Keskustelu

HurtsSydämen lisälyönnit?10.5.2017 12.22
Kuuluvatko "taudinkuvaan"?
Itse olin vielä terve kuin pukki n.5 vuotta sitten. Pari vuotta taaksepäin alkoivat sydämen lisälyönnit ja olo on siitä lähtien ollut huimaava, väsynyt yms... "Ei voi mitään" sanoi lääkäri... Nyt noin 2kk sitten alkoi yhtäjaksoinen närästys, josta en ole päässyt eroon edes 40mg Esomepratsolilla. Mitään nestettä ei nouse suuhun, mutta aaltoileva polttelu tuntuu rintalastassa ja siitä aina mahalaukkuun saakka. Mahassa vääntelee ja kipuilee myös säännöllisesti. Toisin kuin monilla teistä, niin itseäni ei närästä lainkaan öisin. Aamulla kun herään tunnen itseni lähes terveeksi, mutta parin tunnin päästä sama oravanpyörä poltteluineen yms. alkaa taas alusta ja kestää iltaan asti. Kohta pitänee taas lähteä lääkärille valittamaan :( Viimeksi tuo kaikkitietäjä sanoi, että ei tähystetä kun olet kuitenkin alle viisikymppinen (45v...) Nyt olenkin miettinyt, että onkohan nämä refluksivaivat olleet koko ajan taustalla noiden lisälyöntien plussana eli kyseessä on ns.kimppadiili, josta joudun nauttimaan loppuelämäni...

pampam papapamRe: Sydämen lisälyönnit?10.5.2017 12.41
Minulla ne kuuluvat taudin kuvaan. Rytmihäiriöiden vuoksi minulle tehtiin polkupyörätesti ja sydämen ultraus, eikä kummassakaan ollut mitään poikkeavaa. Mutta silloin kun söin ns. vääränlaista ruokaa, silloin koen hengen ahdistusta ja sydämen muljahduksia.
Minulla on sama lääkitys, joka auttaa kyllä närästykseen, mutta tuo huimausta, väsymystä ja hikoilua.
Onko sinulla vaihdevuosioireita? Niihinkin kuuluu rytmihäiriöt. Tuo vatsan tähystys olisi kyllä hyvä hoitaa, vaikka yksityispuolella.

PrivetRe: Sydämen lisälyönnit?10.5.2017 15.28
Hurts - onko ylipainoa, syötkö raskasta ruokaa, miten liikunta, onko työstressiä? Muuttunut elämäntilanne?
Kaikki nämä kannattaa punnita. Närästys harvoin tulee "tyhjästä"...

SitrusRe: Sydämen lisälyönnit?10.5.2017 16.24
Lisälyönnit on inhottavia. Musta tuntuu siltä, kuin lyönti jäisi välistä. Huimaus sitten! Sekin tuntuu kuuluvan monen oireisiin.

iidaiiRe: Sydämen lisälyönnit?10.5.2017 16.47
Minulla ollut lisälyöntejä parikymmentä vuotta. Holterissa n. joka seitsemäs lyönti. Todettu kiusallisiksi, mutta vaarattomiksi. Sain niihin Bisoprololia( beetasalpaaja) Sillä pysyy verenpaine normaalina, mutta lisälyönteihin ei minulla ole siitä juurikaan apua. Olen huomannut, että mahan ollessa huono, lisälyntejä on koko ajan. Kun maha on rauhallisempi, lisälyönnitkin puutuvat. Olisiko yhteys vagushermoon.

SitrusRe: Sydämen lisälyönnit?10.5.2017 17.10
iidai, on varmaan yhteys. Onpa sulla paljon niitä!

nervus vagusRe: Sydämen lisälyönnit?12.5.2017 16.06
Itsellä myös runsaasti lisälyöntejä. Ovat lisääntyneet viimeaikoina entisestään. Omassa tapauksessani selvä yhteys refluksiin ja erityisesti ilman kertymiseen ylävatsan alueelle. Yhtenä päivänä kävi vielä sillä tavalla ikävästi, että lisälyöntejä tuli raskaan työpäivän päätteeksi ihan sarjatulella ja sain kesken niitä ilmeisesti ruokatorven krampin. Eli puristavaa kipua syvemmällä rinnassa, lapojen välissä ja olkapäissä. Olin täysin varma että sain slaagin mutta onneksi selvittiin säikähdyksellä. Mulla lisäreitä nykyisin arviolta joitain satoja vuorokaudessa. Viimeksi Holterissa vain muutamia yksittäisiä. On kyllä ikävä ja huolestuttava sivuoire. Tuolla jotain turinoita
http://www.refluksi.fi/keskustelu.html/67014?p=&c=0

refluksikurkkuRe: Sydämen lisälyönnit?12.5.2017 16.27
Hurts, refluksipuolella kaiken A ja O on aina massiivisesti vagushermo ..... alueen hermotusta pääset ihastelemaan tuolta sivupalkista Ruokatorvi - osiosta http://www.refluksi.fi/132 Vagushermon ärsytys voi toisilla laukaista tiettyjä sydänoireita :-( Tsemppiä!


Happosalppaajien yhteyteen voidaan ehdottaa myös esim Galieve/Gaviscon tms tuotteita, jotk muodostaa geelilauttaa vatsan sisällön päälle estäen ihan fyysisesti sitä nousua (salpaajat minimoivat/salpaavat tietyn määrän happoa eivätkä pysty vaikuttamaan ylösnousuun siten kuten nuo lääkkeet). Apteekista tai omalta lääkäriltä voi asian varmistaa ...

pallomassuRe: Sydämen lisälyönnit?12.5.2017 20.44
Kyllä on, juuri äsken oli tosi paha kohtaus ja röyhtäilin varmaan minuutin ilmaa ja sitten heloptti. Eli kyllä varmaankin tähän tautiin ihan liittyy. Mulla alkoi sydänoireet ensimmäistä kertaa eläissäni just refluksin kanssa samassa kuussa 18 vuotta sitten. Ja tauti vaan jatkuu ja jatkuu, ei varmaan lopu koskaan vaikka pitkiä lääkekuureja on takana. Nytkin menossa noin 5 kk Esome.

nervus vagusRe: Sydämen lisälyönnit?12.5.2017 21.14
Onko muuten kukaan muu huomannut bentsodiatsepiineista, siis rauhoittavista lääkkeistä apua tähän turvotus, röyhtäily, lisälyönnit yhtälöön. Itse otan joskus illalla napin unilääkkeeksi jos on useampia huonoja öitä takana. Olen havainnut sen helpottavan myös melkein välittömästi röyhtälyoiretta ja sen myötä myös lisärit vähentyvät saman tien. Olen myös muutaman kerran kokeillut vaikutusta tähän vaivaan ihan päiväsaikaan kun on paha röyhtäily päällä ja paljon lisälyöntejä. Vaikutus alkaa nopeasti ja on huomattava. Ihan perusfiiliksillä olen ollut eli en usko sen tulevan psyyken kautta vaan uskon sen vaikuttavaan rauhoittavasti parasympaattiseen hermostoon ilmeisesti herkistynyttä vagushermoa rauhoittavasti. Löysin aiemmin aihetta sivuavia tutkimuksiakin, mutta linkkejä en laittanut kirjanmerkkeihin. En neuvo kokeilemaan, mutta omassa tapauksessani tuntuu auttavan sen verran tehokkaasti että otan asian puheeksi seuraavan kerran lekurissa.

SitrusRe: Sydämen lisälyönnit?12.5.2017 21.33
Rauhoittaa kyllä, vähentää lisälyöntejä.
Huomattu on.
Todella vaikea uskoa, että lisälyönnit tuntuvat siltä, kuin sydän jättäisi lyöntejä väliin.
Sykettä on helppo alentaa tilapäisesti pidättämällä hengitystä. Opin tämän sydämen tt-kuvauksessa. Tavoitteena oli 60 syke, tarjolla olisi ollut sykettä alentavaa lääkettä. Mutta sitä ei tarvittu.

pallomassuRe: Sydämen lisälyönnit?12.5.2017 22.31
Olen kokeillut betsoja, niitä on aina mukana kassissa. Mutta en viitsi ottaa kuin äärimmäisessä hädässä, mutta ne todellakin auttavat.

nervus vagusRe: Sydämen lisälyönnit?13.5.2017 8.37
Hyvä kuulla että muillakin tarvittaessa toimii. Eilinen päivä oli tosi vaikea röyhtäilyjen ja lisäreiden suhteen. Koitin mennä makuulle ja hakea asentoa jossa lisäreitä olisi mahdollisimman vähän. Eipä sellaista löytynyt ja useampia per minuutti niitä tuli. Otin yhden rauhoittavan ja noin puolen tunnin kuluttua kun nousin ylös niin röyhtäilyt loppuivat lähes seinään ja lisälyönnit vähenivät sen myötä huomattavasti. Vaikutus myöskin tuntuu kestävän melko pitkään. Koko loppuilta meni vähäisin oirein ja nyt aamullakin olo on ok. Toki välissä nukuttu yökin voi vaikuttaa. Mielenkiintoista kuitenkin että niinkin pieni määrä kuin 15mg Oxepam (vastaa 7,5mg Diapam) riittää rauhoittamaan autonomisen hermoston tältä osin lähes oireettomaksi.

neuvotonRe: Sydämen lisälyönnit?14.5.2017 0.58
Mitä tämä rauhoittava on oikealta nimeltä? Tässä parasta aikaa tuskainen lisälyöntien kanssa.

PrivetRe: Sydämen lisälyönnit?14.5.2017 8.14
Sydämen rytmihäiriöiden hoitoon käytetään betasalpaajia. Ne ovat reseptilääkkeitä.

neuvotonRe: Sydämen lisälyönnit?14.5.2017 9.26
Minä käytänkin niitä verenpaineeseen ja lisälyönteihin. Minulla Emconcor comp 5mm aamulla ja tarvittaessa 2,5mm. Otinkin viime yönä tämän miedomman ja sainkin sit nukuttua. Ajattelin et on jotain muuta siihen kun jotenkin pelottaa kun sydän muljuaa ja röyhtäyttää.

iidaiiRe: Sydämen lisälyönnit?14.5.2017 9.38
Mulla Bisoprolol. Määrätty lisälyönteihin. Olen ottanut jo parikymmentä vuotta. Otan vain puolikkaan/pv. Tällä pysyy verenpaine normaalilukemissa. Lisälyönteihin ei kunnolla ainakaan minulla vaikuta. Olenkin tullut siihen tulokseen, että maha vagus-hermon kautta aiheuttaa lisälyönnit. Jos maha on edes jotenkin kunnossa ( siis harvoin ) lisälyötejä ei juurikaan ole. Maha huonona, muljunta tosi häiritsevää. Kun tässä on nyt vuosikausia menty eteenpäin näin, olen jo uskonut: vaarattomia, mutta kiusallisia.

iidaiiRe: Sydämen lisälyönnit?14.5.2017 9.45
Kääk. Ton ihan melkein saman olenkin jo kirjoittanut tuolla aikaisemmin. Mutta haitanneeko se mittään.

nervus vagusRe: Sydämen lisälyönnit?14.5.2017 20.29
Komppaan täysin iidaii. Mullakin beetasalpaaja ollut jatkuvassa käytössä n. 15 vuotta. Silti lisälyöntejä vaikka huru mykke ja tullut nimenomaan refluksin myötä. Yhteys refluksioireiden ja vagushermon yliaktiivisuuden välillä on selvä. Olen muualtakin lukenut että b-salpaajat tehoavat näihin huonosti. Varmaankin niiden syntymekanismi myös vaikuttaa asiaan, mutta sydan.fi sivuillakin todetaan b-salpaajista näin:"Ne voivat vähentää terveen sydämen lisälyöntejä ja niistä aiheutuvia tuntemuksia, mutta tässä tarkoituksessa ne ovat vain oireita lievittäviä."

Vain tuon rauhoittavan lääkkeen olen todennut auttavan suoraan akuuttiin oireeseen ja hyvällä refluksin hoidolla taas oireiden syntyä voidaan vähentää.

PikeRe: Sydämen lisälyönnit?14.5.2017 21.25
Minulla myös käytössä beetasalpaaja (Emconcor 5mg, viime syksystä 2 ja 1/2 tabl/pvä.
Verenpainetautiin olen syönyt 17 vuotta ja annosta nostettu refluksin ja ehkä stressinkin myötä viime vuosina.

Muljahduksia on ja minun mielestä toisinaan tosiaankin liittyvät syömiseen. Holterissa muutama kammiolisälyönti ja vähän useampi eteislisälyönti. Holter normaalirajoissa, mitä sitten lie tarkoittaa. Rasitustesti ja ultra tehty. Sydänlihas paksuuntunut, mutta lisäreitä se ei aiheuta.

Tuosta vagus-hermosta olen lääkäreille puhunut, mutta eivät ole sen kummempia kommentoineet.

Eli meillä refluksikoilla on selkeästi sydämen lisälyöntejä ja muitakin rytmihäiriöitä, näin voitanee todeta kun tätäkin foorumia seuraa.

Äitienpäivän illan jatkoa ja toivotaan jääkiekossa Suomen voittoa 🤑

PrivetRe: Sydämen lisälyönnit?14.5.2017 22.00
Nk muljahdukset sydämen toiminnassa ovat varsin yleisiä terveilläkin ihmisillä. Toinen juttu on rytmihäiriö, joka tarkoittaa pidempikestoista nopeaa rytmiä.
Olisi hyvä tsekata rytmejä esim sykemittarilla. Sen avulla saa sykearvot eli missä kierroksissa ollaan. Kohonnut syketaso on kiusallinen sen takia, että huolestuminen ja hermostuminen lisäävät syketasoa. Eli alkaa itse murehtia sydämen laukkaamista ja sitten se sydän todella poukkoilee.

Minulla on diagnostisoitu supraventikulaarinen takykardia ja rytmihäiriön aiheuttama syketaso voi minulla olla yli 200 per minuutti. Minulla on estolääkityksenä Isoptin Retard, joka on valittu juuri minun häiriötyyppini mukaan ja koska valmiste on mukavampi käytössä mm liikunnan kannalta. Emconcor teki minulle tukkoisuutta tilanteissa joissa esim hölkkäsin tai pyöräilin.
Mutta refluksitauti ei minulle aiheuta sydänoireita vaikka en jatkuvaa estolääkitystä käytäkään. Betasalpaajat eivät vaikuta Vagus-hermon toimintaan. Ne on tarkoitettu verenpaineen alentamiseen ja vaikuttavat sydämen toimintaan - eri valmisteet hieman eri tavoin.

Jos epäilee oman sydämen toiminnan häiriöitä, niin se tietysti kuuluvat ao alan erikouslääkäreiden tontille. Sydänlääkärit tietty keskittyvät sydän/verisuonivaivoihin ja luultavasti harvemmin kiinnostuvat niiden yhteyksistä ruoansulatuspuolen ongelmiin. Olen ollut HUS sydäntutkimusosaston hoidossa mutta en silloin potenut refluksioireita.

Sydämen rytmioireet ovat kiusallisia ja tietysti verenpainetauti pitää ottaa vakavasti. Stressiä pitäisi välttää vaikka ymmärrän että eihän tämä elämä noin vain asetu uomiinsa.

EllumaariRe: Sydämen lisälyönnit?17.5.2017 11.41
Itselläni on sydämentahdistin. Kun olen juossut jatkuvissa tähystyksissä, tammikuussa kahdesti kurkkulääkärillä ja huhtikuussa normaali kontrollitähystys, niin asia on mennyt jouhevammin, koska eräänkin kerran kardilologi passitti tähystykseen ja näkevät kai merkinnät sitten. Minulle ei enää tule juurikaan noita lisälyöntejä, mutta niitä oli ennen tahdistinta ja kolmeen kertaan tehtyä ablaatiota niin, että ambulanssilla on menty sairaalaan. Syön eteisvärinän estoon (johton tahdistin ei auta) betasalpaajaa. Jos mulla on selkä jumissa, lisälyönnit yrittävät, mutta tahdistin estää. Kun minulla oli hengenahdistusta, sanoin siitä sydänlääkärille, kun toinen lääkäri ei noteerannut. Tuli heti kaikki spirometrit ym. tutkimukset. Tulos oli, että kun kurkkurefluksi on päällä, henkeä ahdistaa, sydän on siihen syytön. Ja välillä tässä pääkoppa on kovilla, nytkin mietin koko ajan tilaanko uuden ajan ja olisko yskityinen sairaala oikea paikka, jotta saisi parit solmut tuonne väljään mahaporttiin. Että ei aina koskisi. Ja tiedättekö mitä, koska olen 63 v. minua pelottaa b-vitamiinin puutos (dementia) ja kalsiumin imeytyminen (olen vegaani ja syön nyt purkista lisää). Tutkitusti on todettu, että refluksipotilailla on 50 % suurempi todennäköisyys sairastua osteoporoosiin! Ja tästä ei koskaan puhuta lääkärissä.

PrivetRe: Sydämen lisälyönnit?18.5.2017 12.11
Kyllä happosalpaajat vaikuttavat ravintoaineiden imeytymiseen. Ja totta on että ongelmasta ei kovasti puhuta. Luultavasti lääkärikunta ei pysy kokonaisvaltaisesti oireiden perässä ja ehkä suurin osa refluksia potevista on vielä niin nuoressa iässä, että ei pidetä tarpeellisena varoitella työikäisiä lääkehoidon sivuvaikutuksista.
Minulla on sappirefluksi ja jo 20 v sitten diagnostisoitu sydämen rytmihäiriö ja kolmesti minäkin olen katetriablaation käynyt läpi. Minulla on ylimääräinen "taajuus" eli sähköinen oikorata, jolle sydän joskus virheellisesti ajautuu ja syketaso nousee helposti yli
200 per minuutti.
Ablaatiossa on yritetty polttaa virhetaajuutta pois mutta ei ole onnistunut. Minulla on HUS:lla sydäntutkimusosastolla "piikki auki" mennä vielä uudelleen ablaatioon, mutta en kovasti ole innoissani ajatuksesta. Ablaatio on raskas toimenpide vaikkei kipua tunnekaan. Minulla Isoptin Retard estolääkitys, jota voin käyttää harkinnan mukaan eli jatkuvaa lääkitystä en käytä ja pärjään rytmin kanssa varsin hyvin. Sitä oppii käytännöt ja tilanteet mitkä rytminsekoilua voi aiheuttaa.
Sappirefluksi löydettiin tämän vuoden alussa ja sen kanssa nyt harjoittelen elämään. Toistaiseksi aika hyvin on mennyt.
Minulla on osteopeniaa ja sen takia en käytä happosalpaajaa eikä sillä ole sappirefluksiin kovasti apuakaan.
Mutta katsotaan miten menee jatkossa!

VaniljaRe: Sydämen lisälyönnit?18.5.2017 12.42
Minulla oli rytmihäiriöitä mutta kiropraktikon, osteopaatin tai hyvän omt-fysioterapeutin avulla ne on aina saatu loppumaan. Lääkäriltä sain jo vuosia sitten beetasalpaajat, hän sanoi että joudun käyttämään niitä lopun ikäni. Ei sitten tarvinnutkaan. Niin tosin sanoi lääkäri happosalpaajistakin, mutta en käytä niitäkään.
Flt-lääkäri sanoi että niitä ei ole tarkoitettu jatkuvaan käyttöön ja että jos joku lääkäri niitä loppuelämäksi määrää niin hän on unohtanut fysiologian perusteet.

nervus vagusRe: Sydämen lisälyönnit?19.5.2017 9.59
Ryhti vaikuttaa kyllä lisälyönteihin. Ainakin huono, etukumara ryhti provosoi niitä. Itselläni on tuota ongelmaa ja se vetää rintarangan jumiin. Kun kroppa on kasassa niin sydämellä on vähemmän tilaa toimia ja se provosoituu herkästi lisälyönnein. Näin olen sen itse ajatellut. Rintarangan osaan onneksi itse avata venyttämällä käsiä rintakehdän tasolla sopivasti taakse. Kivasti rutisee auki. Vielä kun muistaisi hyvät työskentelyasennot. Kaikki nämä vaivat vaatisivat todella kovaa kurinalaisuutta, mutta aina ei vaan jaksa tai viitsi. Hyvinä aikoina tuuduttautuu helppoon oloon ja itsekuri höltyy. Eikä mene kauaa kun taas on kierre valmis.

VaniljaRe: Sydämen lisälyönnit?19.5.2017 13.56
Minulle ryhti on tosi tärkeä, huono ryhti provosoi rytmihäiriöiden lisäksi myös muita refluksioireita. On totta ettei aina jaksa skarpata. Sitten kun taas on tarpeeksi kamala olo niin on valmis yrittämään mitä tahansa. Näin se vaan on että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Rytmihäiriöt ovat inhottavia ja pelottavia vaikka kuinka sanotaan että ne ovat vaarattomia.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: