista, nyt en edes muista mitä se on...

Hemu82Re: Ruokavalioita18.3.2012 21.02
Jotenkin vaa kuulostaa uskomattomalta et ruis aiheuttais ummetusta mut kyllä se vissiin voi aiheuttaa. Tai onhan mulla nyt muutenkin ollut enempi ja vähempi vatsa kovalla ton Somacin aikana mut nyt tuntuu et pahemmin ollut ja just kun pistää tota kylkeä.

HillaRe: Ruokavalioita18.3.2012 21.40
Hemu82, kokeilepa Aloe vera drink -juomaa. Auttaa suolen toimintaan.

Hemu82Re: Ruokavalioita18.3.2012 22.14
Yyh... kerran ostin jotain aloe vera juomaa enka saanut sitä kurkusta alas, oli niin kamalan makuista ja koostumuskin hirveä. Sanokaa et sitä on myös hyvän makuista. =) Se oli niin järkkyä et ei vaan toista kertaa pystyis edes maistamaan. Joku outo imelä maku mun suuhun.

refluksikurkkuRe: Ruokavalioita18.3.2012 23.46
Hemu82, oletko kokeillut luumuja tuohon ummetukseen? Pari kuivattua luumua likoon veteen ja soseeksi .... Tai mikä ettei kypsiä tuoreita luumujakin.

Hemu82Re: Ruokavalioita19.3.2012 7.10
Kyllä niitäkin tulee välillä popsittua mut ei nekään enää aiheuta sellaista kakkapakkoa niinku joskus ennen, silloin ne toimi melkein heti. =) Nimenomaan kuivatut. Kypsät ei oo koskaan vaikuttanut samalla tavalla, niitä tulee kesällä popsittua omasta puusta.
Ja ostinhan tossa joku aika sitte Vi-Sibliniäkin mut en oo uskaltanut kokeilla kun siinä puhutaan jotain mahansuun vaivoista ettei suositella. Aikasemmin kyllä oon käyttänyt mut en tiedä onko samaa vaivaa silloin vielä ollut.

refluksikurkkuRe: Ruokavalioita21.2.2013 10.33
Nostoa ...

martsuRe: Ruokavalioita24.4.2013 9.36
Olen noudattanut aiemmin hyvällä menestyksellä Fodmap ruokavaliota IBS:n takia mutta nyt täytyy vielä ottaa huomioon ruoka-aineet jotka pahentaa refluksia.
Laktoosittomia maitotuotteita olen käyttänyt mutta maitotuotteet taitaa olla mulla osa syyllinen limaan jota erittyy runsaasti jota sitten ryin aamusta alkaen ja lenkkeillessä toi liman sylkeminen on aika kurjaa. Jos lenkkikaveri on mukana joudun puhumaan vaan muutamalla sanalla koska suu täyttyy limasta varsinkin jos vielä puhun.

Tähän asti mun syömiset on ollut tyyliin tätä :

Aamupala: Kaurapuuroa marjoilla ja raejuustolla. Vihreää teetä 1-2kuppia

Lounas: salaattia(jäävuori,tomaatti, kurkku, paprika,oliivi) johon 1tl oliiviöljyä + kanaa paistettuna/uunilohta, raejuustoa.

välipala: rahkaa ja marjoja(mustikka tai vadelma)

Päivällinen: salaattia(jäävuori,tomaatti,kurkku,paprika,oliivi) 1tl oliiviöljyä + Kanaa paistettuna/uunilohi ja riisiä/riisinuudelia.

Iltapala: Rahkaa ja marjoja

YlläpitoRe: Ruokavalioita23.3.2014 18.12
Nostoa km:lle ...

adiemusRe: Ruokavalioita23.3.2014 22.46
Hyväkin ruokavalio voi mennä pieleen, jos annoskoot ovat vääriä. Sen takia olen jo vuosia punninnut annokseni. Välillä, kun kuvittelee, että osaa ottaa sopivasti ruokaa, niin pikku hiljaa alkaa ruokaa ottamaan enemmän ja enemmän. Tämän takia punnitsen kaikki ateriani aina.

Sopivan annoskoon löytäminen oli aluksi vaikeaa, mutta yrityksen ja erehdyksen taktiikalla olen päätynyt 200g-250g aterialla riippuen vähän siitä, että mitä ruokaa kulloinkin on. Syön noin viisi - seitsemän kertaa päivässä, jotta saan tarvittavan energia määrän. Ateriakoon hallinnassa auttaa myös pienemmät lautaset. Jos on iso lautanen, niin silmä haluaa enemmän ruokaa ja tulee syötyä liikaa, kun taas pienempi lautanen näyttää aivoille paremmalta.

SitrusRe: Ruokavalioita24.3.2014 11.56
Hyvä pointti tuo lautasen koko.

Minäkin olen ottanut lapsuudesta tutut Arabian lautasen käyttöön taas.
Niihin mahtuu selvästi vähemmän ruokaa. Se on hyvä.

Yritän myös kouluttaa itseäni täpötäyteyden vieroksumiseen.

Katsoin 60-luvulla tehdyn suomalaisen elokuvan. Sitten katselin ympärilleni kaupungilla - ja peiliin.
Pidin enemmän siitä miltä ihmiset näyttivät 60-luvulla - monessakin mielessä. Nykyään me näytetään paksuilta, veltoilta ja välinpitämättömän epäsiisteiltä. Kumma kyllä näytämme myös köyhemmiltä, koska vaatteet ovat enimmäkseen rumia.

VaniljaRe: Ruokavalioita6.2.2015 17.28
En tiedä onko täällä mainittu jo tuo ao. linkki, sieltä löytyy fodmap-ruokareseptejä, kannattaa kurkata.

http://vatsanvapaapaiva.blogspot.fi/

VaniljaRe: Ruokavalioita6.2.2015 17.31
Tässä toinen fodmap-ruokia käsittelevä blogi:

https://www.blogger.com/profile/00911562459767848996

Ylläpitosiirto/anti-inflammatorinen ......22.5.2015 14.33
vähän offtopiccia, mutta tuohon tulehdustiloihin liittyen, täältä(kin) löytyy mielenkiintoista asiaa: http://www.pronutritionist.net/anti-inflammatorinen-eli-tulehdusta-vahentava-ruokavalio/

YlläpitoRe: Ruokavalioita22.5.2015 14.37
Lähettäjänä edelliselle Mato - 67

siirto/vaniljaRe: Ruokavalioita22.5.2015 19.10
Olen ihan samaa mieltä kuin Mato-67, jokaisen on löydettävä se oma tiensä oireiden helpottamiseksi, mitään yhteistä ohjetta ei ole. Kaikilla ei ole myöskään jaksamista, eikä voimavaroja isoihin ruokavaliomuutoksiin. Jos muutoksia ei juuri nyt pysty tekemään, voi siihen keinoon turvautua jossain myöhemmässä vaiheessa. Meitä ruokavaliomuutoksilla ratkaisevaa helpotusta saaneita on täällä nykyään jo aika monta. Sille kannattaa antaa mahdollisuus ja ainakin kokeilla. Aikaa se vie ja kärsivällisyyttä, mutta se saattaa kannattaa.

En usko omallakaan kohdallani, että omt-fysioterapia olisi yksin minua auttanut, kyllä toipuminen on monien asioiden summa ja minulle sopiva ruokavalio on siinä ollut kyllä ihan keskeisessä asemassa.

refluksikurkkuRe: Ruokavalioita22.5.2015 19.50
Olen usein ajatellut hieman huolestuneena näitä tuhansia ruokavalioitaan muokkaavia refluksikkoja, jotka täälläkin päivittäin piipahtavat .... joukossa on pakko olla niitä, joilla on pohjalla syömishäiriöitä.

Onko meillä ketään esim. "diagnosoitua"/epäiltyä ortoreksikkoa linjoilla lukemassa? Miten terveempää suhdetta ruokaan käydään läpi syömishäiriöisten terapiassa?

VaniljaRe: Ruokavalioita4.5.2016 17.02
Otin kirjastosta kirjan jonka nimi on: Superhyvää suolistolle. Herkkävatsaisen elämä kuntoon.

Kirja neuvoo, miten voit helpottaa elämääsi ruokavalion, liikunnan, stressinhallinnan ja muiden käytännön muutosten avulla. Ihan mielenkiintoista luettavaa. Kirjoittajalla on omakohtaista kokemusta vatsavaivoista. Hän on myös laillistettu ravitsemusterapeutti. Kirjoittajan nimi on Leena Putkonen.

SitrusRe: Ruokavalioita15.12.2016 16.36
oliko hyvä kirja?

VaniljaRe: Ruokavalioita15.12.2016 17.12
No tämä kirja ei ollut muistaakseni minulle erityisen merkittävä. Ainahan näistä jotain hyviä neuvoja saa.

SitrusRe: Ruokavalioita15.12.2016 23.18
Aion ruveta kokeilemaan muita kuin refluksiruokavalioita. Tahtoisiko joku kommentoida. Aion kokeilla maitoa ja viljaa, siis eliminoida. Molemmat on iso lovi syömisiin. Kumpaa kokeiilisin ensin ja miten nopeasti voi odottaa havaintoja?💖

operoitavaRe: Ruokavalioita16.12.2016 12.01
Tuttavalleni oli suositeltu aloittamaan ensin maidottomalla ruokavaliolla. Hänelle ei myöskään leikkausta suositeltu refluksiin. Minulla ei ole tietoa kuinka nopeasti se alkaa vaikuttamaan, mutta toivottavasti joku muu tietää ja vastaa.

operoitavaRe: Ruokavalioita16.12.2016 12.03
Tuttavalleni oli suositeltu aloittamaan ensin maidottomalla ruokavaliolla. Hänelle ei myöskään leikkausta suositeltu refluksiin. Minulla ei ole tietoa kuinka nopeasti se alkaa vaikuttamaan, mutta toivottavasti joku muu tietää ja vastaa.

SitrusRe: Ruokavalioita16.12.2016 12.42
Teen just kauppalistaa: maito, piimä, jugurtti, viili, kermaviili, raejuusto.... apua! On vähän vaikea motivoitua jättämään nämä pois ja ennen kaikkea keksimään mitä niiden tilalle. Luin maidoton gluteeniton reseptejä eilen. Yli puolet aineksista oli sellaisia mistä en ollut kuullutkaan, saati että tietäisin miltä ne näyttää tai maistuu, tai olisin valmis omaksumaan ne lautaselleni ja uskomaan että nää on nyt hyvää ja terveellistä.
Sanokaa miksi elämän pitää olla näin vaikeeta? Suurin osa ihmisistä syö mitä haluaa ja voi hyvin.

ibsRe: Ruokavalioita16.12.2016 14.11
Maidosta luopuminen on kyllä rankka juttu. Voisko kokeilla laktosittomilla ensin?

SitrusRe: Ruokavalioita16.12.2016 14.33
Laktoosin hajoaminen ei ole ongelma. Enkä tiedä mikä maidossa on haitallista ja miksi sitä ei pitäisi käyttää. Sama tietämättömyys vaivaa viljojen suhteen.

Aiemmin söin kaikkea mitä halusin, ei ongelmia. Nyt olen kipeä söin mitä vaan. Vaikka syön lääkkeitä, olen kipeä. Lääkkeitä on pakko käyttää ja ruokia rajoittaa, koska muuten on infernaalisen kipeä. Ei ole selkeää eikä helppoa, saati hauskaa. Mutta kyllähän te sen tiedätte.

Tämä ryhmä on kyllä hengenpelastus. Ilman sitä luulisi olevansa hullu jolla on kuvitellut oireet.

ibsRe: Ruokavalioita16.12.2016 17.00
Jotenkin tuntuu, että tämä maidottomuus ja viljattomuus enemmän niiden juttu, joilla on ibs. Turha näitä vältellä, jos ei ibsia ole.

Toisaalta en olisi ikinä arvannut, että itselläni on ibs, jos en olisi kokeilut vehnätöntä ruokavaliota. Enkä olisi ikinä arvannut, että en siedä laktoosia. Näin vain se on, röyhtäily on vähentynyt ja voin paljon paremmin. Tosi tyytyväinen kun sain se diagnoosi ja hoito-ohjeet.

Veikkaisin, että jos/kun oireet vähenee ruokavaliolla olet niin onnellinen, että et haikaile enää tavallisen leivän perään. Itse ainakin suhtaudun leivään, niin kun se olisi joku myrkky. Ei tee enää edes mieli syödä sellaista. Riisi- ja maissikakut maistuu jo hyvälle :)

Voimia!

VaniljaRe: Ruokavalioita16.12.2016 20.09
Minun kohdallani kävi kyllä niin että kun tarpeeksi kauan söin mitä ja miten halusin niin siksi sairastuin. Kun olin oikein huonossa kunnossa olin todella tarkka siitä mitä vatsaani laitoin. Ruoansulatus ei toiminut kunnolla ja suolistoni oli todella huonossa kunnossa. Silloin oli pakko olla varovainen syömisten kansa. Leipä ei maistunut, joten siitä oli helppo luopua. Kaikki mitä sisääni laitoin oli todella harkittua.

Kun monien kokeilujen ja takapakkien jälkeen löysin minulle sopivan ruokavalion, helpottui oloni huomattavasti. Pitäydyn siinä pääasiassa edelleen. Tosin poikkean siitä välillä, mutta palaan siihen aina takaisin.

Olen joutunut tämän sairauden myötä ottamaan selvää asioista ja olen ymmärtänyt että suoliston bakteerikanta on todella tärkeä. Sillä ruoalla jota syömme, ruokimme bakteerejamme. Jos syömme ruokaa, joka ruokkii hyviä bakteerejamme ne lisääntyvät ja jos syömme ruokaa, joka ruokkii huonoja bakteerejamme silloin ne lisääntyvät. Se vaikuttaa valtavasti hyvinvointiimme. Ruokavaliolla on siis suuri merkitys.

Minä luovuin aluksi sekä maidosta että viljasta. Maitoa en sellaisenaan paljoa käyttänyt, mutta luonnonjogurttia käytin. Sitä en enää ottanut takaisin ruokavaliooni, sitä ei tee enää mieli. Viljan olen palauttanut ruokavaliooni, mutta rajoitetusti. Kaupan valkoiset leivät eivät sovi vatsalleni ollenkaan. Niistä tulee vatsaan epämiellyttävä olo.

SitrusRe: Ruokavalioita16.12.2016 20.33
Niin, mutta kun ei tiedä, mikä on pahaksi. Se on toinen puoli pulmaa. Toinen on se, että mitä sitten syö, kun ruokavalio on niukka jo nyt.
Ristiriitaisen tiedon tulva alkaa ahdistaa. Ja tosiaan, elimistö ei pidä nyt mistään.
Monet puhuvat tulehdustilasta. Voi ollakin. Mutta verikokeissa se ei näy, joten lääkärit sanoo, että kaikki ok.
Yleensä mäkin otan asioista selvää ja olen kriittinen. Mutta nyt en jaksa. Voi myös kysyä, että jos kaikki on tosiaan kunnossa, niin miksi tarvitsen päivittäin monta lääkettä?

VaniljaRe: Ruokavalioita16.12.2016 20.55
Sehän se tässä juuri hankalaa onkin kun ei ole mitään yleistä ohjetta, jota voisi noudattaa. Kaikki joutuu selvittämään itse. Minulla oli tosin ravintovalmentaja apunani, jolta sain paljon hyviä neuvoja. Mutta kyllä jouduin itse tekemään suurimman osan selvitystyöstä ja se kyllä vei aikaa, energiaa ja voimia.

Olin eilen lounaalla ja söin olosuhteiden pakosta ruokaa jossa oli reippaasti chiliä. Olin varma että saan pahan närästyskohtauksen, mutta siitä ei tullut mitään ongelmaa, josta olen vieläkin hämmästynyt. Kun taas yhtenä päivänä söin valkoista patonkia palan, oli vatsa tosi raskaan ja epämiellyttävän tuntuinen koko illan.

SitrusRe: Ruokavalioita16.12.2016 21.18
miten löysit ravintovn? suositteliko joku? Olen niin pihalla tuostakin. Onko se muuten villi ammattiryhmä? Mulla on yksi tuttu, joka on lisännyt titteleihinsä ravintoneuvoja, koska mielestään on pätevä. Hän suosittelee kaikille samaa, maidotonta, gluteenitonta, kasvispitoista. Mutta eihän se ole hlökohtaista.

VaniljaRe: Ruokavalioita16.12.2016 21.40
Marja Ruuti on virallinen ravintoterapeutti jos epäilet flt-puolen ravintovalmentajia. Hänen vastaanotolle minäkin voisin mennä, vaikka en luota näihin koululääketieteen ravintoterapeutteihin yleensä.

ibsRe: Ruokavalioita16.12.2016 21.49
Tänään tuli Adlibrikselta tilattuja kirjoja, toinen niistä FODMAP Vatsavaivat kuriin ruokavaliolla suosittele kokeilemaan ko. ruokavaliota mm. närästyksen ja tahattoman laihtumisen yhteydessä. Kirja maksoi 13 euroa ja sisältää suosituksia FODMAP ruokavalion suorittamiseen (aktiivi- ja ylläpitovaihe sekä ruokien testausta). Kirjassa on mukana ruokavalioon sopivia ruokareseptejä. Toinen Reijo Laatikaisen kirja Herkän vatsan valinnat on vielä lukematta ja vaikuttaa myös erittäin mielenkiintoiselta, sisältää paljon muitakin tietoja ruokasuositusten ja reseptien lisäksi. Tämä maksoi 22 e ja on minusta kannattava investointi terveyteen. Suosittelen

SitrusRe: Ruokavalioita16.12.2016 21.55
Vanilja, En ihan ymmärtänyt mitä tarkoitat. Marja Ruuti näkyy olevan fltrav.neuvoja. Tunnetko hänet ja suositteletko?

ibs, kiitos kirjavinkeistä!

SitrusRe: Ruokavalioita16.12.2016 21.59
Oireiden perusteella mulla ei ole ärtyneen suolen oireyhtymää. Ongelmat ovat ruokatorvessa ja mahassa.

ViljamiRe: Ruokavalioita17.12.2016 10.09
Kävikö sulle kasvikset, entä kaurapuuro?Voisitko ajatella ensi alkuun syöväsi vain höyrytettyjä kasviksia ja kanaa (uunissa), riisiä, gluteenitonta kaurapuuroa/riisimaitoon tehtyä riisijauhopuuroa (on kuin mannapuuroa), kasvissosekeittoa (sekaan kaurakermaa). Näitä vedin itse pari viikkoa kun olin oikein huonona ja olo koheni pikkuhiljaa. Nyt maidoton ja gluteeniton jatkunut jo vuoden ja oireet pysyvät pois jos noudattaa tätä. Mulla maito pahin, eikä ole mitään ibs-oireita, ainoastaan löysä sulkija ja krooninen gastriitti.

VaniljaRe: Ruokavalioita17.12.2016 10.11
Sitrus, hänellä on ymmärtääkseni pohjakoulutuksena virallinen koululääketieteen ravintoterapeutin koulutus ja lisäksi flt-puolen opintoja. Olen jutellut hänen kanssaan ja sen perusteella vaikutti tosi sympaattiselta. Olen kuullut hänestä myös hyvää. Hän oli myös yksi vaihtoehto jota harkitsin kun etsin apua ravintoasioissa. Hän on kirjoittanut myös pari kirjaa. Olen lukenut niistä toisen. Pitänee hakea tuo toinenkin kirja kirjastosta.

ViljamiRe: Ruokavalioita17.12.2016 10.19
Ja olen sitä mieltä että kaikkea kannattaa kokeilla ennenkö tyrmää ajatuksen. Itse ainakin olen onnellinen että näillä uhrauksilla elämänlaatuni on aivan toista. Ja jos suoli ja maha on ollut vuosia huonossa kunnossa parantuminenkin kestää aikansa.

VaniljaRe: Ruokavalioita17.12.2016 12.51
Minulla elämäntavat ovat vaikuttaneet sairastumiseeni. Luulin syöväni terveellisesti, mutta korjattavaa löytyi kuitenkin. Stressi oli osaltaan vaikuttamassa. Tärkein on kuitenkin ruokavalio. Kun elämäntapani muuttui, suolisto kunnostettiin ja ruokavalio muutettiin, hävisivät vatsaoireet, mutta myös kurkkuoireet, kasvojen alueen kivut ja pahoinvointi. Palan tunne kurkussa oli mielestäni yksi refluksin ikävimmistä oireista. Ainut oire jota nykyään tunnen on lievä närästys, sekin vain jos kovasti lipsun ruoan kanssa.

SitrusRe: Ruokavalioita17.12.2016 13.02
Riisiä ei mene alas, se on niin tahmeaa. Eikö kaura sis. gluteenia?

SitrusRe: Ruokavalioita17.12.2016 13.10
Mun refluksin pahumpia oireita on mahakipu, korvennus, nielemisvaikeus, ja oksentaminen kumartuessa. Seurausoireita tukalasta olosta on sydänoireet.

Olen pyytänyt keuhkokuvaa pari kertaa. Mutta sitä ei oteta. Huumaus, korkea verenpaine ja läkähtyminen menee tiedoissani näkyvän ahdistusdgn piikkiin. Siksi aion mennä yksityiselle kardiologille. Sydänlääkäri puhui sepelvaltimotaudin mahdollisuudesta jo monta vuotta sitten.

VaniljaRe: Ruokavalioita17.12.2016 13.23
Minulla oli rytmihäiriöitä jotka liittyivät refluksiin. Hyvä on sulkea pois sydänsairaudet. Mahakipua minullakin oli sekä tuota poltetta joka heijastui kasvoihin asti.

ibsRe: Ruokavalioita17.12.2016 14.59
Gluteeniton kaura löytyy gluteenittomien osastolta. Basmatti lisukeriisi ei ole minusta tahmea ja riisivelliä tai maissivelliä voi keittää jauhoista, joka löytyy leivontaosastolta isoimmista marketeista. Kompan Viljamia täysin, pitää kokeilla ja antaa elimistön mahdollisuutta rauhoittua ennen kuin tekee johtopäätöksiä. Olin kanssa siinä uskossa, että syön terveellisesti, mutta nämä terveelliset kuituja sisältävät ruoka-aineet eivät vain sopineet minulle. Nyt myös nivel- ja lihasoireet rupesivat vähentymään. Tuntuu tosi hyvältä. Toivottavasti Sitrus löydät sopivia ruokia joita saat alas.

SitrusRe: Ruokavalioita17.12.2016 15.23
oli syy mikä oli, niin riisi EI mene alas. Niin sanovat monet leikatutkin muuten. Että leikkauksen jälkeen ei enää leipää, riisiä, hiilihapotettuja juomia eikä kahvia

Joo, kiitos, mäkin toivon kovasti että voisi alkaa taas syödä ja sitä myötä elää.

SitrusRe: Ruokavalioita17.12.2016 15.24
Noi kommentit siis Nissen Fund. fbryhmästä

ibsRe: Ruokavalioita17.12.2016 15.38
Yksilöllistä, täällä kyllä menee alas ja tosi hyvin. Riisinuudelit, sushit. porkkanalaatikot. Voihan se olla, että leikkauksen jälkeen takertuu. Ja kun ruokatorvi on pahasti tulehtunut niin mikä tahansa ruoka tuntuu pahalta. Pahimpina aikoina ei jogurttikaan mennyt.

VaniljaRe: Ruokavalioita17.12.2016 16.19
Kun ruoansulatuselimistö ei ole kunnossa ja sopivan ravinnon kokeilu on menossa niin kannattaa ainakin aluksi syödä aika yksinkertaista, hyvin sulavaa mutta ravintotiheää ruokaa.

Otin tänään kirjastosta Marja Ruutin kirjan: Oikeaa ravintoa minulle. Se on opas ravintosuositusten viidakkoon. Vaikuttaa ihan järkevältä luettavalta.

SitrusRe: Ruokavalioita17.12.2016 18.23
Vanilja, sanotko jotain esimerkkejä sulavista ja ravitsevista ruoka-aineista, pyytää kivuissaan kärvistelevä S.

ibsRe: Ruokavalioita17.12.2016 19.00
Menisikö lihaliemi? Perunamuusi, sinne voita tai kasviöljyä. Itse söin kasvissosekeittoja ja tattarijauhoon tehtyjä banaanilättyjä. Näitä tein joka päivä, kun leipää en pystynyt syömään. Tosi helppo tehdä, puolikas banaania, pari kananmunaa, loraus maitoa tai kauramaitoa ja tattarijauhoa, jos on tehosekoitin, niin sinne mutta muutenkin onnistuu. Maistui hyvälle ja turvallista ainakin tälle vatsalle. Kipujahan se ei vie, mutta ei ainakaan lisää närästystä.

VaniljaRe: Ruokavalioita17.12.2016 19.20
Ikävä kuulla että sinulla on kipuja. Kun minä jostain syystä kärsin närästyksestä niin muutan ruokavalioni esim. seuraavasti; aamiaiseksi tehosekoittajaan reilu 2 dl kauramaitoa, pieni, ylikypsä banaani, luomua mielellään, vehnänalkioöljyä teelusikallinen. Voi tehdä myös sauvasekoittajalla. Aamupäivällä luomukaurasta keitetty pehmeä kaurapuuro ja sen kanssa Valion luomumustikkakeittoa, päälle lisään pakastettuja mustikoita. Iltapäivällä esim. smoothie avokadosta kaura- tai mantelimaidosta, kuivatusta pehmeästä luomutaatelista, banaaniakin voi lisätä. Illalla kasvissosekeittoa pari pientä perunaa, pari keskikokoista porkkanaa, luomukasvisliemijauhetta, suolaa tarvittaessa. Soseutetaan sauvasekoittimella. Valmiiseen keittoon lisätään hiukan hyvälaatuista luomuoliiviöljyä, ruohosipulia ja pari ruokalusikallista ranskankermaa. Tämä on minun takuuvarma luottokeittoni. Purjo-perunasosekeitto on myös hyvää ja sulavaa. Iltapalaksi voin syödä esim. näkkileipää voin kanssa.

Ruoansulatusentsyymi ei varmaan ole pahitteeksi ja maitohappobakteeri illalla viimeiseksi tyhjään mahaan. Tuo kauraryyni on minulla aika tarkkaa että puurosta tulee pumpulisen pehmeää. Niissäkin on paljon eroja.

Ruoka pitää pureskella hyvin ja syödä rauhassa ja hitaasti. Ei juomia ruokailun yhteydessä. Ainoastaan ruokailun välillä ja veden pitäisi olla mielellään huoneenlämpöistä.

Muutama päivä tällä ruokavaliolla helpottaa minun tilanteeni nopeasti. Mutta tämä ei tällaisenaan välttämättä käy sinulle. Nämä oireet johtuvat niin eri asioista eri ihmisillä. Syyt pitäisi aina selvittää.

VaniljaRe: Ruokavalioita17.12.2016 19.23
Tuosta keitosta vielä, porkkanat ja perunat tiietysti keitetään kypsäksi ja sitten soseutetaan. Vettä niin että keitosta tulee sopivaa, itse en pidä kovin paksuista sosemaisista keitoista.

SitrusRe: Ruokavalioita17.12.2016 20.27
Hitsi, Vanilja, aloitin uuden ketjun soseista kun en ollut tätä lukenut.
Hyvän kuuloisia sun ohjeet.

Mä tein myös kasviskeiton, täyteläistin juustolla ja öljyllä. Kyllä tuli semmonen olo, kun oikeaa ruokaa söi vaikka vähänkin, että joku pani mulle aivot takaisin päähän.

Puoltoista vuotta on menny ilman sauvasekoitinta, mutta kyllä se on kätevä. Siihen saa lisävarusteena vielä tehoterän, mikä pilkkoo sitten melkein mitä vaan.

VaniljaRe: Ruokavalioita17.12.2016 20.37
Luin juu tuon keittosi ohjeen, hyvän tuntuinen sekin.

SitrusRe: Ruokavalioita18.12.2016 10.54
Aamulla pitää heti saada energiaa helposti: otan jugurttia, Gefiluskeittoa ja vauvanvelliä. 4vilj. luovuin, otan maissia tai riisiä. JOS jättää sokerit ja maidon pois, niin mitäs sitten?

OperoitavaRe: Ruokavalioita18.12.2016 12.47
Munakas kasviksilla höystettynä? Se on myös terveellistä ja ravitsevaa. Kärsiikö lihaa syödä? Kasviksista ja lihasta saa vaikka mitä hyvää aikaiseksi. Perunaa tai riisiä sekaan. Olin välillä useamman vuoden ilman leipää, juustoa, jogurtteja ja maitoa Söin pelkästään oikeaa ruokaa.
Nyt kun kiire on lisääntynyt on ruokavalioon tullut leipä takaisin. Myös refluksin uudelleen puhkeaminen ajoittui aikalailla samalle ajankohdalle leivän, maidon jne. syönnin aloittamisen kanssa. Oman vatsan kohdalla epäilen että leipä ja maito ovat pahimmat, sekä muu teollisesti valmistettu, esim. Murot ja jogurtit. Ihan maalaisjärjelläkin ajateltuna uskoisin että suolisto ei kaipaa mitään teollisesti valmistettua. Paras olisi pysyä oikeassa ruoassa. Nykyisin ruokateollisuus on niin vahva, että herkästi alkaa ajattelemaan että ne jogurtit yms. Olisi jotain terveystuotteita.
Ruokakori maksaa kyllä paljon enemmän kun sinne lastaa paljon kasviksia, lihaa ilman marinaadeja, kalaa, kesäisin kotimaisia marjoja jne.

VaniljaRe: Ruokavalioita18.12.2016 13.30
Sokeria ei tarvitse millään korvata mutta kalsiumia pitää jostain saada. Minä käytän paljon vihreitä kasviksia, joissa on kalsiumia, kuten parsakaalia, lehtikaalia, pinaattia jne. Käytän myös tahinia, joka on tehty sesaminsiemenistä ja siis todella kalsiumpitoista. Manteleissa on myös kalsiumia ja mantelitahna on aivan ihanaa smoothien joukossa. Makean nälkään syön välillä kuivatun luomutaatelin, jonka välissä on mantelitahnaa.

OperoitavaRe: Ruokavalioita18.12.2016 13.44
Totta. Kalsiumia tarttee. Onneksi maitotuotteet ei ole ainoa kalsiumin lähde niinkuin kirjoititkin.

SitrusRe: Ruokavalioita1.1.2017 10.10
Yritän turhaan saada tarpeeksi energiaa normaalista ruoasta. Kyllästyneena keksin täydellisen dieetin: Vihreä kuula tuntuu solahtavan alas ongelmitta. Yhdessä on 70 cal. Jos syön 3 kpl puolentoista tunnin välein, iltaan mennessä 2000 kaloria on kasassa.
Täydellisen tympääntyneenä, Sitrus

SitrusRe: Ruokavalioita13.1.2017 13.28
Ostin kokeeksi gluteenittoman leivän. Ei se pahaa ollut, eikä niin kallistakaan. Nyt kuulostellaan oloa.

jokuRe: Ruokavalioita3.1.2021 20.51
Paistetut ruuat aiheuttaa närästystä, oletteko kokonaan luopuneet niistä? Itsellä tulee närästystä paistetusta jauhelihasta, tekisi mieli tehdä makaronilaatikkoa mutta mietityttää tuon jauhelihan kanssa onko sitä mahdollista syödä. Onko kokemusta?

female77Re: Ruokavalioita3.1.2021 21.22
Vanha kommentti Sitrus, mutta olen itse kokenut valmiit glteenittomat leivät ongelmallisiksi, sillä niihin laitetaan maissi ym. tärkkelyksiä. Riisikakut tai itse leivottu vehnä gluteeniton tai jotkut glut.pizzat sopivat paremmin. Oon miettinyt myös tavallisen vehnän kokeilua vaihteeksi. Ruis on ihan hirveää, myös juureen leivottuna, kaurakin on huonoa munlle. Se on melko yksilöllistä.Liika tärkkelys ei tunnu hyvältä.

female77Re: Ruokavalioita3.1.2021 21.24
Kasvisten ongelmana voi olla ärtynyt suoli. Maito on epäsopivaa minulle kaiketi. Kokeilin vuohenjuustoraastetta mutta se haisee.

female77Re: Ruokavalioita3.1.2021 21.27
Valmiiksi hienotte sininen lenkki on hyvää, mutta hiton suolaista, turpoan ihan hirveästi. Verilettuja haluaisin, mutta niissä valmiissa on ties mitä?

female77Re: Ruokavalioita3.1.2021 21.29
Joku, kokeile jlihan hauduttamista ilman käristämistä kannen alla luomu oliiviöljyllä.

female77Re: Ruokavalioita3.1.2021 21.30
Jliha sopii hyvin risella luomupuuroriisin kanssakin, tai pakastevihanneksien.

female77Re: Ruokavalioita3.1.2021 21.36
Vegejuustokin on helposti epäsopivaa, sillä siihen sotketaan maissitärkkelystä, kookosta, ne närää minua.

female77Re: Ruokavalioita3.1.2021 21.40
Jestas kun tekisi mieli makaronilaatikkoakin...Äiti tekee niin hyvää. Mutta glut.pastassa on sitä maissitärkkelystä taas. Kikherne pasta saattaa ärsyttää suolta, ja haisee pahalle. Sain kaupasta halpaa lohifilettä, pakastin muutaman vrk, ja sitten söin raakana siivuina ilman suolausta.

jokuRe: Ruokavalioita4.1.2021 9.11
Mitä kaikkea laitatte leivän päälle jotka ei närästä?

SuviRe: Ruokavalioita4.1.2021 12.25
joku - minä olen nyt laittanun kauratyynypalan päälle avocadoa ja kurkkua sekä suolaa myllystä. Ei ole närästänyt vaikka tällä hetkellä tuntuu että kaikki närästää.

jokuRe: Ruokavalioita5.1.2021 1.22
Suvi - Kurkkua olen kokeillut mutta närästää ihan vähän. Avocadoa en ole muistaakseni koskaan maistanut, voisi testata sen maku.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: