Keskustelu

ViluRefluksileikkaus tiistaina17.2.2011 19.32
Heips.
Olen pitkään lukenut palstaa ja kerännyt rohkeuteni kirjoitella tänne :)
Toivottavasti kaikki on kunnossa ja pääsen suunnitelmieni mukaan tiistaina refluksi leikkaukseen. Maanantaina toki verikokeitten kautta..

Refluksi vaivani alkoi vuonna 2008, ja oireet paheni erittäin nopeasti. Alkuksi käytössä Nexium 20mg, joka ei mihinkään riittänyt. Pian nostettiin 40mg. Lisäksi todennäköisesti refluksin aiheuttama astma, johon menee avaava ja hoitava inhalaatio ja yöllä yöyskän ehkäisemiseksi montelukast.
Tutkimuksissa olen rampanut siitä lähtien. Tosin kaikki ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan ja hoidot, sekä tutkimukset viivästyivät toisella paikkakunnalle muuton takia.
Viime joulukuussa pääsin 2-jonoon (leikkausjonoon) ja nyt jännät paikat edessä.

Oireita on miljoona kaupalla enkä ala niitä kaikkia luettelemaan. Suurimpia vaivoja on palan tunne kurkussa ja nielemis vaikeus. Refluksitauti on muuttanut paljon elämääni ja toivon että leikkaus auttaa takaisin normaalin elämään. Ainakin edes vähän.
Mainittakoon vielä, että ikää on vasta 19 vuotta joten olen 100%-varma leikkauspäätöksestä. Se tuntuu olla viimeinen keinoni.

Haluaisin kuulla muitten leikattujen kuulumisia ja kuntoutumisesta. Ei kuitenkaan hirveitä kauhutarinoita, niitä tuntuu netti olevan jo valmiiksi täynnä :)

Leikkauksessa olluRe: Refluksileikkaus tiistaina17.2.2011 19.51
Minulla on ainakin viisi tuttua, joista kolme on leikattu nuorina (20-30v.) ja heiltä olen kuullut leikkauksest pelkkää positiivista palautetta. Ovat olleet useita vuosia tyytyväisiä leikkauksiinsa. Yksi heistä on saanut leikkauksen jälkeen neljä lastakin, mutta mitään oireita ei ole tullut takaisin. Heistä kaksi preppasivat minutkin leikkaukseen viime syksynä, kun en silloin vielä tiennyt tästä palstasta mitään.

Alku leikkauksen jälkeen on hankalahko, mutta yleensä lopussa kiitos seisoo. Itselläni tähän tuli pieniä vaikeuksia osittain varmaan siksi, että jouduin toiseen vielä suurempaan operaatioon leikkauksena jo parin kuukauden jälkeen rleikkauksesta. Nyt mahalaukku on ottanut nokkiinsa. Toisaalta olen vieläkin tyytyväinen, että menin leikkaukseen.

Itse leikkauspäivästä oli helppo toipua, syöminen se on mikä tökkii jonkin aikaa. Itse voin röyhtästä mikä helpottaa huomattavasti asiaa. Ilmaa kerääntyy jonkin verran vatsaan. Kannattaa aloittaa varovasti syöminen, itse aloitin suurin piirtein teelusikallisesta.

Hienosti kaikki menee!

Leikkauksessa olluRe: Refluksileikkaus tiistaina17.2.2011 20.18
Niin ja hieno, että uskaltaiduit mukaan. Multakin meni siinä pieni hetki, mut sit olenkin ollut mukana aktiivisesti. Olen saanut palstalta tosi paljon. Olen sitä mieltä, et palstasta saa vielä paljon enemmän, kun on itse aktiivisesti mukana!

ViluRe: Refluksileikkaus tiistaina17.2.2011 21.20
Oli tosi hieno löytää tälläinen palsta. Kiva kuulla muitten kokemuksia! Itselläni refluksi vaikuttaa elämiseen järjettömästi, ruokarajoitukset ym. Oireet eivät ole olleet mukavia.. Ja vaikuttaa koko olemukseenki.
Onneksi viimein pahimmat tutkimukset takana!Siispä leikkausta odotelessa! :)

ViluRe: Refluksileikkaus tiistaina17.2.2011 21.21
Mitenkä muuten oksentaminen ? Siitä niin paljon kuulee. Onko mahdotonta oksentaa? Oksennus taudit ittellä on ollut aika rajuja...

Leikkauksessa olluRe: Refluksileikkaus tiistaina17.2.2011 22.44
No, siis aluksi ei varmaaan voi ainakaan oksentaa. Ja riippuu varmaan, et kuinka tiukka mansetti leikkauksen jälkeen on. Joku täällä kirjoitteli, että vuoteen ei olis hyvä saada oksennustautia, et leikkauskohta ei kestä sitä. Onko sulla myös palleatyrä? Vai kiristetäänkö vain läppää? Muakin pelottaa nuo oksennustaudit, täytyy vaan yrittää pysyä erossa niin pitkälle kuin itse siihen pystyy vaikuttamaan.

Mulla on ollut kans aika paljon ruokarajoituksia. En ole vieläkään uskaltanut kaikkea maistaa, vaikka lääkäri kyllä sanoi, että kaikkea voi taas normaalisti syödä. En tiedä, ennen söin tosi paljon esim.sipulia ja nyt ei oikeastaan tee enää mieli. On niin tottunut tohon pitkään listaa, jossakin vaiheessa oli helpompi oikeastaan miettiä mitä saa syödä kuin mitä ei saa syödä. Lista oli syötävien tuotteiden kohdalla paljon lyhyempi.

Tee vaikka lapulle listaa, et ku näet lääkärin leikkausta ennen/jälkeen, niin että muistat kaikki kysymykset mitä sinulle on hänelle. Yleensä nimittäin ne unohtuu siinä lääkärin ollessa paikalla.

poppyRe: Refluksileikkaus tiistaina18.2.2011 0.24
Tervetuloa palstalle, Vilu! Kiva kun rohkaistuit kirjoittamaan.
Tsemppiä leikkaukseen, kyllä se hyvin menee sullakin :)
Mut leikattiin kolmisen viikkoa sitten, tapauskertomusta tuolla poppyn tarinassa.

ViluRe: Refluksileikkaus tiistaina18.2.2011 7.19
No täytyy toivoa välttyvänsä kyseiseltä taudilta! Ei ole palleatyrää, eli ainoastaan tehdään se mansetti.
Juu, itselläni varsinkin hitaasti sulavat ruuat (missä on munaa, hiivaa jne.), limsat ja niin ees päin.
Täytyyki kirjoitella ylös asioita! Niitä kun tuntuu olevan pää pullollaan :)
Käynpä kattomassa poppyn tarinaa :)

JuiceRe: Refluksileikkaus tiistaina18.2.2011 7.33
Lukaseppa minun tarina, minulla on tosi positiivisia kokemuksia leikkauksesta. Onnea leikkaukseen.

refluksikurkkuRe: Refluksileikkaus tiistaina18.2.2011 8.15
Hei ja tervetuloa, Vilu - hienoa, että löysit tämän sivuston ja laitoit aloituksen!
Mukavampi mennä leikkaukseen kun saa jakaa kokemuksia toisten kanssa ennen ja jälkeen :-)

SitrusRe: Refluksileikkaus tiistaina18.2.2011 12.02
Tsemppiä sulle leikkaukseen!

GasterixRe: Refluksileikkaus tiistaina18.2.2011 12.24
Onnenpotku leikkaukseen, Vilu :) Hyvin se menee...

Astma/refluksiRe: Refluksileikkaus tiistaina18.2.2011 14.25
Onnea leikkaukseen!! :)
Taidat olla täällä nuorin leikattava..

ViluRe: Refluksileikkaus tiistaina18.2.2011 17.52
Kiitoksia Juice ja Poppy. Hienot tarinat molemmilla :)
Odotan jo kovin tiistaita ja päässä lasken ajan kulua -tää on vaan niin iso juttu!
Hartaasti toivon että myös äänen käheyteen tulee jotain muutosta, sillä ei oo mukavata olla kaveripiirin mies ääninen kähisiä, näin naisena!
Juu, ja varmaan olen nuorimmasta päästä. Kirurgi vähän ihmettelikin ikääni, mutta eihän se ole sairaudelle este. Hyvät ennusteet kuitenkin nuorena potilaana.

Kiitoksia kaikille toivotuksista! Päivittelen lisää leikkauksen lähipäivinä/jälkeen päin!

ViluRe: Refluksileikkaus tiistaina21.2.2011 15.19
Huomenna siis leikkaukseen.
Jännitys on kova ja viimeiset yöt on mennyt mietiskellessä.
Tänään kävin verikokeissa (ottivat perusverunkuvan, b-gluk ja veren ryhmän).
Hoitaja soitteli myös sairaalasta päin, pääsen heti aamulla leikkaussaliin, onneksi ei tarvitse koko päivää siis jännittää!!
Tästä se lähtee

tupla somakkiRe: Refluksileikkaus tiistaina21.2.2011 16.27
Onnea leikkaukseen. Hyvin se menee!!! :-)

refluksikurkkuRe: Refluksileikkaus tiistaina21.2.2011 17.37
Tsemppiä - täällä odotellaan kuulumisia :-)

KatjaRe: Refluksileikkaus tiistaina21.2.2011 18.58
Tsemppiä:)

NightlightRe: Refluksileikkaus tiistaina21.2.2011 20.26
Tsemppiä leikkaukseen! :)

refluxRe: Refluksileikkaus tiistaina21.2.2011 22.41
Onnea, kaikki menee hyvin.

refluksikurkkuRe: Refluksileikkaus tiistaina23.2.2011 18.36
Vilu, miten leikkaus sujui?

ViluRe: Refluksileikkaus tiistaina24.2.2011 10.02
Leikkaus sujui hyvin! Kaikeksi onneksi Kiitos kaikille tuesta!:)
Hoitajat ja kirurgi olivat todella loistavia, kiitos heille!

Alla tarkemmin leikkauspäivän kulkua:
Aamulla klo 7 ilmoittautuminen, jonka jälkeen odottelua vaatteiten vaihtoa (tukisukat ja klexanet)
Klo 9 Esilääkitys (rauhoittavaa ja särkylääkkeitä), joista tuli hieman tokkurainen olo.
Klo 9.30 Kävellen saliin anestesiahoitajan kanssa. Leikkauspöydällä laittoivat tipan ja hääräsivät jokainen omia juttujaan. Antoivat suonen sisäisesti unilääkkeen ja vähitellen alkoivat silmät menemmään kiinni.

Seuraavan kerran heräsin heräämöstä. Kipu oli kova ja ainoastaan pystyin ulisemaan. Vähän myöhemmin yksittäisiä sanoja. Happimaskin revin pois naamalta ja verenpaine mittari tuntui todella pahalta. Naamasta yritin saada pois nenämahaletkua, jonka hoitaja tuli ottamaan pois. Heräämössä jouduin olemaan yli 2 tuntia, jonka jälkeen siirsivät osastolle. Huulet aivan kivikovat intubaatio-putkesta ja kurkku ruti kuiva.

Olin aivan tokkurainen ja kyselin uudestaan ja uudestaan samoja asioita. Kaikeksi onneksi kuulin että leikkaus oli mennyt hyvin.

Osastolle päästyä alkoi pahoinvointi ja hoitajat saivat vuoron perän juosta antamaan kipu ja pahoinvointilääkkeitä suonensisäisesti. Kipu oli mahalla ja olkapäissä (ilmeisesti olkapääkipu, johtui hiilidioksidista, joita leikkauksessa olivat käyttäneet).
Lisäksi olin saanut 3litraa nesteitä.
Kaiken tämän keskellä se tieto, että leikkaus oli mennyt hyvin jaksoi pitää minut kasassa.

Mieheni tuli illalla katsomaan osastolle minua ja sanoi ettei ole ikinä nähnyt minua niin hurjassa kunnossa (olin kuulemma ojanpohjalta nousut mörökölli joka ei ollut nukkunut kolmeen kuukauteen). Maha pömpötti kun vanhalla juopolla.
Jaksoin koko 3 tunnin vierailun aikana olla puoli tuntia hereillä.

Myöhemmin illalla sain luvan lähteä portatiiville, mutta sitkeänä savolaisena päätin että nyt ei mikään potta käy vaan wc:hen on päästävä. Apuna wc:ssä vanha kikka-juokseva vesihana. Takasin tullessa wc:stä hoitajat nappasivat kiinni, kun voimat meinasivat loppua kesken ja kauhea kakominen alkoi.
Loppu ilta ja yö nukkumista lääkkeiten avulla. Aamuyöstä pientä lämpöilyä, mutta meni ohi aamuun mennessä.

Aamulla sain kokeilla syömistä ja voi taivas miten hyvältä mustikkakeitto maistui! Koitin syödä vähitellen, mutta aika rivakasti ruoka meni tyhjään mahhaan. Aamun ilona myös pienet suolen äänet:)

Kova kipu olkapäissä ja vatsassa vielä aamulla.
Klo 10 lääkäri tuli aamukierrolle ja sanoi että pääsisin lähtemään kotion.
Kasa lappuja mukaan ja hoito-ohjeita. Leikkaus oli sujunut onnistuneesti ja mansetti oli ollut ilmeisesti helppo tehdä. Kaikki refluksi lääkkeet saisin unohtaa, HALLELUJA! (Paras tieto ikinä!) Sillä närästys oireita ei ollenkaan enään!

Ja eikun kotiin.. Onneksi minulla oli kyyti tiedossa, sillä myönnän ettei osastojakson jälkeenkään olisi vielä parin-kolmen sadan metrin kävelystä tullut mitää.
Autossa oleminen ei ollut mukavaa, jokainen pomppu tuntui mahassa (tuntui kun joku olisi repinyt tikkejä irti).

No paraneminen lähti siitä eteenpäin, kipu vähitelleen vähenee ja ruokaakin voi syödä jo vähän enemmän (tänä aamuna söin jo "ison" aamupalan: 3 kuorittua viinirypälettä, mustikkakeittoa ja pari lusikallista jugurttia). Monet moittivat netissä että etkös ole lukenut hoito-ohjeita, kun nesteitä pitäisi vain syödä. Mutta minulla ei ole nielemisessä ollut mitään vaikeutta joten pikku puraisuna noikin menee. Eilen lutkuttelin vaahtokarkkejakin! Voi että en enään ikinä nirsoile ruuan kanssa! Kaikki maistuu tässä olotilassa hyvälle!
Paljon en uskalla syödä sillä maha murahtelee ja muljailee jos syö liikaa ja sitten on laittetava maaten.

Olen kaikkiaan tosi tosi tosi onnellinen ja tyytyväinen! Vaikka kipuja vielä on (välillä paljonkin) ja liikkuminen ei ole helppoa niin silti en voi muutakuin kiittää itseäni että toteutin tämän. Kunhan vielä paranen täysin..

Ps. Anteeksi kirjoitusvirheet, niitä varmasti löytyy :)

refluksikurkkuRe: Refluksileikkaus tiistaina24.2.2011 11.51
Hienoa, että leikkaus sujui hyvin ja ruoka menee alas sujuvasti.
Nyt toivotellaan vaan leppoisia toipilasviikkoja!

Selityksesi oli todella upean kattava :-) -- mutta vielä pari
käytännön kysymystä:

Missä sairaalassa sinut leikattiin?

Minkälaiset ohjeet sait mukaasi (sivustolla on muutamia mutta on
mielenkiintoista kuulla onko ohjeissa vaihtelua)?

Miten kurkku ja ääni?

Kerroit, että olet 19v. En tiedä oletko työelämässä ... eli kirjoitettiinko sulle
sairaslomaa (ja kuinka paljon)?

GasterixRe: Refluksileikkaus tiistaina24.2.2011 15.40
Kiva kuulla, että leikkauksesi meni hyvin!!!

Siitä sitt aloittelemaan paranemista...vieläpä ilman vatsalääkkeitä ja närästelyjä :) Varmasti mahtava fiilis ;)
Hyvää kuntoutumisajan alkua ja malttia ruokatuokioihin!

ViluRe: Refluksileikkaus tiistaina24.2.2011 19.07
Eli leikkaus tehtiin Mikkelin keskussairaalassa ja kirurgina toimi kokenut Antti Virkkunen.
Sain ison kasan papereita mukaan, mitä on tehty, mitä ei saa syödä, miten pitää hoitaa, miten tikit sulaa ja sairastumislomake. Ne ainakin :)
Ääni on normaali-eikä enään möreä ääninen miesbasso! Kurkku ei oo kipeä, mut nyt oon huomannut et burana 600, tekee tiukkaa mennä puolikkaanakin alas. Joten jos jotain kikkas konsteja?
Muuten ruoka menee ok. Kauheasti ei tee mitään lämmintä ruokaa mieli, mutta kylmä varsinkin jäätelö on hyvää!
Vielä kun keksis jotain suolaista mitä uskaltais syödä!
Sain sairaslomaa n. 1,5 vk joka erittäin vähän. Hoitaja sanoikin että otan yhteyttä niin kirjoittavat lissää.
Astma lääkkeitä joun varmaankin ottamaan ainakin alkuun.
Huomaan että kurottelu, sekä nostelu on vaikeaa. Ja kävelen vähän kun käppyrä äijä kun mahaa vetää-mutta eikun eteenpäin :)

Astma/refluksiRe: Refluksileikkaus tiistaina24.2.2011 19.34
Kuullostaa todella hienolta!! :)
Sullako on myös astma?!?

Tsemppiä kovasti toipumiseen!!

GasterixRe: Refluksileikkaus tiistaina24.2.2011 23.42
Vilu...siis sun ääni on JO normaali? Ohoh, haipakkaa on sun vauhtis.

Kysyin kirurgilta myös ennakkoon, ett minkäslaisen saikun meinaat "toimistorotalle" kirjoittaa, ett voi duunissa sanoa edes jotain alustavaa...niin vastaus oli ett leikkauksen jälkeinen viikko. Kieltämättä vähän hämmästelin, kun täällä palstalla ei oikein tunnu juur kukaan palaavan töihin, mitä näitä viimeaikaisia potilaskertomuksia olen seuraillut. Näytä sä nuorena mallia kuin saikut viedään läpi ja kerro kaikki salaiset niksit noin nopeaan toipumiseen ;) Heh...niin lupaan, mummu tulee perässä viikon saikulla (=tää kyll arveluttaa nyt ja paljon, huh)

Leikkauksessa ollutRe: Refluksileikkaus tiistaina24.2.2011 23.45
Kiva kuulla, että leikkaus meni hienosti.

Sairasloma kuulostaa aika lyhyeltä. No mutta kirjoittavat varmasti tarvittaessa enemmän.

Minä sain sairaalasta lääkkeeksi suussa sulaavaa Pamol-f500mg ja liukenevaa tramalia ja sitten käytin ketorin suppoja. Pamolia saa ainakin ihan käsitavarana apteekista, ei tietty mikään jyty lääke.

Minulla ei kanssa ollut ns.nielemisvaikeuksia ja lutkuttelin kanssa aika pian suolatikkua ym. Mutta välillä, kun kiirehdin, niin tuli kauhea hikka tai tuntui muuten, että ruoka jäi johonkin kiinni.

Tsemiä paranemiseen!

ViluRe: Refluksileikkaus tiistaina25.2.2011 11.12
Kyllä on astma, tai lääkärien mielestävä vähän epäselvä onko se astmaa vai johtuuko refluksista. Syön vielä astmalääkkeitä ja katon miten vointi muuttuu ajan kuluessa. Osaan aika hyvin itse säännöstellä astmalääkkeitä..

Äänessä ei ole ollut onneksi mitään ongelmaa ja on niin ihana puhua normaalisti! Oma ääneni on takaisin vihdoin :)

Joo onneks mulla sattu hiihtoloma just sopivasti tähän väliin ja saan tän viikon kunnolla sairastaa. Eilen matkasin viis tuntia autossa toiselle puolelle suomea vanhempien luokse. Muuten matka meni ihan ok, kipu hartioissa (ja mahalla) varsinkin-olis varmaan tarvinnut tyynyillä tukea, mut perille päästiin sitkeydellä :)

Tänään perjantaina, alkoi hieman enemmän nielemis vaikeutta ja jugurttikin tuntuu takertavan kurkussa. No päätä polviin niin painovoima hoitaa homman:) Ei kuitenkaan kauhean mukavaa.
En tänään oo ottanut särkylääkettä, koska nieleminen on vaikeeta ja kipu alkaa vähitellen helpottomaan. Paino on pudonnut jo tiistaista 1,5kg, vaikka maha pömpöttää vieläkin. Kauhea flunssa on iskentyt päälle (en tiiä tuliko sairaalassa jo), mutta aivastelen koko ajan ja mahasta pitää vähän pitää kiinni ettei sisäelimet lennä samalla ulos, heh-ei vais.

Kovasti ootan jo että saan ahmia mahan täyteen ruokaa!!

ViluRe: Refluksileikkaus tiistaina25.2.2011 11.14
Ai niin ja nauraminen-Kyllä kipristää mahassa :)

ViluRe: Refluksileikkaus tiistaina26.2.2011 8.44
Lauantaita mennään eilen illalla sai syötyä puuroa ja pirtelöä ja tän aamun ilona oli pienet kikkareet pöntön pohjalla (ilman laksatiiveja)!
Illalla syöminen tuntuu helpompalta, en tiiä mistä johtuu.
Koirankin kanssa jaksanut käydä pidemmälle aamulenkille, tä aamu näyttää jo aika hyvältä :)

refluksikurkkuRe: Refluksileikkaus tiistaina26.2.2011 14.33
Onneksi olkoon, että suolisto toimii taas :-)

Sulla on ollut äänen kanssa todella pikaparantuminen -
tavallsisesti siinä menee huomattavasti kauemmin!

Silloin kun oli nielemisvaikeuksia (ei siis mitenkään
leikkaukseen liittyviä), laitoin särkylääkkeet
niin pieniksi kuin tarve vaati (yleensä 4 osaan).

Mukavaa lauantaita!

ViluRe: Refluksileikkaus tiistaina27.2.2011 13.13
Hetken jo luulin, että tä paraminen on helppoa.. Nielemis vaikeudet on nyt lisääntyneet ja isommat klöntit jää kurkkuun kiinni. Kaikki muusimainen ja vellimäinen menee jotenkin. Oon ollut paljon liikkeillä, mutta jotenkin on vielä uupunut olo-pitäis varmaan ihan rauhassa parannella..
Ilmaa (?) tulee kurkusta ylös, vähän kun röyhtäisy tai jotain.
Särkylääkettä oon ottanut välillä pienennettyinä.
Mihinköhän suuntaa oikein etenee?..

poppyRe: Refluksileikkaus tiistaina27.2.2011 23.33
Kiva kuulla, että paranemisesi etenee hyvin vaikka tuo sun leikkauskokemus olikin noin karsea!
Nyt neljän viikon jälkeen mulla nieleminen sujuu hyvin, oikeastaan mikä vaan. Ja jos jokin meinaa tökkiä, niin mä nousen pystyyn ja suoristan ruokatorveni mikä mulla auttaa, eli ihan päinvastoin kuin sinä ;)

MakeRe: Refluksileikkaus tiistaina28.2.2011 3.36
Eikö sieltä annettu mitään ohjeita? Ensimmäiset 2vk pitää syödä puhtaasti keittoja ja sitten voi hitusen kiinteämpää ottaa - juuri noita muuseja sun muita. Siinä kuukauden kohdalla alkaa vähän kiinteämpi perinteinen mennä alas kun tosi tosi pieninä palasina pureskelee.

Itsellä oli myös semmoista narinaa kurkussa kun ilma nousi ulos. Se loppui muutamassa viikossa, ja nyt ~vuoden kohdalla sitä voi jo röyhtäistä muttei niinku ennen.

Eli nyt vaan syöt niitä keittoja ja kaloripitoista ruokaa (pirtelöt yms.), niin saat tarpeeksi energiaa. Sitten kuukauden päästä voi koittaa muuta, mutta älä koita missään nimessä syödä kuin ennen vielä pitkään aikaan.

refluksikurkkuRe: Refluksileikkaus tiistaina28.2.2011 11.00
Vilu, anna ajan kulua ihan rauhassa, kyllä se siitä eteenpäin lähtee.
Eihän leikkauksesta ole vielä viikkoakaan ...

Mikä olotila tänään?


Mitä niissä nimenomaan sun saamissa (mistä puhuit tuolla) ruoka-ohjeissa sanottiin eli mikä on mikkelin k-sairaalan virallinen ohjeistus?

ViluRe: Refluksileikkaus tiistaina28.2.2011 12.39
Oon syönyt sitä mikä tuntuu hyvältä. Kauheana ahmattina tekee mieli vaan kokeilla jo syyä, mutta eihän se vielä voikkaan onnistua. Klönteinä tarkoitan esim.jugurtissa olevia marjoja jne. Eikä nekään yleensä töki.

Virallisissa ohjeissa lukee: Yleensä ensimmäinen kuukausi on syytä pitäytyä sosemaisissa ja juoksevissa ravinnoissa.
Mutta sairaalassakin antoivat jo ensimmäisenä aamuna paksua puuroa..

Ilmaa nousee syödessä ylös, voi olla hikkakin? Ainakin eilen tuli yks pieni hik :)
Tuntuu että mahalaukku on samalla pienentynyt, kun pienestäkin annoksesta on aivan täysi! Silmät söisi enemmän kuin maha, vaikea enään arvioida kuinka paljon nykyään syö :)

Vointi on muuten tosi hyvä ja oon tosi tyytyväinen kaikkeen jo nyt. Hapantamaha nestettä ei enään nouse mikä on ihme! Ja tosi outoa!..
Mahan haavat eivät kipuile enään, kutiavat vaan ja olkapää kipu on helpannut. Kipulääkkeitä ei oo siis tarvinnut.
En kyllä voi kuin ihmetellä, miksi ylipäätään sain lääkkeeksi burana 600mg? Ensinnäkin oon syönyt niitä niin paljon, että huono toleranssi niille ja sitten se ettei niitä saa helposti nieltyä.. Noh.. Ei voi tietää..

Muuten liikkuminen ja istuminen onnistuu hyvin. Ainostaan koiran veto lenkillä tuntuu mahassa (varmaan jännitän jotenkin). Mutta tähänkin ollaan jo konstit keksitty (pitkä liina) :)

Aurinkoista talvipäivää kaikille!

Leikkauksessa olluRe: Refluksileikkaus tiistaina28.2.2011 22.07
Heippa,

pienin askelin eteenpäin, niin hyvää tulee. Itselläni on kohta 4kk leikkauksesta ja annokset on edelleen pieniä. Kun syö useasti, hitaasti ja pieniä annoksia, niin menee hyvin. Välillä on kiire, ahmii ja syö enemmän, niin ilmaa kerääntyy selvästi enemmän. Leikkauksen jälkeen maltti on valttia, vaikka hermot välillä vieläkin menee. Tällä hetkellä on mennyt n.14kg...tärkeintä tietty olisi, että saisi monipuolista ravintoa, muuten on aika heikossa kunnossa.

Tsemppiä sinne!

refluksikurkkuRe: Refluksileikkaus tiistaina3.3.2011 19.20
Kuulostaa kaiken kaikkiaan hyvältä.
Mukavaa keväänodotusta molemmille!

Leikkauksessa olluRe: Refluksileikkaus tiistaina3.3.2011 22.47
Kiitti Refluksikurkku. Mieli ainakin on virkeä, kun aurinko ihanasti paistelee. Nautihan sinäkin kevään tulosta!

ViluRe: Refluksileikkaus tiistaina4.3.2011 9.41
Nyt reilu viikko leikkauksesta. Vointi on hyvä ja jaksan tehdä kaikkea niin kuin ennen. Paitsi urheilla. Eilen otin pienen juoksu pätkän koiran kanssa ja herkästi hengästyin, mut eiköhän se siitä kun kunto ja vointi vielä paranee.
Kipuja ei ole, paitsi jos vatsaa joutuu jännittämään niin tuntuu vielä ilkeeltä.

Astmasumuitteita, refluksilääkkeitä ja kipulääkkeitä en käytä, joten oon tosi onnellinen miten vähään lääkemäärä on supistunut-en voi uskoa!
Syömisen kanssa on ollut vähän ongelmaa vielä, mutta rauhassa hyvä tullee :)
Huomaa, että syön välillä liian vähän. Väsymys iskee yllättäen tai huimaus, mutta kun syö niin olo taas kohonee. Mahtaakohan verensokerit tippua liian alas?.. Kurkusta nousee ilmaa, välillä tulee pienenä hikkana tai röyhtäyksenä.
Kaikki siis hyvin :)

pottuRe: Refluksileikkaus tiistaina4.3.2011 13.12
Hei Vilu, ei ehkä kannata vielä hirveästi tempoa ja juosta, jos leikkauksesta on vasta viikko. Odota rauhassa vielä muutama viikko ja anna kehollesi aikaa toipua. Eikö vatsaasi sattunut tuo juokseminen?

Vatsasi on vielä turvoksissa, ja siksi se tuntuu huomattavasti pienemmältä. Toipumisen jälkeenkin mahalaukku tulee nopeammin täyteen, mutta aluksi ähkyyn oloon saattaa riittää ihan pienikin annos.

Kiva kuulla, että sinulla menee muuten hyvin. Tsemppiä jatkoon!

tupla somakkiRe: Refluksileikkaus tiistaina4.3.2011 15.17
Vilulle ekaksi tsemppiä! On upeeta lukea näistä onistuneista leikkauksista. Varmaankin viiko leikkauksen jälkeen tarttee hiukka tarkemmin kuulostella kehoaan ja olla varovainen!
Mulle sanoivat umpparileikkauksen jälkeen, että useamman kuukauden päästäkin voi tuntua rasituskipua. Vaikka paikat ovat silloin jo aivan parantuneet ja umppari on sentään aikas pieni operaatio tuohon refluksileikkaukseen verrattuna!
Oikein hyviä toipumisia, äläkä rasita sitä massua liikaa, liian aikaisilla juoksuharjoituksilla. Kyllä sinne lenkille vielä kerkeää: :-)

ViluRe: Refluksileikkaus tiistaina5.3.2011 13.43
Pakko selventää eli juoksua oli kymmenisen metriä ja halusin vain vähän kokeilla, miltä tuntuu :)
Kaikki tuntuu menevän ihan hyvin, kunhan muistaa syödä usein pieniä määriä.
Paksut soseet tuntuvat jäävän kurkkuun kiinni, mutta menevät juotavan kanssa alas. Pari kertaa on tullut tosi ahdistava olo kun tuntuu ettei saa ruokaa alas vaan jää pyörimään. Onneksi kaikista on selvitty ja eteenpäin vaan. Odotan jo niin kunnon ruuan syömistä!
Väsymystä on entistä enemmän ja välillä on aika uupunut olo.
Onneksi on kuitenkin saanut levätä rauhassa. Ensi viikolla takaisin työ ja koulu elämään..
Mut niin kuin sanoittekin, hittaasti hyvä tulee :)

GasterixRe: Refluksileikkaus tiistaina5.3.2011 15.56
Hienoa, ett toipumisesi sujuu edelleen noin hyvin :)
Siis meinaat, ett 1,5 viikon saikku on sulle riittävä...?
Ok, jos nuoret edellä, niin kyllä tää vanhus meinaa nuorison perässä pysyä ;)

Ota vaan ihan iisisti vielä ton ruokailun ja liikkumisen kanssa,
malttia, malttia ;)

Kaunista kevätpäivän jatkoa!

Leikkauksessa olluRe: Refluksileikkaus tiistaina6.3.2011 0.22
Hienoa, jos selviydyt jo töihin! Toimiiko Vilu sun vatsasi ihan ok? Onko paljon ilmaa? Tuosta 10m se kunto pikkuhiljaa kohenee. Itse olen nyt kahden leikkauksen jälkeen ollut viikon töissä. Huomaa, että töissä on aika kova meno päällä koko ajan, töitten jälkeen olen ollut aika rätti poikki. Mielialaan työ on kyllä vaikuttanut positiivisesti. Ensi viikolla yrittelen pikkuhiljaa pienentää Gasterixin käyttöä, vähän pelottaa. Nyt mennyt viikko hyvin 15mg, tosin ollut aika tiukka kuri ruoka-aineiden suhteen.

ViluRe: Refluksileikkaus tiistaina7.3.2011 9.11
No jotta kaikki ei menisi täydellisesti ja elämässä ois haastetta..
Niin edellis yönä maha alkoi vihloa. En kiinnittänyt asiaan muuta huomiota. Lähdimme mieheni kanssa viiden tunnin automatkalle. Ensimmäinen tunti meni hyvin, mutta yhtäkkiä maha alkoi kirvellä ja puristaa. Myöhmmin alavatsa turposi ja oli ihan kosketus arka. Viimeinen tunti autossa oli yhtä helvettiä, vaikka penkki olikin säädetty makuuasentoon jne. Kotona huomasin että alin leikkausarpi oli alkanut vuotamaan.
Perille päästyä lähdin suoraan keskussairaalalle. Kuume oli noussut ja istuminen täyttä tuskaa. Siellä tutkivat ja avasivat uudelleen tikin. Sain vielä kaksi päivää sairaslomaa, koska maha on tosi hellänä nyt istua. Lisäksi 5-päivän teho antibiottikuurin.

Harmittaa kyllä, olin jo niin takaisin menossa. Täytyy nyt sitten odotella pari päivää, jos vaikka sitten yrittäis uusiksi.
Vatsa toimii hyvin, ei mitään ongelmaa. Ilmaa tulee ihan normaalisti tai ehkä vähän normaalia vähemmän. Ennen leikkausta, mulla muutenkin tuli ylimääräinen ilma pieruina-enkä kunnolla pystynyt röyhtäisemään.

Tsemppiä leikkauksessa olleelle! :)

poppyRe: Refluksileikkaus tiistaina7.3.2011 9.58
Huh, huh kävipä kurjasti!
Aika sissi sä kyllä olet koska mulle ei tulisi vieläkään mieleeni, että istuisin mahani kanssa viittä tuntia.
Koitas nyt olla rauhassa että leikkaushaavat pääsee kunnolla paranemaan.

ViluRe: Refluksileikkaus tiistaina9.3.2011 17.28
No niin. Sairaslomat takana. Tänään pääsin takaisin töitten pariin kahdeksan tuntisella päivällä. Onneksi ei paljoa istuskelua! Vointi alkaa paranemaan. Mahan haavat ovat kyllä kipeät. Mahaan ei uskalla koskea ja paidankin paino tuntuu jo ilkeeltä.. Syöminen pyörii vielä soseissa. Hikkailu tulee ruuan jälkeen ja on aika kiusallinen. Painon tippuminen on nyt hidastunut.

Väsymys ja uupumus vievät kyllä nyt voiton.. :)

poppyRe: Refluksileikkaus tiistaina9.3.2011 21.48
Juuri kuulin ystäväni tuttavasta, jonka haavat olivat revenneet niin että painoivat keuhkoja ja huonosti siinä lopulta kävi.
Tarkoitukseni ei ole pelotella, mutta mahan haavojen ei kuuluisi olla kipeät, käyhän näyttämässä niitä!

ViluRe: Refluksileikkaus tiistaina12.3.2011 17.45
Päivittelen taas :) Maha alkaa olla vihdoinkin parampi. Alin leikkaushaava, joka avattiin alkaa mennä umpeen. Tikit ei kyllä oo vielä lähteneen vaikka tiistaina tulee kolme viikkoa (laittoivat itsestään irtovia). Täytyy niitä käydä sitten poistamassa.
Sairaalasta tuli lasku 65e kahdelta vuorokaudelta-ei kyllä paha hinta leikkauksesta, lääkkeistä ja kaikesta!
Soseet ja keitot menevät sulavasti, joskus ahmii liian nopeesti tulee sellainen outo tunne-kun ruoka jäis kurkkuun kiinni mut menee aina ohi.
Puurot sun muut alkaa jo kyllästyttää-onko jollain hyviä kokkaus vinkkejä?
Uskaltaisiko jo kokeilla spagettia? :)
Söin eilen pähkinöitä ja hyvin meni alas kunhan mutusteli kunnolla.
Limsaa ei enään tee mieli. Ihme juttu. Ennen kuin rakastin ylikaiken kokista!
Tänään join siiderin, eikä ollut mitään ongelmia -Toisin kun ennen!
Väsymys ja uupumus tulee aika herkästi ja välillä täytyy kunnolla levätä.
Koulussa koko ajan jotain sokeripitoista juotavaa kun alkaa heikottamaan.

Nyt tää on vähän tämmöstä taistelua ja eteenpäin puskemista, mutta kyllä oon onnellinen :)

poppyRe: Refluksileikkaus tiistaina12.3.2011 19.15
Sairaalalaskusta saa kiittää verotusta ;)
Niitä itsesulavia tikkejä voit koittaa varovasti nyppästä pois ihan puhtailla sormilla. Pitäisi olla tuossa ajassa melkoisen sulanutta mössöä ja varmaan irtoaa helpolla.
Tuo nopeusongelma on mulle myös tuttu, joudun oikein ajattelemaan syömistä ettei jumahda vatsanportille. Puuron syöminen on sen vuoksi kivaa (vaikka sitä inhoonkin), että on niin helppoa nieltävää. Kasvissosekeittoja oon paljon tehnyt, lempparini on voimakkaalla Koskenlaskija-juustolla maustettu. Pähkinöitä mäkin oon syönyt, mutta en ole varma sulaako ne sitten vatsassa kunnolla vaikka onkin helppoa niellä hyvin pureskeltuna. Koitan siksi rajoittaa.
Pepsimaxi oli addiktioni ennen, mutta nyt ei kiinnosta. Siiderillä olen kerran irroitellut ja se oli yllätys-yllätys helppoa juotavaa. Eli samat kokemukset meillä näistä :) kuten myös siitä väsymisestä...

ViluRe: Refluksileikkaus tiistaina17.3.2011 13.37
Kolme viikkoa tuli tiistaina leikkauksesta. Tikit piti käydä poisttattamassa kun eivät olleet vapaaehtoisesti lähteneet. Jauhelihaspagettia oon onnistunut hyvin syömään! Jes :) Vähän monipuolisempaa syömistä. Nieleminen on huomattavasti helopttunut ja nälkäkin tuntuu olevan koko ajan!
Väsyminen tulee vielä ihan yllättäen esim. kesken koiran kanssa lenkin tai jonkin muun tekemisen. Ja se tulee tosi voimakkaana! Sitten yrittää taistella vaan jääkääpin luokse että sais jotain verensokeria nostattavaa.
Kunhan kunto kohenee niin kevyisiin jumppiin. Vielä oon niin poikki etten uskalla vaikka mieli tekis :)
Astmatestit (pef) aloitin tästä aamusta-verrataan vähän miten tilanne on muuttunut leikkauksen jälkeen. Varmasti muutoksia tuloksissa!

ViluRe: Refluksileikkaus tiistaina17.3.2011 18.19
Ai niin ja ruokailun jälkeen tulee yleensä huono olo, vatsa täynnä? Ja täytyy laittaa maaten vähäksi aikaa-yleensä ihan ohi menevää

ViluRe: Refluksileikkaus tiistaina5.5.2011 11.53
No kirjoittelempa pitkästä aikaa..
Leikkauksesta on nyt kulunut aikaa 2kk ja 2 viikkoa.
Syöminen sujuu hyvin ja pystyn syömään oikeestaan kaikkea.
Syödessä kyllä pitää olla aina juotavaa varuilla,että jos jää kiinni kurkkuun niin saapi sitten nieltyä.
Paino on leikkauken jälkeen pudonnut lähemmäs 5kg! Mutta johtuu varmaan osittain liikunnan lisäämisestä.
Kunto on parantunut ja nyt jaksan urheilla aivan normaalisti.

Refluksilääkkeitä ei ole pitänyt enään siis käyttää ja astma lääkkeittenkin määrä on vähentynyt huomaavasti. Ennen jouduin käyttämään avaavaa kortisoonia 2xpäivä ja nyt pärjään jo lähes ilman. Luulenkin että astmani johtui ainakin osittain refluksista. Urheillessakin avaavan inhalaation tarve on huomattavasti vähentynyt.

Huonojakin puolia on ilmantunut. Ensimmäisenä sanotaan hikka. Syömisen jälkeen ilmaantuu aina ärsyttävä hikka. En tiedä mistä johtuu, vain onko perua refluksin refleksistä? Se tulee aina syömisen jälkeen.

Toisena, vähän isompana täytyy mainita mahatauti. Eilen illalla alkoi ilmeisesti mahatauti. Vähän aikaa kakosin, jonka jälken maha alkoi kouristamaan ja krampaamaan. Tuskan hiessä sängyssä koitin vaan maata ja odottaa. Onneksi se loppui illan aikana. Mutta mukavaa se ei todellakaan ollut. Mielessä kävi jo kaikki kauhukuvat, mitä jos mansetti repeää? Ja mietintä, mitä olen mennyt tekemään (ei varmasti ole ainut kerta elämäni aikana kun tämä vaivaa). Pelkoa siis..
Onko kenelläkään ollut vastaavaa?
En kadu ollenkaan leikkausta, koska se on parantanut huomattavasti elämänlaatuani. Mutta se on tuonut myös pelon, teen töitä ihmisten kanssa, jossa on usein epidemioita, kuten norovirusta. Aika usein huomaan miettiväni, entä jos se iskee kohta minnuunkin. On varmasti turhaa jossittelua, mutta en vain halua kokea enään vastaavaa.

Onko kenelläkään vinkkejä mahataudin varalle? Mitä voisi tehdä?

M-MRe: Refluksileikkaus tiistaina5.5.2011 12.56
Hikka-asiasta: Ennen vuotta 2009 en tiennyt mitä närästys on ja en ollut edes röyhtäissyt. Kun muut ihmiset toisinaan röyhtäisivät limsalasillisen jälkeen, minä sain hikan. Hikkaa oli jo lapsena tosi usein ja vielä pari vuotta stten muistan, kun juodessani esimerkiksi limsaa jouduin hörppimään vain pieniä kulauksia kerrallaan, sillä muuten tuli hikka. Sitten kun nämä närästyshommat alkoivat, hikka on ollut käytännössä kokonaan tiessään. Onko näissä joku yhteys?

ViluRe: Refluksileikkaus tiistaina5.5.2011 15.17
Aika jännä juttu! En ole aikaisemmin kuullutkaan- Voihan olla että näillä on yhteys! Onneksi hikka ei ole niin kiusallinen mitä refluksi minulla oli :)



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: