Keskustelu

YLLÄPITOVAIHTOEHTOISET HOIDOT24.3.2010 9.22
Tämän otsakkeen alle kootaan refluksitaudin vaihtoehtoisiin hoitoihin liittyviä asioita. Toivomme nimenomaan tähän lähinnä asialle myötämielisiä viestejä.

Kaikki tietenkin muistavat, että johtopäätösten tekeminen tai esim kokeileminen on aina omalla vastuulla (päävalikosta löytyy myös sivuston vastuuvapauslauseke).

Jos haluat herättää keskustelua vaihtoehtohoidoista muista näkökulmista, aloita oma erillinen otsake.

SitrusFunktionaalinen lääketiede24.3.2010 11.26
Käytän nyt viidettä kuukautta säännöllisesti Somacia (40 tai harvoin 20 mg/vrk.) Närästys- ja ruokatorventulehdusoireeni eivät ole lääkityksestä huolimatta sanottavasti helpottaneet. Lääkkeen käytön aloittamisen jälkeen on tullut uusia oireita: erittäin kovia mahakipuja, selkäkipuja, puristusta kyljissä. Välillä nälän ja kylläisyyden tunne oli kokonaan poissa. Kielessäni ja nielussani kasvaa sammasta, mikä on välillä pakottanut pelkälle nesteruokavaliolle. Olen jatkuvasti väsynyt, innoton ja huonouninen. Lisäksi on muitakin särkyjä ja vaivoja, mutta en ole varma mihin ne liittyvät. Elämä on muuttunut lähes sietämättömäksi. Vaivat ovat jokapäiväisiä, eikä loppua näy.
Näihin ongelmiin en ole saanut apua tai edes kiinnostusta perinteisen lääketieteen edustajilta.

Tämän palstan kautta sain tietää MDD-palveluista, kiitos Laren27. Sitä kautta hakeuduin funktionaalista lääketiedettä edustavan lääkärin vastaanotolle. Otin kaikki tähän sairauteen liittyvät paperit mukaan, ja hän haastatteli minua tilanteestani ja oireistani perusteellisesti.

Lääkäri määräsi minulle verikokeet hivenainetason selvittämiseksi. Niistä kävi ilmi, että D-vitamiini ja seleeni ovat olemattomat, rauta (ferritiini) ja sinkki liian alhaiset ja B12-vitamiinitaso hyvä.
Lisäksi hän määräsi laajan ruoansulatusanalyysin, joka tehdään kolmen pv:n ajalta kerätyistä ulostenäytteistä, jotka lähetetään Yhdysvaltoihin analysoitavaksi ja viljeltäväksi. Suomessa näitä tutkimuksia ei nähtävästi osata tehdä. Analyysillä on tarkoitus selvittää suolen mikrobikantaa - hyviä ja haitallisia bakteereja, hiivoja, mahdollisia alkueläimiä, sekä tutkitaan ravintoaineiden imeytymistä.

Mikäli olet kiinnostunut tällaisista asioista, suosittelen alkajaisiksi Paula Heinosen teosta Hiivaongelmat - Suoliston merkitys terveydelle. (Hki 2004)

SitrusHomeopatia31.3.2010 13.09
Onko joku kokeillut homeopatiaa?

TuikkuRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT31.3.2010 21.03
Minä olen käyttänyt pulsatilla nimistä.
Otan sitä useamman kerran päivässä ja ainakin olo on parempi. Närästystä on vähemmän. Homeopaatti suositteli nimenomaan närästykseen.

satRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT1.4.2010 23.05
Joo minä lähden kanssa homeopaatille tämän kurkkurefluksin takia, kun närästyslääke vaan pahensi oireita ja tuli vielä monta uutta vaivaa päälle.

SAmoin hoito on myös antioksidanttiklinikalta suoliston bakteerikannan korjaus, minun kurkkurefluksi alkoi heti antibioottikuurin jälkeen.

SitrusRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT27.4.2010 16.04
Kovin vähän meitä taitaa olla jotka on yhtään kiinnostuneita näistä...

KuristuskurkkuRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT28.4.2010 10.17
Olen ajatellut vyöhyketerapiaa. Sain samalla tavoin kuin sat oireet antibiottikuurin takia. Kuuri keskeytettiin ja se varsinainen vaiva eli virtsatulehdus jäi kummittelemaan taustalle. Tuntuu, että limakalvot ovat ***na kurkusta virtsaputkeen :-(
Mulle jo pari vuotta sitten lääkäri ehdotti närästykseen vyöhyketerapiaa ja nyt sapettaa etten ottanut vinkkiä tosissaan. Tosin silloin oireet eivät olleet kurkussa kuten nyt.

refluksikurkkuRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT17.5.2010 18.35
Ja tässä Sitruksen mainitsema keskustelu ....

arnoldRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT19.5.2010 12.38
Duodanoin... Missä?
:o

refluksikurkkuRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT19.5.2010 13.33
Well, alkaen tuolta ylhäältä päättyen Kuristukurkun viimeiseen viestiin ... :-)

arnoldRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT19.5.2010 13.53
Aha joo..?

Nyt taisikin tuo sinun kommenttisi liittyä johonkin toiseen ketjuun jossa siellä viittasit sitten tähän ketjuun tai jotain sellaista?
:)
Vai kuinka...?

MiiaRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT19.5.2010 15.15
Minäkin syönyt Pulsatilla. Menen taas homeopaatille ensi viikkona..mielestäni kannattaa kokeilla, JOS jotain auttaisi!

Sitrus: miten lääkärisi "suostui" laittamaan sut näihin kokeisiin?? itse olen painostanut hirveästi ja ei lähettänyt edes kurkku-nenä-korvapuolelle että olisi katsottu peilillä..

SitrusRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT19.5.2010 15.43
Miia: Ei siinä ollut ongelmaa. Hän on funktionaalisen lääketieteen edustaja. Heitä on aika vähän.
Tuskin julkisella sektorilla lainkaan.
Kokeissa ei kuitenkaan löytynyt mitään mullistavaa. Siksi en ole viitsinyt selostaa tuloksiani tällä palstalla, enkä myöskään ole kiinnostunut kiistelemään täällä aiheesta koululääketiede vastaan funktionaalinen lääketiede.

Mutta jos olet kiinnostunut, niin kerrotaan. Hiivakasvustoa oli vähän. Mulle jäi hieman epäselväksi, olisiko sen pitänyt olla nolla siitä syystä, että olin melko hiljattain käyttänyt suun hiivaa tuhoavaa lääkettä. Lääkäri määräsi mulle vahvaa hiivalääkettä. Koska sen käyttö ei ole pulmatonta erityisesti yhdistettynä salpaajaan, joten en ole sitä hankkinut. Salpaajaa ilman taas en voi olla.

Hyviä bakteereja suolistossani kasvoi hyvin. Muita, suurissa määrissä esiintyvinä mahd. haitallisia kasvoi jonkin verran, mutta niin vähän ettei lääkäri suositellut niiden häätämiseen ab-kuuria, mikä oli minusta hyvä.

Verestäni mitatut hivenainearvot lukuunottamatta b12-arvoa joka oli erinomainen, olivat lääkärin mielestä alhaiset. Ne olivat kuitenkin viitearvojen puitteissa, joten en hätäile niidenkään vuoksi.

Täysin en luottanut tähän lääkäriin ja hänen arvioihinsa, vaan aion jossain vaiheessa kysyä toisen funktionaalisen mielipidettä. En kuitenkaan nyt.

Minusta ruoansulatusanalyysi ei ollut mitenkään erityisen kallis (400 euroa, kelasta takaisin 150) siihen nähden miten paljon tässä sairastaessa on palanut rahaa. Olen tyytyväinen että teetätin sen, ja olen näyttänyt tulosta myös muille lääkäreille. Sen sijaan hivenainetestit olivat mielestäni pöyrityttävän hintaiset. Vastaisuudessa aion vinkua niitä julkiselta puolelta jos tulee tarvetta.

Jos haluat kysyä vielä jotain, vastaan mielelläni.

SitrusRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT19.5.2010 15.57
Miia, sanon vielä, että olen ollut pH-mittauksessa (impedanssitutkimuksessa). DM arvoni on 73, eli käsittääkseni korkeampi kuin esimerkiksi kellään toisella tällä palstalla. Tarkoitus ei todellakaan ole brassailla (jos nyt joku niin kuvittelisi) vaan ilmaista tautini vaikeusaste. Jo arvon 25 ylittävä refluksitauti on vaikea.

Sitä vastoin kuin moni muu täällä, olen syönyt salpaajaa vastaa reilut 7 kk. Vielä viime kesänä söin kaikkia ruokia mitä halusin, urheilin, vuosi sitten kuntoni mitattiin uintikurssilla erinomaiseksi, nukuin vaakatasossa, elin kaikin puolin normaalia elämää. Närästyksen kanssa pärjäsin Renniellä.

Nyt kaikki on toisin. Ankarasta ruokavaliosta, säännöllisestä ja päivittäisestä somacista, korotetussa sängyssä nukkumisesta, kaikenlaisten kotihoito-ohjeiden noudattamisesta huolimatta kärsin jatkuvasti oireista. Liioittelematta voin kuvata itseäni sanalla invalidi. Somacin aloittamisen jälkeen olen sen kanssa naimisissa, eikä eroa enää saa. Yritetty on. Lääkityksen aikana minulle on tullut liuta uusia oireita, joita olen selostanut ahkerasti näillä sivuilla, kuten ehkä olet huomannut.

Olen edelleen varma, että salpaajalääkitys on aiheuttanut niistä ainakin osan. Mutta kuten sanottu, ilmankaan en voi olla. Minulla on lähete leikkaukseen vetämässä. Silti vieläkin herään öisin miettimään, onko se sittenkään oikea ratkaisu.
Minusta tilanne on kehittynyt tähän pisteeseen liian selvästi somacin myötävaikutuksella. Ja kuten kaikki tietää ja tämänkin palstan leikattujen kertomuksista voi lukea, leikkausta on perusteltua karttaa niin kauan kunnes kaikki muut keinot on kokeiltu.

refluksikurkkuRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT19.5.2010 16.26
Miia, kantsii kyllä melkein piipahtaa yksityisellä kurkkulääkärillä niin ei tarvi tuskastua
julkisen puolen linjaan. Yksityinen voi
pyydettäessä tehdä tarkemmankin tähystyksen (nenän kautta ohut letku kurkkuun).

refluksikurkkuRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT19.5.2010 21.06
Kyllä Arnold, niin se meni! :-)

refluksikurkkuRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT19.5.2010 21.27
VHH - dieettiä, kivunlievitystä, luomua, kirjaesittelyitä, dojolaiset - foorumi (35v +), lääketiedettä kritisoivaa .... Antti Heikkilän sivusto, joka saattaa olla jo monelle tuttu:

http://www.anttiheikkila.com/



Antti Heikkilä (samaisella palstallaan):
"Minulle on muodostunut haasteeksi auttaa potilaita ilman lääkkeitä ja leikkauksia. En vastusta lääkkeitä enkä leikkauksia. Niillä on paikkansa ja ne ovat korvaamattomia monissa tapauksissa. Toisaalta nykyaikana käytetään aivan liikaa lääkkeitä ja leikkauksia. Kirurgina voin sanoa, että kipukirurgia on puoskarointia. Kipu on oire eikä oiretta voi leikata. Leikkaus edellyttää sairautta, johon voi toimenpiteellä oleellisesti vaikuttaa. Yhteiskunta on valitettavan medikalisoitunut. Lääketieteestä on tullut merkittävää liiketoimintaa, jonka on tuotettava voittoja sijoittajilleen ..."

NäränäräRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT19.5.2010 21.42
Olen lukenut Heikkilän kirjan nimeltään Siunattu kipu. Suosittelen. Mielestäni paljonkin perää varmasti teorioissaan kipuihin ja niiden aiheuttajaan ja hoitoihin liittyen.

arnoldRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT20.5.2010 2.56
Niin...
Vaihtoehtoisia hoitomenetelmiä on tänä päivänä tarjolla todella laaja kirjo ja niiden välillä voi olla aivan huimiakin eroja.

Sanoisin näin, että janan toisessa päässä ovat loitsujenlukijat ja kätten päällepanijat, toisessa taas Alfred Vogelin kaltaiset omalla sarallaan pitkän tutkimus- ja elämäntyön tehneet uranuurtajat.

Jokainen myös tietää, että lääkkeitä - jauheita ja pillereitä joita aiemmin apteekkarit sekoittelivativat ja pyörittelivät apteekin työtiloissa - valmistavat nykyään korkeasti pörssinoteeratut monikansalliset lääkefirmat, jotka ovat aivan yhtä rahanhimoisia kuin jokataudinrohtoja kaupittelevat puoskaritkin.

On myöskin päivänselvää, että vaikka lääketehtaat monia hyviä ja toimivia lääkkeitä ovatkin keksineet ja kehittäneet, ne varmasti myös ovat valmiita lyömään lyttyyn kaikki toimivatkin vaihtoehtoiset hoitomuodot ja luonnonlääkeaineet.

Tätä taustaa vasten sitten puolestaan toimivat huijarit, joidenka ehkä käytetyin taktiikka on koululääketieteen ja käypähoidon täydellinen mollaaminen ja halveksiminen.

Se taas ei sulje pois sitä tosiseikkaa, että moni on saanut vaivoihinsa apua esimerkiksi luonnonlääkinnästä, ja vieläpä sellaisessa tilanteessa, kun koululääketiede on ollut jo valmis laittamaan hanskat naulaan kyseisen tapauksen kohdalla.

Niin että tarkkana saa täällä maailmassa olla, jos aikoo vaivoihinsa jonkinlaista apua saada ja samalla olla tuhlaamatta pennosiaan väärälle taholle.

arnoldRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT20.5.2010 3.00
Ehhh...
sekoittelivativat = sekoittelivat
:)

refluksikurkkuRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT20.5.2010 10.29
Näränärä, muistatko yhtään tarkemmin mitä tuossa kirjassa kerrottiin?

arnoldRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT20.5.2010 13.14
Niin...
Heikkilähän on kirurgi, ortopedi ja traumatologian erikoislääkäri. Ei siis esimerkiksi sisätautilääkäri tai gastroenterologian erikoislääkäri.

Kivun anatomiasta ja traumojen hoidosta hän jakaa huomattavan varteenotettavaa uutta näkemystä ja tietoa, mutta kun sitten netti-blogissaan sama ihminen otsikoi "Margariini tekee tyhmäksi", aiheuttaa se mainulle melkoisen ristiriitaisia ajatuksia.

Heikkilä väitttää, että margariineja kovetetaan Suomessa yhäkin katalyyttisella hydrauksella, joka muuttaa raaka-aineiden tyydyttyneet rasvat transrasvahapoiksi. Unilever Finland Oy:stä (Becel yms.) puolestaan minua informoidaan, että näin ei ainakaan heillä toimita, vaan että heidän valmistamansa margariinit kovetetaan palmurasvalla. Kehoitinkin heitä painamaan tuon myös paketin kylkeen, jos näin todella on.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen johtaja, Pekka Puska ja Antti Heikkilä ovat verivihollisia, joten heidän keskinäinen sanailunsa ja toistensa demonisoiminen on johtanut molemminpuoleiseen vääristellyn informaation jakamiseen vastapuolesta.

Kovaa on peli sieluista.
:-/

refluksikurkkuRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT20.5.2010 13.18
Heikkilän tausta ja jutut on itselleni tuttuja mutta olisin nyt kiinnostunut tietämään (kirjan lukeneelta) mitä
tuo nimenomainen kirja sisälsi ...
onko kukaan muu lukenut sen?

arnoldRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT20.5.2010 13.33
En ole lukenut tuota, mutta täytyypä piipahtaa kirjastossa.
:)
Suomessa on, noin muuten, niin mainio kirjastopalvelu, että jos jotain teosta ei oman paikkakunnan kirjastosta löydy, niin sen voi tilata kaukolainana toiselta paikkakunnalta.

pottuRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT20.5.2010 14.24
Heikkilästäkin kun oli puhe niin liputan edelleen karppauksen puolesta. Siis vähän hiilaria, ei mitään viljoja ja runsaasti rasvaa! Tuntuu ihan uskomattomalta, mutta toimii. Muutaman päivän aluksi mun oireet pahenivat, mutta sen jälkeen pystyin jo vähentämään lääkkeen määrää ja kokeilin jopa olla ilman lääkkeitä pari viikkoa, ilman pahempia oireita! Kuitujakaan ei tarvitse saada viljoista, vaan niitä on runsaasti myös tietyissä kasviksissa ja kun syö tarpeeksi rasvaa niin ei ole vatsa kovalla.

Tämä ruokavalio on toiminut todella monella refluksivaivojen kanssa painiskelevilla tutuillani, siis jopa sellaisilla joille oli suositeltu jo leikkaushoitoa. Nyt leikkauksen jälkeen en ole pystynyt syömään rasvaisia ruokia, mutta palaan ruotuun heti kun maha antaa periksi!

refluksikurkkuRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT20.5.2010 14.40
Paljonko se päivittäinen kuitumäärä yhteensä tuossa ruokavaliossa (mistä sitten tuleekin) on (grammoina)?


Kaukolainaus on mainio juttu (myös ulkomailta)! Viimeksi kustannukset Suomen sisällä tilattaessa (suomalaisesta yliopistosta) muistaakseni n. 14e.

SitrusRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT20.5.2010 14.41
Mitä tapahtuu, jos yrität syödä rasvaisia?

pottuRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT20.5.2010 15.19
Sitrus, kysymys oli varmaankin minulle? Siis tulee huono olo, äklötys ja etominen. Mahalaukku joutuu sulattamaan rasvaista ruokaa pidempään ja se ?supistelee?, luulen että huono olo johtuu siitä.

Kuitumäärästä en osaa sanoa tarkemmin, ehkä jotain 10-20g/vrk (liukoista kuitua kasviksista yms.) ja suoli toimii hyvin. Viljakuituhan tekee ulosteeseen vaan lisää massaa eikä se sula elimistössä vaan tulee sellaisenaan ulos.

SitrusRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT20.5.2010 15.40
Kuulostaa järkeenkäyvältä, jotain tuollaista ajattelin. Kuvittelisin että järkevintä olisi tosiaan syödä viikkoja helposti sulavaa ruokaa ja pieniä määriä, että mahaparka saa rauhassa toipua.
Miten itse olet toipunut? Koska sut nyt leikattiinkaan?

NäränäräRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT20.5.2010 19.05
Olen aina ollut huono kirjoittamaan esseitä tai yleensäkkään selostamaan toisen hyvin kirjoittamia asioita "vapaasti, mutta lyhyesti sanottuna kirjassa kuvataan aika paljon sitä kuinka kipu syntyy, mistä johtuu, ellei kyse ole jostain esim. leikkaushaava tms. selkeästä (joku hyvä sana tähänkin oli..)kivusta, lihasrevähtymistä jne. Eli kipua joka on usein esim. juuri selässä, toiminnalliset kivut vatsassa jne. Kivun syntymekanismeja kuvailee..psykosomatiikan sanoo olevan kivunhoidon avain. Tällaisen kivun hoidossa käytettävän kipulääkityksen lyttää tosiaan ja paneutuu hoidoissaan esim. syvien lihasten jännitysten laukaisemiseen manipulaatiohoidoilla sekä ihan "sielun hoitoon".

Kannattaa kyllä lukea. On hyvin helppolukuinen kirja. Heikkilä itse hieman ehkä "itserakas", jos näin voisi sanoa, ja parantumistarinat joita kirjan lopussa on, hieman latistivat tunnelmaani kirjasta jostain syystä, mutta uskon silti että enemmän kirjassa, ja hänen asiassaan siis, on totta kuin noituutta tai taikauskoa.

Arnold, ihan helpolla en minä ainakaan aivan kaikkea niele ja itse laitoin jopa kirjaan ropoja kun sen joulun jälkeen kirja-alesta ostin.

ps. rasvojen kanssa kannattaa olla tarkkana tosissaan. Margariinin teko on todella halpaa voihin verrattuna.. ;)

MiiaRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT21.5.2010 12.53
Hm, mullakin jotain huonoja kokemuksia Somacista..kun sitä syö niin ei pysty lopettamaan oikein..pääsin "irti" siitä Valmarinillä. Äidilläni on ollut Nexiumia ja pilasi maksan sillä ja muutenkin oli todella huono olo koko ajan. Itse asun Turussa ja tuntuu vaikealta saada kunnon apua..Ei ole rahaa käydä yksityisesti..

arnoldRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT22.5.2010 1.48
Miia: Duodanoin...
1.) Somac on protonipumpun estäjä. Jos oireiden aiheuttajana on mahahappo, niin on melkolailla selvää että oireet alkavat uudestaan, kun sitä ei ota. Jos sait Somacin korvattua Valmarinilla, niin mahtoikohan sinun tapauksessa edes olla kyse refluksitaudista/-vammasta?

Hiemankin voimakkaampiin refluksioireisiin ei Valmarin ainakaan minun kohdallani tehonnut alkuunkaan. Ennemminkin pahensi, kun mahasolujen protonipumput lykkäsivät tilalle alati uutta suolahappoa.

2.) Nexiuimn kanssa on oltava tarkkana, jos potee maksan vajaatoimintaa. Kun metabolia hidastuu, niin esomepratsolia kumuloituu elimistöön normaalia enemmän. Onko tungettelevaa kysyä, millä tavoin Nexium "pilasi" äitisi maksan? Se kun ei ole ollenkaan tavallista.

arnoldRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT22.5.2010 2.10
Pottu: Karppaus siis auttoi sinua vähentämään lääkkeitä ja olemaan joitakin aikoja jopa ilman. Mistäköhän vaivasta ja lääkkeistä oli kyse?

Kirjoitit myös, että runsaasti rasvaa. Minkälaista rasvaa ja millaista määrää tarkoitat?

refluksikurkkuRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT22.5.2010 11.11
Menee vähän otsakkeen ohi ...

Yksityinen kurkkulääkäri (erikoislääkäri) maksaa
n 50-60e - sinne kannattaa yrittää mennä, jos julkiselta puolelta sitä ei saa (vaikka heti sitä rahaa pussista ei löytyisikään!). Tämä siis jos on kurkkuoireita .. ilmeisesti tiedotuksesta johtuen puheet pyörii usein vain ruokatorven ympärillä ja ihmisiltä jää se (100x) herkempi alue kokonaan tarkistamatta.... kissanhännänveto gastron ja kurkun puolen välillä jättää asiakkaat siihen väliin pyörimään! Ja kunnan puoli ... nojaa ...

Turussahan on erittäin hyvä kurkkulääkäri (Mehiläinen, E. Sala) ...
itse mietin alussa miten saisin ajat järjestettyä niin että pääsisin hänen vastaanotolleen täältä Tampereelta (!)..

Happosalpaajilla on tosiaan todettu osalla sitä rebound-vaikutusta, joten se on tietty järkevää huomioida kun lopettaa lääkitystä...

refluksikurkkuRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT22.5.2010 12.01
Paljonko se homeopaatilla käynti muuten maksaa?

foniRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT22.5.2010 16.47
tääl on käytetty kanssa Valmarinia muutama vuosi!! vatsaoireita ja närästystä. karppauskokeiltiin muttase toi ulostusvaivat! valmarinin löysin sillon ja se onneksi paransi.

pottuRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT24.5.2010 7.51
arnold, jos kyseessä on refluksipalsta niin mistäköhän vaivasta luulet olleen kysymys? ;) Lääkkeinä siis pantopratzol, 40-80mg/vrk.

Rasva on siis luonnollista rasvaa, oliiviöljyä, voita ja sitä mitä lihassakin on ihan luonnollisesti ennenkuin siitä on tehty kevyttä ja lightia. Määrä jostain 100g ylöspäin, riippuen tietty muista syömisistä. Eli mun ihannemakrot olis esim.
HH 70 g
P 100 g
R 150 g
mut mä syönkin paljon hiilaria, enkä tähtää ketoosiin.
Jos karppaus kiinnostaa enemmän, niin googlen avulla kyllä löytyy.

arnoldRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT24.5.2010 10.45
Pottu: Jep. Refluksisivuthan nämä on. Joskus toisinaan juttua tulee myös muista vaivoista, mahan ennen kaikkea, joten halusin varmistaa.
:)
Karppaus ei sinänsä aivan täysillä saa minua innostumaan, mutta olen huomannut, että kaikista itselleen uusista terveyteen liittyvistä ajatussuunnista oppii aina jotain uutta, kunhan osaa olla avoin, mutta myös terveen kriittinen, eli ainakin varovainen.

refluksikurkkuRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT24.5.2010 21.00
Mietin noita homeopaattihintoja, joista ei ollut itsellä aavistustakaan.... sain vastauksen yhdestä paikasta (Apila, Turku, sis kaikki maksut):

48e / n tunti (homeopaatti-lähihoitaja)

80-100e /n tunti (lääkäri-homeopaatti)

arnoldRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT25.5.2010 0.22
>48e / n tunti (homeopaatti-lähihoitaja)
>80-100e /n tunti (lääkäri-homeopaatti)

No huhhh huhhh..
:-o

refluksikurkkuRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT23.8.2010 19.21
Onko kellään uusia kokemuksia vaihtoehtohoidoista?

refluksikurkkuUUSI KIRJA/K. JAAKKOLA4.9.2010 11.16
Viimeisin näkökulma - lehti (antioksidanttiklinikoiden asiakaslehti) esittelee vuodenvaihteessa ilmestyneen kirjan
kirurgian erikoislääkäri Kaarlo Jaakolalta:

"Ruoansulatus kuntoon ravitsemushoidolla"

Hinta: 35e + postilukut 6e (ilmaislehti näkökulman lukijoille), sähköpostitilaukset helsinki@antioksidantti.fi, saa myös hyvin varustetuista kirjakaupoista ja luontaistuote/terveyskaupoista.

Kyseisestä kirjasta lehdessä kirjoitetaan mm. "kirja on perusteellinen katsaus yleisempiin ruoansulatuselimistön ongelmiin ja sairauksiin, niiden perinteisiin hoitoihin ja lääkkeelliseen ravitsemushoitoon" ... "vastaa ... kysymyksiin, kuten: Kuinka ärtyvä suoli paranee? Miten hoidan närästystä? Mistä apua ummetukseen? Voiko hiivataudin parantaa? Miten dysbioosia hoidetaan? Miten ehkäistä mahakatarria?"

refluksikurkkuRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT4.9.2010 15.08
Ja mainossivu löytyy siis osoitteesta

http://www.ruoansulatus.fi

refluksikurkkuRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT5.9.2010 13.03
Ja tällaistakin sieltä löytyi ... tätä en koskaan ole nähnyt missään muualla .... (yleensä herkistyminen ruokatorvessa tarkoittaa muuta kuin vain närästyksen tunnetta):

"Närästys liittyy mahasisällön takaisinvirtaukseen eli refluksiin. Mahasisällön nousu ruokatorveen on kuitenkin normaali ilmiö. Närästysoireen ilmaantuminen edellyttää, että ruokatorvi on herkistynyt mahalaukun sisällön suolahapolle ja/tai sapelle ..."

Hmm ...

Tuore äitiRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT10.12.2010 14.00
Onko kenelläkään kokemusta vauvojen refluksitaudin luontaishoidosta? Tai onko luontaishoito tai kotihoito vauvoille mahdollisia? Tuntuu niin ikävältä aloittaa pitkäaikaista lääkitystä vajaa 2 kk ikäiselle vauvalle - varsinkin kun joidenkin refluksilääkkeiden haittavaikutuksissa on mainittu mm. mahdollisia rytmihäiriöitä...

MakeRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT10.12.2010 14.11
Vauvalle ei kannata antaa _mitään_ testaamattomia luontaistuotteita. Pääasia, että lapsen olo kohenee ja siihen nuo lääkkeet auttavat. Paha sen enempää vielä sanoa miten taudinkuva kehittyy iän karttuessa, mutta noiden luontaistuotteiden tehokkuudesta tai haittavaikutuksista vasta vähemmän tietoa on.

Tuore äitiRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT11.12.2010 6.28
Ehkä ei luontaistuotteita, mutta entä onko kellään kokemusta siitä voisiko refluksiin auttaa esim. vyöhyketerapian kaltaiset hoitomuodot? Siis niin, että hoito OIKEASTI vähentäisi oireita ja ruuan takaisinnousun aiheuttamaa kipua.

arnoldRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT14.12.2010 0.21
Tuore äiti...: Tuotanoin, voisitko hieman valaista pienokaisesi refluksista joitain yksityiskohtia, eli siis oireita, joidenka perusteella hänen on todettu potevan juuri refluksitautia?

Onko kyseessä esimerkiksi jonkinlainen synnynnäinen ruokatorven alasulkijan toimintahäiriö, joka on erillisellä tutkimuksella havaittu? Tavallista tiheämmästä pulauttelusta lienee kuitenkin kysymys.

Ymmärrän kyllä huolesi lapsesi terveydestä, mutta vaikkapa vyöhyketerapiasta en ole vielä tähän mennessä kuullut kenenkään todistettavasti saaneen edes välttävää apua refluksivaivoihin.

Eli siis olisi aivan paikallaan, että kertoisit hieman lisää, muun muassa sen, minkälaista lääkitystä on lääkäri ehdottanut, kun kahden kuukauden ikäisen ihmistaimen refluksivaiva ei ole täällä ihan jokapäiväinen juttu.

refluksikurkkuRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT14.12.2010 16.51
Tuore äiti, tsemppiä refluksilapsen kanssa!
Toivottavasti se on teillä ohimenevää sorttia jo 1v mennessä, kun
sulkija kehittyy "normaalitoimintaansa".

Sulla taitaa olla nuo itsehoitojutut jo käytössä (esim päävalikosta "Lasten refluksi")? Onko teillä lääkäri suositellut ollenkaan "miedompia" (Gaviscon ym.) vai ovatko ne olleet yhtä tyhjän kanssa? Vaikka noin pienellä tekee vähän pahaa aloittaa pitempiaikainen lääkitys, kannattaa sitä kuitenkin kokeilla omasta mielestäni - monella vauvalla on ollut samainen lääke käytössä ja se on ollut ihan ok (rytmihäiriötaipuisuutta testataan aina ennen sen tietyn lääkkeen käyttöä ja vähän sen jälkeen).

Vyöhyketerapiaa olen kuullut käytettävän ennenkaikkea
menestyksellisesti koliikkivauvoilla mutta kyllä sitä refluksiin
voidaan helpottavana keinona oireisiin yrittää (ja siis ihan yhdessä erilaisten lääkitysten kanssa) ... Mikä siinä toisilla on auttanut ihan virallisesti tai
"oikeasti" - kukaan ei kaiketi ihan varmasti voi sanoa.

Pätkä kätilö ja vyöhyketerapeutti Maarit Nykäsen kommenteista:
"Suurin osa asiakkaistani on ns. koliikkivauvoja eli ovat itkuisia, on vatsanväänteitä/ilmavaivoja, refluksi (mahansuu löysä ja mahahapot pääsevät ärsyttämään ruokatorvea) voi myös vaivata. Lapsi voi olla yliväsynyt ja paljosta itkemisestä lihakset voivat olla jäykät ja kipeät. Hoidot rentouttavat lasta ja tukevat ruuansulatuskanavan toimintaa. Yleensä 3 ? 4 hoitokertaa auttaa ja itkukohtaukset vähenevät tai loppuvat kokonaan. ...... Vauvojen vyöhyketerapia on paljon hellempää kuin aikuisten hoito, hoitokosketus on kuin perhosen suudelma. Hoitoaika on myös murto-osa aikuisen hoitoon verrattuna. Lapset reagoivat hoitoon nopeammin ja voimakkaammin."

refluksikurkkuRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT14.12.2010 16.54
Lainausartikkeli löytyy Yle.fi arkistoista (viimeisen kysymyksen vastaus):

http://www.yle.fi/muuttujat/index.php/asiantuntijat/19/

refluksikurkkuRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT14.12.2010 17.02
Onko teillä jo lääkärillä mainittu, että yksi mahdollisuus
refluksin taustasyyksi on myös ihan allergia (maito)?

khRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT16.1.2011 12.05
kokeilin kaikenlaista, lopulta menin tähystykseen uudestaan ja siinä todettiin pieni palleatyrä ja löystynyt sulkija. nyt yritän pärjätä renniellä ja syömällä vähän kerrallaan. Silicaa käytän myös

aloittelija52Re: VAIHTOEHTOISET HOIDOT23.1.2011 12.06
miten tuo seleeni liitty refluksiin?

sakariiniRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT23.1.2011 14.07
Seleeni toimii aktiivisena osana elimistön glutationiperoksidaasi-entsyymissä, joka katalysoi hydroperoksidien hajoamista ja osallistuu todennäköisesti myös prostaglandiinituotannon modifioimiseen eli ehkäisee tulehdussairauksia (anti-inflammatoorinen vaikutus). Seleeni suojaa elimistöä sitä vahingoittavilta aineilta, esim. karsinogeeneiltä ja raskasmetalleilta, ja voi näin ehkäistä sairastumista esim. syöpään. Lisäksi seleeni huolehtii maksan normaalitoiminnasta sekä ylläpitää imuunijärjestelmää, normaalia näköä, ihon ja hiusten terveyttä. Seleenillä ja E-vitamiinilla on synergistinen vaikutus.

Lähde; tohtori.fi

tukkonenRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT24.1.2011 12.05
Onko kukaan kokeillut homeopaatin lisäksi esim makrobioottista ruokavaliota?

refluksikurkkuRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT22.9.2011 21.09
Nostoa..

VaniljaRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT8.10.2011 7.44
Torstaina kokeilin laittaa ruisleivän päälle oliiviöljyä, jossa oli murskattua valkosipulia. Valkosipulimurska aiheutti kyllä kurkkuun poltteen tunnetta ja arkuutta. Korjailin vahinkoa eilen inkivääriteellä. Raastoin puoli teelusikallista luomu-inkivääriä ja haudutin sitä kuumassa vedessä. Ajattelin ensin että mitenhän tässä käy, mutta se rauhoitti kyllä ihanasti kurkun poltetta ja luin sen olevan myös erinomainen vatsan rauhoittaja. Sen sanotaan auttavan myös närästykseen ja pahoinvointiin. Minulle se sopi oikein hyvin ja pidin sen maustakin. Siitä tulee ehdottomasti nyt jokapäiväinen juomani. Puoli teelusikkaa rittää oikein hyvin kupilliseen, mutta teetä kannattaa maisstella ensin pieniä määriä.

SitrusRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT8.10.2011 12.00
Inkivääri kuulostaa uskomattomalta. Se on entinen lempimausteeni - tai yksi niistä - mutta nykyään aloittaa takuuvarmasti poltteen mahassa ja ruokatorvessa.
Ei sulla ainakaan tulehduksia ole eikä varmaan edes ärtyneitä limakalvoja kun voit tuollaisia nautintoja harrastaa.

VaniljaRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT8.10.2011 12.59
Sitrus, kun olin flunssassa tein siitä teetä, mutta join sen silloin liian vahvana ja se ei tuntunut hyvältä. Nyt kun kokeilin raastaa ja vain puoli teelusikkaa, se maistui todella hyvältä, eikä siitä tullut minkäänlaista poltetta, päinvastoin. Se rauhoitti jotenkin sitä valkosipulista tullutta arkuutta, join innoissani illalla teetä kaksi kuppia ja aamulla kurkku tuntui oikein hyvältä.
Ei kannata kokeilla kuitenkaan jos tietää että se ei tee hyvää. Olemme niin erilaisia.
Inkivääriteehen voi lisätä hunajaa ja kuulemma lakritsaa. Ilmeisesti jonkinlaista jauhetta jota saa jostain. Minun vatsani piti siitä, vaikka valkosipulista ei pitänytkään. Seuraavaksi kokeilen puolukkaa, siinä pitäisi olla jotain luonnollisia pepsiinejä, joka auttaa ruokaa sulamaan. Aina kun syö suklaata pitäisi syödä myös puolukkaa tai karpaloa. Ne ovat vain niin happamia, että vähän huolestuttaa, mutta kuitenkin aion kokeilla, ennen en tiedä sopiiko se.
Olen kovin innoissani tästä nykyisestä ruokavaliostani, vähän huolestuttaa että tuleeko takapakkia, mutta yritän ajatella että nyt on hyvä olla, jos tulee jotain muutosta, niin se on sitten sen ajan murhe. Paino on tippunut melkein kaksi kiloa ja se on todella paljon minulle. Pidän tästä keveämmästä ja energisemmästä olostani. Varsinkin jos vertaan sitä kesäkuiseen kaaokseen, joka toivottavasti ei koskaan enää toistu.

refluksikurkkuRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT8.10.2011 14.29
Vanilja, mistä luit tuon mitä kirjoitit suklaasta (se pitäisi aina syödä puolukan/karpalon) kanssa?

VaniljaRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT8.10.2011 17.29
Refluksikurkku, luin sen kirjasta: Syö itsesi suomalaiseksi, Airi Rekilä-Aaltonen. Sen mukaan muistaakseni puolukasta, karpalosta ja lakasta saa tuota pepsiiniä, mutta niissä ei saa olla sokeria. Ruoansulatusjärjestelmä tuntuu olevan kovin monimutkainen, en hirveän hyvin ymmärrä sitä, eikä missään nimessä kaikkea pidä uskoa, mitä lukee, mutta mielestäni kannattaa kokeilla. Minulla on paljon puolukkaa, mutta en ole uskaltanut syödä sitä viime aikoina, nyt aion kokeilla sitä. En uskaltanut joku aika sitten syödä hapankaaliakaan, mutta kokeiltuani ensi pieniä määriä, totesin että se ei aiheuta minulle mitään ongelmaa, syön sitä joka päivä kaksi kertaa pari ruokalusikallista ennen ruokailua. Siitä saa luonnollisia maitohappobakteereita.
Oma ruokavalioni on aika tarkka, se ei tarkoita sitä että olisin jättänyt vain yleisesti närästystä aiheuttavat ruoka-aineet pois, vaan nyt jo vähän isompaa ruokaremonttia. Katsotaan toimiiko tämä pidemmän päälle. Olen kaiken lisäksi tottunut tähän ja tämä tuntuu sopivan minulle. Edelleen joku kokeiluni menee pieleen, mutta sittenpähän tiedän ainakin mikä minulle ei käy. Papaijan olen todennut oikein hyväksi vatsan hyvin voinnille.

refluksikurkkuRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT9.10.2011 1.07
Aha, ok!

Oliskohan sulla jotain muuta suolistoperäistä ongelmaa kyseessä enemmän kuin ihan perinteistä refluksitautia tai sitten lähinnä refluksioireilua... hienoa, että koko homma (mikä ikinä nyt sitten oireilu onkin) on sulla jo alle puolessa vuodessa melkolailla hallinnassa!

Hyvä muistaa puolukasta tuo, niin välttelen sitä sitten takuuvarmasti :-) refluksikkona pepsiiniä en suostu yläkautta ottamaan, jos pystyn vaan välttämään, kun se on juuri se ainesosa hapon kanssa, joka niitä limakalvovaurioita refluksikoilla synnyttää siellä kurkun puolella.

Voimia ekaan vuoteen ruokamuutosten kanssa! Eka vuonna silloin 5 vuotta sitten lääkityksen ohella tuli itsellä tosiaan kanssa tehtyä tiukka refluksiremontti, josta nyt osa oli noita ruokien eliminointeja. Taitaa samanalainen prosessi kuulua siihen sairastumisen ekaan vuoteen/alkuaikaan aika monilla ...?? itsellä sen kanssa puuhailu ja merkintäsysteemien kehittely ym keskitti myös hyvin ajatuksia pois itse taudista. Minkätahansa projektin alku tuo tietenkin lisäksi tiettyä positiivista energiaa mukanansa!

Ruokapäiväkirjaa (tai itse asiassa kylläkin keho + ruokapäiväkirjaa) tuli pidettyä muistaakseni runsas vuosi ellei lähes kaksikin. Sitä kannattaa tosiaan pitää pitemmän aikaa (vuosi voisi tuoda pitkäaikaisempaa tietoa oireilusta) - kunhan tietty muistaa, että ainakin refluksitauti on tunnetusti epälooginen ja vaihteleva, joten sieltä ei välttämättä tule niin paljon selviä tuloksia kuin naistenlehtien "näin vältät närästystä" ohjeet yleensä lupaavat.

Pitäisi pahuuuttaan selata vanhat kirjat lävitse ja katsoa mitä kaikkia ruoka-aineita & raaka-aineksia on vuosien aikana kokeillut!

Sitrus, pystytkö tällä hetkellä yhtään käyttämään inkivääriä missään muodossa?

VaniljaRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT9.10.2011 10.49
Refluksikurkku, minulla voi tosiaan se perimmäinen syy olla vatsassa, tosin oireeni alkoivat kurkkuoireilla. Sen jälkeen tuli vasta vatsan oireilu? En ymmärrä tätä ruoansulatusmekanismia kovin hyvin. Puhut varmasti kokemuksesta ja kommenttejasi on aina mukava lukea. Olen saanut sinun kauttasi, niin kuin tietysti monen muunkin täällä kirjoittaneiden kautta todella hyvää tietoa ja apua omaan tilanteeseeni.
Eilen olin syttärijuhlissa ja siellä söin voileipäkakkua, minimaalisen pienen palan ja sitten täytekakkua yhtä pieni pala. Otin myös puoli lasia kuohuviiniä ja join lasillisen olutta. Yöllä heräsin huonoon oloon ja maha piti sellaista kuplintaa ja mekkalaa, että luulin että mieheni oli laittanut kiljupöntön käymään sängyn alle:) Ihmettelin hetken ja nukahdin sitten uudestaan. Tänä aamuna hiukan oireilua kurkussa silloin tällöin. Epäilen edelleen vatsakatarria, vatsakipuja minulla ei ole ollut oikeastaan kuin todella vähän. Turvotusta ja ruoan sulamattomuutta kylläkin. Kun maha on turvoksissa eikä ruoka oikein tunnu sulavan otan entsyymitabletin, se rauhoittaa vatsani nopeasti.
Joku täällä kirjoitti että jätti kahvin kokonaan pois ja närästys hävisi. Kahvin juonnin lopettaminen on minulle vaikeaa, mutta olen vähentänyt sitä. Luin jostain että jos juo kahvia, niin pitäisi juoda mieluummin aamupäivällä, joten yritän nyt jättää sen pienen iltapäivän kahvitipan kokonaan pois.
Luin myös että raakaraasteet ja muu raaka ruoka pitäisi syödä aamupäivän aikana, ei niinkään illasta, se alkaa kuulemma käymään. Olen luontaisesti aina jostain syystä tehnytkin niin, mutta olen syönyt kasvikset ihan liian karkeana ja pureskellut ihan liian vähän. Nyt siis raakaraasteet hienoksi raastettuna (tällä hetkellä porkkana, punarjuuri ja nauris lemppareitani) ja aamupäiväpainotteisesti.
Äsken tulin parin tunnin koirantalutuslenkiltä ja teki hirveästi mieli kahvia, join vähän, maistui tosi hyvältä. Nyt kun kahvia juo vähän, niin se todella maistuukin hyvältä ja on tosi nautinnollinen hetki päivässä.
Eilen luin taas yhtä kirjaa jossa sanottiin että sellerimehu lämpöisen veden kanssa helpottaa närästystä, kuullostaa oudolta, mutta sitäkin aion kokeilla. En vain ymmärrä miten se otetaan lämpöisen veden kanssa, sitä ei sen tarkemmin kirjassa selitetty.
Juon jo päivittäin porkkanamehua, johon puristan valkokaalia vähän sekaan, siitä ei närästystä tule ollenkaan, vaikka kaalista luulisi tulevan.
Puolukkaa en tänään uskalla vielä kokeilla, odotan rauhallisempaa tilannetta.
Naistelehtien närästysjutuista ei ole ollut minulle apua, eikä myöskään niistä refluksitaudissa annettujen normaalien ruokien välttämisestä. Joogannut olen jo useita vuosia ja nykyään teen neljä joogaliikettä joka päivä, joiden sanotaan olevan hyviä vatsaongelmissa.
Eilen join lisää inkivääriteetä, siitä tuli liian vahvaa, se ei tuntunut hyvälle. Inkivääri siis auttaa minulle, mutta vain mietona, kurkkuoireissa se tuntui erityisen hyvälle. Jossaun lukemassai oli että myös kanelitee auttaa vatsaoireisiin, mutta ei taaskaan ollut sanottu miten kaneliteetä tehdään. Aika hankalaa tämä homma välillä on:)
Olisi mielenkiintoista kuulla sinun ruokakokemuksiasi.

VaniljaRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT12.10.2011 19.24
Mahtaisiko Carolus mixtuura rauhoittaa kurkun limakalvoja refluksivaivassa? Minulla ei nyt tällä hetkellä ole kurkkuoireita, mutta jotkut kokeilemistani ruoista ovat ärsyttäneet kurkun limakalvoja, siitä voisi kokeilla siihen. Minulla oli flunssa ja siihen liittyi melkein kaksi viikkoa kestänyt kurkkukipu, käytin flunssan oireisiin propolistippoja, silloin toisena vaihtoehtona oli tämä Carolus mixtuura, mutta valitsin kuitenkin propoliksen.

VaniljaRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT15.10.2011 16.46
Hankaluuksia viime aikoina, ensin kaksi viikkoa kestänyt kurkkukipu, jota lähipiirissä ollut liikkeellä, toisilla kestänyt kolme viikkoa, yhdellä jopa neljä. Minulla siis kaksi viikkoa, johon lääkityksenä propolistippoja, hunaja-inkivääriteetä ja zinkosantabletteja, sekä Carmolis-pastilleja. Muutamana päivänä myös höyryhengitystä. Kurkkukipu nyt ohi, mutta kuiva yskä jäi, johon kokeilen nyt Carolus-mixtuuraa, jonka aloitin tänään. Se ei aiheuta ainakaan närästystä, maistuu vahvalle lakritsille, jota siinä näyttää olevankin. Viime viikon lopulla iski myös virtsatietulehdus, johon minulla on taipumusta, sukurasitetta. Usein se menee ohi karpalomehua litkimällä, mutta nyt en närästysoireen takia sitä uskaltanut ottaa. Pitkitin antibiootin aloittamista, koska pelkäsin että se aiheuttaa vatsaoireita, enkä missään nimessä olisi halunnut sitä nyt syödä.
Ei auttanut kuitenkaan muu, kuume nousi jo, joten tuli kiire aloittaa lääkitys. Tilanne alkoi nopeasti helpottaa heti, on todellakin hyvä, että lääkkeitä on olemassa, kyllä niihin tosi paikan tullen täytyy välillä turvautua. Ei vielä ainakaan mitään vatsaoireita, eikä närästyksen lisääntymistä, joka tällä hetkellä on minimaalista. Toivon vielä pääseväni eroon ärsyttävästä yskästä. Tällä hetkellä tehostettu vatsanhoito, reilu annos maitohappobakteereita ja Boris-maitohappobakteerijuomaa aamuisin tyhjään vatsaan. Lihan syönti minimissään, porkkanamehua joka päivä ja vihreää teetä.
Ruokavaliolla hoidan edelleen närästystä ja vatsaoireita, lääkäri oli sitä mieltä että olisi voinut syödä kuurin ajan happosalpaajia, mutta en sitä kuitenkaan ottanut. Toivottavasti lääkityksestä ei tule ongelmia vatsaan, joka jostain syystä on nyt erityisen hyvässä kunnossa.
Ensi viikolla minulla on aika akupunktioon, satuin saamaan sopivasti yhden peruutusajan, joten kokeilenpa sitä vielä. Onko muilla huonoja kokemuksia antibiooteista nimenomaan närästykseen ja vatsavaivoihin?

VaniljaRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT16.10.2011 11.18
Juuri kun ihastelin vatsan hyvää oloa, eilen illalla alkoi tuntua lievää pahoinvointia, siihen heräsin myös yöllä, onneksi nukahdin nopeasti, aamulla tuntui että vatsa oli jonkilaisessa käymistilassa, mutta nyt rauhoittunut, vaikka join kahviakin pienen kupillisen. Saattaa johtua antibiotista, siinä sivuvaikutuksena pahoinvointia, lääkäri sanoi aiemman pahoinvoinnin johtuvan vatsakatarrista, myös refluksi voi kai aiheuttaa etovaa oloa.
Ravitsemusterapeutille tekisi mieli vielä varata aika, kunhan käyn ensin akupunktiossa, minulla ei ole mitään ennakoluuloja sen suhteen, ei myöskään mitään vahvaa uskoa, sen tuomaan apuun, kunhan kokeilen.

VaniljaRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT22.10.2011 8.57
Pientä närästystä, johtuen kiinalaisesta ruoasta, jota kokeilin, ei sopinut siis minulle. Mietin mielenkiinnosta, että mitähän vatsassa oikein tapahtuu, ilmeisesti suolahapon määrä lisääntyy jonkun ärsyttävän syyn vuoksi ja sitä pääsee ruokatorveen, miksi näin ei ennen tapahtunut? Syy voi olla tietysti tuo löystynyt sulkijalihas, mutta voin kuitenkin kumarrella ihan hyvin, eikä joogan ylösalaiset liikkeet vaikuta millään tavoin.
Pahoinvointia ei ole esiintynyt keskiviikkoisen akupunktiohoidon jälkeen, samaten vatsan käymistila on pois. En tiedä oliko hoidosta hyötyä, vai olisiko kadonnut muutenkin. Seuraava hoito ensi viikolla. Nyt kauneus- ja terveysmessuille kuuntelemaan pariakin luentoa ruokavalion vaikutuksista terveyteen mm Paula Heinonen luennoi siellä tänään.

refluksikurkkuRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT22.10.2011 12.19
Mukavaa messupäivää! Miten hiljainen alue - kävitkö siellä? Oli varmaan aika paljon väkeä, kun nuo ovat Suomen suurimmat terveyteen liittyvät messut.

Myöhään heränneille - etusivulla on linkki messuohjelmaan, josta
näkee la sekä su ohjelman, jos kiinnostaa vielä mennä mukaan ...

Heinosen luento on se samaniminen "Suolistossa ....." - onko kukaan kuullut sitä muualla (en tiedä kuinka suuri osuus sisällöstä pysyy suht samana vuosien vaihtuessa)? Paljonko se luento maksaa tavallisesti muualla?

Jos joku on kiinnostunut kuunteleen Paulaa radiosta, tuolla päävalikon Refluksi/Vaihtoehtoiset hoidot/Funktionaalinen löytyy suora linkki Paulan ja Juhan radio-ohjelmaan (Terveyden portit oli muistaakseni nimi).

refluksikurkkuRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT22.10.2011 12.31
Vanilja, tuosta toisesta jutusta ....

Syynä tuolle oireilun puutteelle voi olla ihan se, että refluksitauti (tai pelkkä refluksioireilu) ei edellytä missään nimessä löystynyttä sulkijaa - päinvastoin ... nykykäsityksen mukaan kyse on normaalipaineisen sulkijan tahattomista aukeamisista, jota voi aiheutella sitten liuta tekijöitä (ja varmaan toinen liuta vielä tuntemattomia tekijöitä). Yksinkertaisimmallaan esim. jotkut ruoka-aineet rentouttavat tietyksi ajaksi sitä sulkijan aluetta niin että ylösnousu mahdollista.

Väljä sulkija pitäisi tulla esille vatsatähystyksessä, ruokatorven varjoainekuvauksessa ja kaiketi se manometriatutkimuskin sen pitäisi paljastaa...

VaniljaRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT22.10.2011 19.43
Refluksikurkku, kurkkasin hiljaiselle alueelle, mutta olin kolme tuntia kuuntelemassa luentoja, joten en paljon sitä puolta ehtinyt tutkia, kaiken kaikkiaan siellä meni kuusi tuntia. Kiitos noista tiedoista, tämä on minulle kovin epäselvää vielä.
Rekilä puhui suolistosta, hänen mukaansa rasvat aiheuttavat suolahapon erittymisen ja valkuaiset pepsiinin erittymisen, jos oikein ymmärsin. Heinonen puhui vähemmän suolistosta, mutta sitäkin enemmän ravinnosta, aivoista ja unesta. Hän sanoi ottavansa iltaisin magnesiumin kanssa b-vitamiinin, se antaa kuulemma hyvän unen. Minä nukun hyvin, mutta joskus jos käyn ylikierroksilla uni voi olla katkonaisempaa, silloin varmaan tuo yhdistelmä on hyvä.
Tuli todella paljon tietoa yhdellä kertaa, joten varmaan menee vähän aikaa, ennenkuin muistilokeroista tulee esiin asioita, joista siellä puhuttiin. Mielenkiintoinen tuo ravinnon vaikutus terveyteen kyllä on. Mielenkiintoista on myös koko tuo vaihtoehtoinen puoli, kaikkine mahdollisuuksineen, se kiinnostaa minua entistä enemmän.

SitrusKiviterapia23.10.2011 18.56
Päätin piffata ittelleni annoksen hömppää ja tilasin Annan 3 kk:ksi. Tilaajalahjana tipahti postiluukusta paksu kirjekuori. Siinä oli pussillinen sileitä kiviä ja käyttöohje: yli 5000 v. vanha kiviterapia rentouttaa, virkistää ja parantaa. Just joo, tuumasin, ja aioin panna kivet akvaarioihin koristeeksi.

Mutta jos kumminkin kokeilisi ensin, ajattelin sitten, ja lämmitin kivet kuumassa vedessä kuten käskettiin. Mies asetteli ne selkäni päälle ja sitten vain rentoutumaan. Kivet selässä tuli vähän yllättäviä tuntemuksia. Ensin alkoi särkeä päätä, sitten alkoi koskea mahaa eri kohdista. Kun kivet otettiin pois, tuntui siltä kuin ne olisivat vielä olleet paikallaan. Rupesi palelemaan ja unettamaan. Vähän päästä rupesi korvissa soimaan.
Mutta yöllä nukuin kuin tukki - pitkästä aikaa.
Olo oli vähän samanlainen kuin tehokkaan hieronnan jälkeen.
Yllätti, en olisi uskonut.

Niin vain kävi, että kalat jäivät ilman koristuksia ja minä olen terapiakivien onnellinen omistaja.
Pitäisikö tästä päätellä, että muitakin hoitoja kuin lääkkeitä kannattaa edes kokeilla?

akupRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT23.10.2011 19.43
Oliko siinä ohjeet, mihin paikkoihin kivet laitettiin?

SitrusRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT23.10.2011 20.06
Oli, mutta vaihtoehtoja oli paljon. Kiviä olisi saanut asettaa myös niskaan, mutta se tuntui epämiellyttävältä. Kivet voi myös jäähdyttää ja käyttää niitä kylmänä, erityisesti lihas- ja nivelkipuihin.

Ohjeessa sanottiin lämpimien kivien edistävän verenkiertoa. Luulen että kokemani päänsärky ja korvien soiminen johtui juuri siitä. Aluksi tuntemus oli epämiellyttävä ja teki mieli ravistaa kivet pois, mutta parin tunnin kuluttua kehossa tuntui ihana rauha ja raukeus. Kivet jäähtyvät iholla aika nopeasti, viimeistään kymmenessä minuutissa, joten käyttöaika ei ole pitkä.

Lämpimällä rannalla makailu kesähelteellä näyttäytyy kiviterapian jälkeen aivan uudessa valossa: se ei olekaan joutavaa laiskottelua, vaan ikivanhaa hiekkaterapiaa.

SitrusRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT23.10.2011 20.16
Vilkaisin juuri mitä kiviterapiasta kerrottiin muualla netissä. Aivan kaikille se ei kuulemma sovikaan. Esteitä ovat esim. sydänsairaudet ja suonikohjut.

VaniljaRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT24.10.2011 16.41
Sitrus, minäkin sain noita kiviä kun ystävättäreni tilasi Anna-lehden terveysemessuilta, hän antoi minulle kivet, kun epäili ettei itse tee niillä mitään. Pitääpäs kokeilla, jos sinulla on noinkin hyviä kokemuksia niistä.

Vaihtoehtohoidoista puheenollen, kun kävin akupunktiossa viime viikon keskiviikkona, minulla ei sen jälkeen ole ollut ollenkaan pahoinvointia, samaten katosivat epämiellyttävät käymistilaa muistuttavat tuntemukset vatsastani. Saa nähdä pysyvätkö poissa, vai ilmestyvätkö taas jonain päivänä. Ainakin yksi aika on vielä varattu tällä viikolla, ihan mielelläni nyt menen sinne, kun ei se ollut yhtään epämiellyttävän tuntuista hoitoa ja jospa se on syy tähän vatsan rauhalliseen tilanteeseen.

SitrusRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT24.10.2011 17.43
Joo, mutta tarkista ensin että kiviterapia sopii sulle. Ilmeisesti paikallinen lämpö saa aikaan ainakin verisuonten laajenemista. Siksi esim. tietyistä sairauksista kärsiville se ei käy.
Anna-lehti toimii mielestäni leväperäisesti, kun kivien käyttöohjeissa ei esitetty minkäänlaisia varauksia.

VaniljaRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT30.10.2011 9.48
Olen viime aikoina kuullut yhdeltä sun toiselta taholta Bowenterapiasta, huomasin että sitä saa nyt omalla paikkakunnallanikin. Googlesta siitä löytyy tietoa, tämä voisi olla myös yksi vaihtoehtoisista hoidoista. Hintaa en tiedä, mutta tekisi mieleni kokeilla, minkälaista se on. Kun olin osteopaatilla hän oli sitä mieltä että minua auttaisivat hoidot, joilla vaikutetaan kehon epätasapainoon. Minulla on myös näitä niskakipuja ja selkäongelmia, jotka vaivaavat ajoittain häiritsevästi. Tämän hoidon sanotaan vaikuttavan myös ruoansulatusvaivoihin. Näitä terapioitahan on monenlaisia ja pitää erottaa niistä ihan huuhaa-terapiat ja varsinkin terapeutit. Minun kotikaupungissani Bowenterapiaa antaa kuitenkin fysioterapiakoulutuksen saanut henkilö, jolla takanaan hyvämaineinen hoitolaitos.
Tänään suunnitelmissa ensimmäinen talviuintiharjoittelu, pikkuisen liian lämpimät vedet vielä, mutta eiköhän ne tästä viilene pikkuhiljaa.

VaniljaRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT31.10.2011 18.59
Akupunktion vaikutuksesta närästysoireeseen en oikein ole varmistunut, mutta vatsaoireeseeni se on kyllä auttanut. Tänään on viisi päivää siitä kun kävin akupunktiohoidossa (käyntejä oli kaksi viikon välein), tänään tajusin, että vatsassani on aivan normaali olo. Tuntuu yhtä hyvältä, kuin ennen näiden oireiden alkua, olen siitä kovin iloinen ja helpottunut. Närästystä on nyt ollut päivittäin, mutta aika lievänä. Silicageeliä otan 3-4 kertaa päivässä, siitäkin on minulle apua.
Ravitsemusterapeutilta tuli tänään erilaisia lomakkeita täytettäväksi, siinä on myös ruokapäiväkirja, jota pidetään ennen tapaamista vähintään neljän päivän ajan, siinä pitää aika tarkasti mainita mitä syö, kuitumäärät jne. Siitä voi tullakin vähän vaikeaa, kun syön niin paljon omatekoista ruokaa, leipää myöten. Kovasti lomakkeissa oli kysymyksiä ja selvittelyä. Ensimmäiseen käyntiin on varattu kaksi tuntia aikaa, joten luulisi että siinä ehtii käydä läpi paljon asioita. Odotan tuota käyntiä suurella mielenkiinnolla.

SitrusRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT1.11.2011 0.03
Musta tämä vaihtoehtoiset hoidot -otsikko on liian laaja. Sen alle kuuluu niin paljon mielenkiintoisia asioita, että ne on syytä panna oman otsikon alle. Täältä on vaikea löytää haluamaansa.

Tai jos tämä halutaan jatkaa näinkarkeasti jaotellen, ehdotan tälle otsikolle vastaparia KOULULÄÄKETIETEEN HOIDOT.

Vanilja, haluatko kertoa minne menet ravitsemusterapeutille. Voisit aloittaa sille oman ketjun selkeyden vuoksi. Olin itsekin jo menossa, mutta se oli kesällä kun oli muita juttuja niin paljon. Pelkkiä esikyselylomakkeita oli melkoinen nippu ja niissä oli todella tarkka kartoitus ruokavaliosta, oireista, terveydentilasta, sairauksista, elämäntavoista, lääkkeistä, ja tehdyistä tutkimuksista mukaan lukien erilaiset verinäytteet ja niiden tulokset. En silloin yksinkertaisestsi jaksanut enkä ehtityt. Kuulen mielelläni sun kokemuksia tästä.

VaniljaRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT2.11.2011 16.49
Sitrus olen menossa Viitafiilikseen Helsinkiin, siellä on ravintoterapeutti, jolle sain ajan, tosin vasta joulukuussa. Papereissa tosiaan kysyttiin aika tarkkaan noita tietoja ja ihan mielenkiintoista on pitää jonkun aikaa ruokapäiväkirjaakin. En ole saanut sitä pidettyä, vaikka yritinkin pari päivää, sitten unohtui. Kerron kyllä sitten kokemuksiani tuosta käynnistä.

Ensi viikolla olen menossa kokeilemaan Bowen terapiaa. Viime aikoina olen käynyt vähän ylikierroksilla, stressaavan työtilanteen vuoksi ja siihen toivon saavani helpotusta tästä hoidosta. Eihän se haittaa vaikka häviäisi närästysoireetkin joita edelleen tuntuu vähän olevan. Hoitaja on fysioterapeutti, joka hallitsee myös vyöhyketerapian ja on hyvin vakuuttavan tuntuinen henkilö. Hoidon sanotaan vaikuttavan kovin rentouttavasti, mutta eihän sitä tiedä ennenkuin kokeilee.

SitrusRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT3.11.2011 10.38
Toi ei ole sitten se sama mihin mä olin menossa, ellei sitten ole muuttanut nimeään.
Tietysti on selvää, että vastuullinen ja pätevä ravintoterapeutti selvittääkin taustat perinpohjin. Jään odottamaan kiinnostuneena kokemuksiasi, Vanilja.

KaislaRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT9.11.2011 9.11
En ole tätä koko keskustelupalstaa käynyt läpi, mutta ihmettelen ettei vaihtoehtohoitomuodoissa edes mainita, eikä missään muuallakaan ole tullut vastaan osteopatia..!? Etenkin vauvojen ja lasten refluksissa auttaisi, aikuisten voi olla jo niin monesta syystä johtuvaa, että en tiedä, itsellä kyllä vatsaongelmiin ja närästykseen auttoi osteopaatin hoito.
Belgiassa kaikki vastasyntyneet käyvät osteopaatin hoidossa, syntymävammat ja -asentotraumat hoidattamassa ja se usein parantaa ns. rakenteelliset ongelmat suolistossa. Englannissa myös osteopaatin käyntiä suositellaan.
Omakohtainen kokemukseni on pari-kolmekuukautisen lapsemme silent refluxin hoito yhdellä kerralla, kadutti ainoastaan ettemme varanneet käyntiä jo heti syntymän jälkeen.
Olen ehdottomasti aiheuttajan hoitamisen kannalla enkä sen oireen, niinkuin lääkkeillä ja leikkauksilla tehdään.

refluksikurkkuRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT9.11.2011 9.27
Osteopatiasta taidetaan Suomessa kaiken kaikkiaan puhuta muutenkin aika vähän. Eipä täälläkään taida olla kokeilijoita -- hakusanalla ei ainakaan löytynyt (tuolla teoriapuolella tullaan ottamaan joitakin lisää mutta se joskus tulevaisuudessa). Muutama ystävä on eri rankahoitoihin innostunut enkä muista että hekään mitään erityisempää tuosta olisivat itse asiassa puhuneet.

Oletko ollut tuolla Lasten refluksi ry keskustelupalstalla? Onko heillä puhuttu tästä vauvojen kanssa (vyöhyketerapia taisi olla aikaisemmin se useimmiten mainittu juttu vaihtoehtoisista)?


Yhden osteopaatin mukaan refluksitauti on "muotidiagnoosi" ... taidetaan olla aika muodikkaita kaikki sitten täällä ...

KaislaRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT9.11.2011 9.43
Kiitos vinkistä, käynpä katsomassa sieläkin palstalla. Tuli tuosta Ylen ohjelmasta aiheeseen uusi kiinnostus ja tajusin, että Suomessa ja varmasti muuallakin tämä on rumasti sanottuna 'muotidiagnoosi'.

Varmasti ei ollut tarkoitus vähätellä tätä tautia, mutta kuten monessa muussakin, keskitytään liian paljon oireen hoitoon eikä sen aiheuttajaan. Itse olen vaihtoehtohoidoista kiinnostunut ja varmasti vyöhyketerapiallakin on sopiva tehtävänsä, mutta osteopatiasta paljon lukeneena olen ymmärtänyt sen kokonaisvaltaisuuden ja silti ei tehdä rajuja niksautuksia, kuten joissakin fysiologisissa terapiamuodoissa. Itselläni ei sentään ollut diagnosoitua refluksia, lähinnä IBS ja jatkuva närästus vatsakipuineen, johon osaltaan toki vaikutti ruokavalio, mutta suurin apu tuli, nimenomaan cranial osteopathy ja sitä jo elämän laadun paranemisen johdosta aina haluan muillekin kärsiville mainostaa :)

M-MRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT9.11.2011 14.25
Kaisla, sait minut kiinnostumaan. Tapasin kesällä yhteisen harrastuksen parissa osteopaatin ja hän hyvin hyvin lyhyesti kertoi asiasta, ja osittain tämän takia asia ei osaltani edennyt, kun mies ei ollut kovin "markkinahenkinen". Ja puhe oli muutenkin vain skolioosini hoidosta, en edes hoksannut kysellä IBS-juttuja tms.

Miten olet IBS-kipuja hoitanut, millaisia kipuja ne ovat (ja millä kohdin), millaisen ruokavalion kanssa elät sen takia?

VaniljaRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT9.11.2011 16.57
Minä kävin osteopaatilla muutama viikko sitten, hän hoiti enemmänkin niskaoirettani, mutta oli kovin kiinnostunut närästysoireestanikin. Keskustelimme paljon asiasta ja hän oli sitä mieltä, että minulla nimenomaan lantion virheasento saattaa vaikuttaa oireisiini.
Tänään menossa ensimmäiselle käynnille Bowen-terapiaan, siinä ei hoideta mitään vaivaa erityisesti, sen sanotaan vaikuttavan kokonaisvaltaisesti vaivaan kuin vaivaan. Saa nähdä nyt. Otan ne kolme hoitokertaa, jota siihen suositellaan ja sitten jatkan luultavasti vyöhyketerapialla.

VaniljaRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT10.11.2011 17.10
Ostin tänään luontaistuotekaupasta valmistetta nimeltä Colonic Plus. Yksi närästysoireesta ajoittain kärsivä sanoi sen olevan tehokkaampi kuin Rennie. siinä lukee että: vatsan poltteluun ja happovaivoja vastaan. Saattaa siis vaikuttaa sellaisille, joille Rennie riittää lääkkeeksi. En tullut kysyneeksi onko tämä joku uusi tuote vai onko ollut jo pidempään käytössä. Onkohan kenelläkään mitään kokemusta tämän tehosta?

tintziliiRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT8.1.2012 1.52
kuinka monella on oikeesti auttanut karppaus???

refluksikurkkuRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT8.1.2012 12.25
tintzilii, totuutta on vaikea rehellisesti sanottuna kyllä tietää ... täälläkin on ollut niitä, joita joillakin on auttanut ja sitten taas toisia, joilla ei ole. Ei muuta kuin kokeileen vähäksi aikaa? Oletko käynyt jo joillakin karppaussivuilla?

tintziliiRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT8.1.2012 22.50
refluksikurkku: juuh,itekkin lukenu et osal toimii ja osal ei. ite kokeilin ehkä kk tai pariennen ku todettiin sappikivet (2011 puol välis),sen jälkeen lopetin.ja en muista oliko mitään vaikutusta,ummetusta kai enemmän ku en oikein syöny kai tarpeeks kuituja ym sesaminsiemeniä ymym...

ja lukenu kyl myös hirveesti karppauksesta ymym...myös "vaaroista" ym

JussiRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT19.1.2012 14.23
Onko kukaan mittauttanut kehoaan bio-resonanssilaitteen avulla?

Pääkaupunkiseudulla esim. Marjo Urbanski suorittaa. Oulun seudulla esim. Riitta Kaipainen, jossa itsekin kävin. Suolistoloiset eli mm.erilaiset madot, sukkula- ja lapamadot ainakin voivat myös aiheuttaa refluksioireitakin. Suomessa ei tosin "pitäisi" olla suolistoloisia, muita kuin kihomatoja, mutta esim. 50-luvulla laåpamato oli hyvin yleinen Suomessa. Itse olen saanut diagnoosin refluksista, mutta ruokaläpässä ei mitään vikaa pitäisi olla ja minulta löytyi tuossa resonanssimittauksessa mm.lapamato. En oikein usko, että tämä loinen olisi hävinnyt kuin tuhka tuuleen.. Lapamadon oireita ovat mm.palan tunne kurkussa, ilmavaivat ja muutkin toiminnalliset suolistovaivat. Alhainen mahahaponeritys voi myös lisätä loisinfektioita.

YlläpitoRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT19.1.2012 14.44
Hei!
Meillä ei systeemi sivustolla ole niin edistynyt, että hälyttäisi kun ottaa vahingossa jo käytössä olevan nimimerkin.

Otatko toisen nimimerkin itsellesi, "jussi" on jo käytössä?

Yst terkuin Ylläpito

JussiHRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT19.1.2012 18.59
Ok.

MaaritRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT20.1.2012 0.17
Ensiksi kivaa kuulla että joku muukin on kokeillut "huuhaana" pidettyjä hoitoja. Itse olen kokeillut vaikka sun mitä, koska ajattelen että sitten jos ei kertakaikkiaan mikään tepsi niin marssin sitten leikkaukseen mutta sitä ennen menköön vaikka kaikki rahat erilaisiin kokeiluihin..

Mutta siis asiaan. Kävin lokakuussa Urbanskilla ja sain kaikenlaista loishäätökuuria. Minullakin oli kuulemma lapa-, lois-, koukku- ym. matoja. Nyt on menossa vielä kolmen viikon ludehäätökuuri ja sitten koko paketti kasassa. Oireeni eivät ole kuitenkaan helpottuneet. En tiedä onko syynä joulu ja ulkomaanmatkat mitä olen kuurin aikana tehnyt koska olen todellakin syönyt epämahaystävällisesti. Minulla myös epäillään kaularangan välilevynpullistumaa minkä takia olen joutunut syömään tulehduskipulääkkeitä ja siitähän vasta maha ärsyyntyykin.

Oireeni ovat yleisesti helpottuneet viimeisen parin vuoden aikana joten alan turhan usein lipsumaan ruokavaliosta ja se kyllä heti tuntuu. Soitin kuitenkin Urbanskille oireilustani ja hän sanoi että usein joudutaan tekemään useita häätöjä koska loiset eivät lähde noin vain kehosta. Kalliiksihan käynnit tulee mutta kokeilen koska tiedän ihmisiä joille hänen hoitonsa on auttanut muissa vaivoissa kuin närästysvaivoissa. Urbanski sanoi että on saanut hyviä tuloksia närästyspotilaille, mutta ainahan ihmiset ovat yksilöllisiä. Esim. itselläni kovan ja pitkäaikaisen stessin huomioiminen ja on ollut merkittävä tekijä oireiden lieventymiseen. Urbanskihan väittää että suurinosa sairauksista johtuu näistä loisista kehossa. Itse ajattelen että taustalla on monia eri syitä ja tämä hoito voi osaltaan auttaa paranemisessa.

Uskaltauduin Urbanskille koska kotikaupungissani on resonanssihoitaja jolla olen käynyt ne viimeiset pari vuotta jonka aikana oloni on alkanut helpottaa. Hänen laitteensa ei Urbanskin mielestä ole kuitenkaan niin tarkka ja monipuolinen kuin hänellä. Urbanskilla käydessäni hän ihmetteli suht. hyvää mittaustulostani ja kertoessani että olen käynyt aikaisemminkin resonanssihoidossa selitti hän syyn olevan siinä. Olen kyllä käynyt monessa muussakin hoidossa resonanssihoidon ohella ja syön monia luontaistuotteita, maitohappobakteereja ym., joten en pysty yksinomaa sanomaan että juuri resonanssihoito olisi se oireita lievittävä hoito eikä minullakaan ole oireet lopullisesti hävinneet. Mutta kun muistelee alkuaikojen oireita jolloin vesikulauskin aiheutti kivun mahassa ja joka paikkaan piti kulkea vesipullon kanssa koska happoja nousi suuhun alvariina on tilanteeni aika erilainen tänä päivänä. Minulla siis oireet alkoivat vuoden 2006 lopulla.

Kerrohan täällä miten hoito etenee. Kuulen mielelläni tuloksista!

M-MRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT20.1.2012 1.25
Miten ne madot ja muut todetaan ja häädetään? Myyvätkö nämä mainitut hoitajat jotakin mömmöjä siihen vai pitääkö sitten hakeutua lääkärille reseptiä saamaan? Eikö terveyskeskuksissakin voida todeta loistartunta uloste- tai verinäytteestä?

JussiHRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT20.1.2012 15.53
Voidaan suolistoloisia tarkastaa myös terveyskeskuksissa, mutta ongelmanahan on, että koululääketiede ei oikein tunnista esim. lapamatoa enää olevan olemassa tai ainakin pitää sitä jostain syystä harvinaisena. Eli julkiselta puolelta kysyttäessä voi olla jo vaikeaa päästä näihin testeihin. Näytteitä pitäisi antaa useampia.

Resonanssihoito on värähtelyyn perustuvaa (resonanssi eli myötävärähtely on fysiikan ilmiö) laittella mitataan kehon epätasapainokohdat, ja jos jokin paikka ei ole tasapainossa, selvitetään sillä minkä takia eli koneessa - jonka voi ilmeisesti tilata ulkomailta ja hankkia jonkinlainen koulutus sen käyttämiseen - on kymmeniä tuhansia taajuuksia esim. taajuus jolla lapamato toimii. Resonanssihoitajalla jolla minä kävin Oulun seudulla, oli n. 65 000 taajuutta. Koneella pystyi mittaamaan homeita, loisia, raskasmetalleja kehossa jne. Googlettamalla itse löysin että laite on hyväksytty lääketieteelliseksi laitteeksi Saksassa.

Toki itsekin melko skeptisenä ihmisenä suhtaudun vähän varauksella tähän, mutta ajattelin kokeilla kuitenkin jäisikö ylimääräiset mahavaivat pois. Toinen asia minkä takia haluan hoitaa mahdollisen lapamadon pois on ravintoaineiden imeytyminen, minulla ilmeni mittauksessa puutoksia b-vitamiineissa , jotka ovat lapamatojen ruokaa ja ne kilpailevat ihmisen kanssa b-vitamiinista. B-vitamiinivaje aiheuttaa kaikennäköisiä keskushermostollisia oireita ja esim. proteiniaineenvaihduntaan tärkeä vitamiini.

Mutta minäkin uskon kyllä, että ihminen on kokonaisuus ja esim. refluksiin vaikuttaa melko varmasti muutkin asiat kuin loiset. Mutta pit'nee informoida saanko itse apua mm. mahavaivoihin tämän avulla.

JussiHRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT20.1.2012 16.29
Niin ja apteekista täytyy itsehoitolääkkeet hakea lapamatoa vastaan.

VaniljaRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT21.1.2012 9.17
Mitenköhän ihan normaali kevätpaasto vaikuttaisi närästysoireisiin ja refluksiin? Onko kukaan kokeillut? Kun aloittaa varovasti paaston jälkeiset kokeilut, luulivi huomaavan helposti oireiden aiheuttajat. Itselläni hiukan vaikeuksia testailla nyt oireiden aiheuttajia, kun olo on hyvä, niin tulee kokeiltua turhan innokkaasti kaikkea, sitten kun tulee oireita, ei tiedä mistä ne tulevat, kun ei malta odottaa rauhassa. Jotkut ruoka-aineet aiheuttavat oireita viiveellä.

M-MRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT22.1.2012 1.35
Ok, JussiH. Kerro toki sitten kuulumisia.

Muistan lapamadosta olleen puhetta lukion biologiantunneilla aikanaan. Opettaja kertoi, että kun se poistuu ulosteen mukana elimistöstä, sitä tulee jopa toistakymmentä metriä ja sitä pitää ihan käsin vetää... ei kuulosta kivalta tartunnalta.

JussiHRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT3.2.2012 19.27
Noniin, nyt on kuuri vejetty. Kävin uudestaan bio-resonanssitarkastuksessa ja madot oli käytännössä poistuneet, ainoastaan polyyppeja oli vähän jäänyt. Täytyy kyllä sanoa, että jotaki tuolta aivan varmasti poistui, on nimittäin mahssa niin hyvä tunne, että ei uskoisi. EI nipistelyä, turvotusta, närästystä jne. Jotakin pientämurinaa on vieläkin, mutta kaikenkaikkiaan olen kyllä tyytyväinen, että otin tuon kuurin. Tämä terapeutti sanoi minulle, että kun lääke tappaa lapamadon, se hajoaa suoleen, varsinkin kun syöruokaa, jossa on vahvoja entsyymejä esim. ananas ja papaija..Ei tullut metritolkulla tavaraa, mutta ehkä vahän enemmän uslostetta kuin normaalisti ja väri oli jokseenkin haaleampaa kunvähän tsekkasin pönttöön kuurin aikana, että mitä sieltä oikein mahdollisesti tulee. Nyt voi alkaa ottamaan paljon b-vitamiinilisääkin,kun ei madot vain kasva entuudestaan.

AmaliaRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT12.3.2012 14.15
Onko kokemusta Colonic Plussasta? Onko hyötyä lievemmissä oireiluissa?

ZenaRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT12.3.2012 22.15
Voiko loisia ja matoja testailla normaalissa labrassa, ulosteesta?

VaniljaRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT24.3.2012 7.27
Funktionaalisen lääketiteteen lääkäriltä sain seuraavat ohjeet, jotka ovat aika saman tyyppiset kuin aiemminkin olen saanut, työterveyslääkäriltä ja terveyskeskuslääkäriltä. Laitan ne kuitenkin nyt tähän vaihtoehtoketjuun sellaisena kun ne sain:

Syö useammin - syö pienempiä aterioita
Rentoudu syödessäsi - ja aterioiden välissäkin
Pystyasento auttaa - kävele 1000 askelta jokaisen aterian jälkeen
Kuntoliikuntaa aikaisintaan 2 tuntia aterian jälkeen
Vältä syömistä 3 tuntiin ennen nukkumaan menoa
Nosta sängyn päätä 15 - 20 cm
Löysää vyösi - vältä tiukkoja vaatteita
Pudota painoasi
Vältä ärsyttäviä ruokia ja ruokia jotka hidastavat mahalaukun tyhjenemistä; runsasrasvaiset ateriat, voimakkaat mausteet, tomaatti, sitrushedelmät, valkosipuli, sipulit, maito, hapotetut juomat, kahvi, tee, suklaa, alkoholijuomat
Lopeta tupakanpoltto
Nauti purukumia + Bephanten imeskelytabletti
Tarkista lääkityksesi; asetosalisyli, tulehduskipulääkkeet, hormonit, masennuslääkkeet, astmalääkkeet voivat pahentaa oireita

Tämä on siis lääkkeetön keino vähentää refluksia, mutta ohjeet käyvät tietysti hyvin jos ei pärjää ilman lääkkeitä.

Ja aina pitää muistaa yksilöllisyys ja erilaisuus, se mikä on toisen lääke voi olla toisen myrkky ja se mikä on toisen myrkky, voi olla toisen lääke.

refluksikurkkuRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT24.3.2012 8.45
Joo, ei ihan hirveästi ole kyllä eroja. Isoin ja merkittävin tietty tuo maito.

Ehkä tuon Bepanthenin nimeäminen (ihan noin tuotenimeltä) on ainoa yllättävä. Muistan sitä joskus lapsena syöneeni angiinan kurkkukipuun. Mitenkähän sen hammasystävällisyys? Oliko se myös xylitolpitoisia tms?


Astmalääkkeistä ei kuulemma rentouttavaa teofylliiniä hirveästi enää käytetäkään kun kyselin noista aiheuttavista tässä keuhkolääkäriltä. Tarkempi lista noista (toisill henkilöillä oireita) aiheuttavista lääkkeistä löytyy tuolta Aiheuttajat - osiosta.

refluksikurkkuRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT24.3.2012 8.46
Ja tässä suora linkki tuohon listaan: http://www.refluksi.fi/126

refluksikurkkuRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT1.4.2012 19.00
Nostoa myrtille ...

MyrttiRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT3.4.2012 8.01
Kiitos refluksikurkku! Nyt on sitten aika varattu vyöhyketerapiaan, saa nähdä tapahtuuko mitään. :)

refluksikurkkuRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT22.4.2012 20.50
Luontaispuolen tv - ohjelmaa nähtävissä tietyillä alueilla
http://www.luontaisterveys.info/index.php?valikko=valikko&sivu=tv_ohjelma

VaniljaRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT31.5.2012 15.23
Onko kukaan mahdollisesti käyttänyt sellaista luontaistuotetta kuin Aksantiini? Minä olen nyt kokeillut reilun parin viikon ajan limakalvovaurioita hoitamaan sellaista luontaistuotetta kuin AstaVita. Jos ei nyt joku muu ole tilanteeseeni vaikuttanut, niin alan luulla, että oireeni ovat äärimmäisen vähissä sen ansiosta. Olisi kiva kuulla jos jollain on tästä jotain kokemusta.

VaniljaRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT31.5.2012 17.01
Taitaa olla tuo vaikuttava aine nimeltään astaksantiini.

MariaRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT17.7.2012 21.08
Kävin kesäkuun puolivälissä funktionaalista lääketiedettä edustavan lääkärin vastaanotolla. Ruoka-aineallergia ja -yliherkkyystestejä otettiin. Sain tulokset postissa ja tietenkin maallikkona on tosi vaikea ellei mahdoton arvioida onko noilla tuloksillani merkitystä oireiden kannalta. Näyttäisi siltä, että IgG vasta-aineet ovat koholla 39 ruoka-aineen osalta vaihdellen erittäin alhaisesta koholla olevaan (+2) ja 24 testatusta mausteesta vasta-aineet olivat koholla 18 mausteen kohdalla vaihdellen erittäin alhaisesta koholla olevaan (+2).Kokonais IgE oli koholla (124). IgE vasta-ainetulokset olivat täysin puhtaat. Onko kukaan muu täällä palstalla käynyt vastaavanlaisissa testeissä? Menen elokuussa keskustelemaan tuloksista. Jotenkin muistelen joskus lukeneeni, että hieman koholla olevilla vasta-ainearvoilla ei olisi välttämättä merkitystä. Ja tietysti aivan eri asia on onko noilla testituloksilla mitään tekemistä närästystyyppisten oireideni kanssa.

VaniljaRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT18.7.2012 13.37
Hei Maria, oliko sinulla vasta-aineet punaisella, vihreällä ja keltaisella värillä merkitty? Minä kävin myös noissa testeissä ja punaisella olevat jätettiin kokonaan pois (esim. auringonkukansiemenet), taisi olla niin, että ne jotka ovat alhaiset, olivat pois kuukauden ajan ja sitten niitä lisättiin pikkuhiljaa niin, että niitä ei syödä joka päivä, vaan muutaman päivän välein. Minä pääsin sillä tavoin eroon nokkosrokosta, josta olen tosi onnellinen. Omat oireeni ovat pysyneet poissa jo pidemmän aikaa. Tosin en tiedä mikä siihen on vaikuttanut, koska niin monta muutosta on tehty. Tällä hetkellä minulla ei siis ole oikeastaan oireita ollenkaan, josta olen suuresti iloinnut. Olen lomalla, se tietysti saattaa vaikuttaa, kurkkuoireetkin katosivat kun kävin omt-fysioterapeutilla, hänen luokseen menen syksyllä uudestaan varmuuden vuoksi, saa käsitellä taas selän alueen, joka refluksioireisiin kuulemma vaikuttaa.

MariaRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT18.7.2012 21.48
Vanilja, kiva kuulla että olet päässyt jopa oireettomaksi. Vasta-aineet oli tosiaan punaisella, vihreällä ja keltaisella merkitty. Ymmärsinkö oikein, että vihreällä ja keltaisella merkityt jätettiin vain kuukauden ajaksi pois ja niitä sait sitten palauttaa ruokavalioon vähitellen ja punaisella merkityt kokonaan lopullisesti pois? Punaisella mulla oli vain taskurapu, osteri ja mausteista kaneli, ja niitä syön erittäin harvoin. Keltaisella oli lehmän maito, jogurtti, hummeri, vehnä, manteli ja useammanlaisia pähkinöitä (ja mausteista maustepippuri, basilika, curry, tilli,muskottipähkinä, oregano ja ajuruoho). Ja sitten vihreällä värillä olikin paljon (mm. lähes kaikki kalat ja äyriäiset). Oliko sulla Vanilja vatsaoireiden lisäksi muita oireita?

VaniljaRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT19.7.2012 9.15
Minulla oli ylävatsakipua, ylävatsan turvotusta, närästystä, pahoinvointia, kurkun tuntemuksia, äänen käheyttä, kipua puhuessa jne. Siis kaikki mahdolliset oireet, jotka refluksiin kuuluvat. Nukuin huonosti ja olin tietysti allapäin ja väsynyt. Kävin ensin flt-ravintoterapeutilla, jonka avulla aloitettiin vatsan ja suoliston hoito ja tehtiin nuo testit. Sittemmin kävin myös flt-lääkärillä, joka painosti menemään tähystykseen, joka sitten tehtiinkin kunnallisella puolella. Siellä paljastui löysä sulkija, flt-lääkärille on nyt sitten uusi aika syyskuun alussa. Hän ei suostunut hoitamaan ennenkuin tähystys on tehty. Olin iloinen että hän oli tiukka siinä asiassa. Oli tärkeää tietää mikä oireet aiheutti ja ettei mitään muutoksia näkynyt, limakalvot olivat terveet ja kunnossa.
Katson vielä tarkemmin nuo minun vasta-aineeni ja kerron mitä siellä oli, mutta siis kuukauden olin kokonaan käyttämättä joitain ruoka-aineita, mutta nyt voin käyttää niitä, kunhan en syö niitä perättäisinä päivinä. Maitotuotteet jätettiin kokonaan kuukaudeksi pois, sitten aloitettiin hapanmaitotuotteilla. Se on kuuluu ilmeisesti refluksin hoitoon flt-puolella automaattisesti, niin olen ymmärtänyt.

Tällä hetkellä olen tosiaan lähes oireeton, olo on ihan kuin joskus aiemminkin, tuntuu ihanalta varsinkin kun vertaan viime kesään. En tosin kuvittelekaan syöväni mitään tulista, rasvaista tai kauhean hiilihydraattipitoista, mutta silti nautin ruoasta ja syömisestä ja kahvista ei ole tarvinnut luopua kokonaan. Juon tummapaahtoista luomukahvia, joka sopii minulle hyvin. Määrä on vähäinen, mutta se riittää minulle.

VaniljaRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT19.7.2012 16.08
Maria, katsoin noita papereitani, minulla jätettiin punaiset kokonaan pois, keltaiset kuukauden ajaksi pois ja vihreitä sain syödä silloin tällöin, mutta ei siis isoja määriä, eikä perättäisinä päivinä alkuun. Tarkoitus on häätää vasta-aineet verestä kokonaan ja sitten lisätä niitä pikkuhiljaa takaisin ruokavalioon, mutta niitä ei syödä perättäisinä päivinä jatkossakaan. Minulla oli siis selkeästi nokkosrokko, joka hävisi heti näiden muutosten jälkeen. Minulla oli veressä vasta-aineita mm kauralle, riisille, maidolle, tattarille, muutamille pavuille, pekaanipähkinä, omena jne.

MariaRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT20.7.2012 19.22
Kiitos Vanilja tarkoista tiedoista, tiedän nyt sitten vähän tarkemmin mitä tuleman pitää. Minulla on ollut oireina myös tyypillisiä refluksioireita (kurkku kipeä aamuisin, närästystä, kurkun polttelua, äänen käheyttä jne.) ja lisäksi nenä tukossa ja lämpö koholla ollu vuoden vaihteesta alkaen...nenän tukkoisuuteen on auttanut kun sain allergioihin tarkoitetun nenäsumutteen jota otan illalla, sen käytön aloitettuani myös aamuiset kurkkukivut ovat olleet lievempiä. Tiedä sitten mikä johtuu mistäkin, mutta ihanaa olisi tuntea itsensä taas normaalin terveeksi. Kyllähän nuo oireet haittaavat mm. liikuntaharrastuksia.

MariaRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT7.8.2012 20.32
Sain eilen tarkempia tietoja testituloksista. Punaisella värillä olevat ruoka-aineet jää kokonaan pois. Lehmänmaitotuotteiden osalta suositeltiin käyttämään pieniä määriä lähinnä hapanmaitotuotteita noin neljän päivän välein, pähkönöitä ja manteleita harvoin ja vähän kerrallaan. Lisäksi gluteiiniviljat suositeltiin jättämään kokonaan pois kuukaudeksi ja katsomaan miten vaikuttaa oireisiin. Mulle tehtiin myös keliakin geenitesti ja kyseinen altistava geeni mulla on. Ilmeisesti yliherkkyyksien ja geenitestituloksen perusteella suosituksena oli etten jatkossakaan kovin usein ja paljoa kerrallaan söisi gluteiiniviljoja. En tiedä mikä virallisen lääketieteen puolen suositus tällaisessa tapauksessa sitten olisi, mutta kokeilen nyt ainakin kuukauden ajan tuota gluteiinittomuutta. Pitää sitten vaan huolehtia että saa kuituja riittävän paljon päivittäin. Lisäksi verikokeissa paljastui, että varastorauta oli vähissä ( 6,8 kun viitearvot on 5-90), viime aikoina on kieltämättä väsyttänyt aika lailla. Aloitin heti syödä rautalisää, toivottavasti vatsa kestää sen.

VaniljaRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT8.8.2012 11.10
Kauraa voi kai syödä, olen ymmärtänyt että siinä ei liiemmin gluteiinia ole, sellaista leipää on kuin kaurasata tai joku sellainen, jos on vaikea olla ihan ilman leipää.

Olen ihastunut tällä hetkellä chia-siemeniin, teen niistä ihania paksuja pirtelöitä aamiaiseksi. Sitä voi lisätä moniin eri ruokiin, siinä pitäisi olla kuituja ja kaikkea muutakin hyvää. Sen jälkeen kun nämä refluksioireeni alkoivat ja tein muutoksia ruokavalioon, olen huomannut että ihoni on erikoisen hyvässä kunnossa, jotain vaikutusta näillä muutoksilla on siis ollut.

Vatsaystävällinen rautajuoma on Kreuterblutsaft, sitä saa apteekeista ja luontaistuotekaupoista. Minulla se oli esim. raskauksien aikana ainoa joko kohotti rauta-arvoja, se oli myös ainoa, jota vatsani kesti.

Kävitkö lääkärissä vai ravintovalmentajalla kun nuo yliherkkyys- yms testit otettiin?

MariaRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT8.8.2012 18.06
Vanilja, kiitos tuhannesti vinkeistäsi!muistelinkin kuulleeni joskus tuosta Kreuterblusaftista, mutten muistanut enää tuotteen nimeä tarkkaan, hyvä kun kerroit, käyn huomenna ostamassa sitä. Ihosta puheen ollen, mulla on nyt ollut pari päivää koko vatsan alue täynnä pientä näppyläihottumaa ja tänään se on levinnyt ylöspäin. Kokeilen siihen nyt ensiapuna kortisonivoidetta, josko sillä saisi tilanteen tasaantumaan.

Kävin ensin lääkärissä, joka laittoi lähetteen yliherkkyys- ym. testeihin ja tulokset ja ruokavaliosuositukset kuulin ravintovalmentajalta tällä viikolla. Nuo testit on tehty jo kesäkuun puolivälissä. Olen kyllä todella tyytyväinen siihen, että se lääkäri ymmärsi otattaa tuon varastoraudan määrää kuvaavan kokeen niin tuli lisäraudan tarve tietoon.

TasraRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT13.8.2012 16.28
Nyt sitten täälläkin mennään kokeilemaan homeopatiaa, sekä vyöhyketerapiaa. Viikon kuluttua on ensimmäinen aika ja yksi kerta homeopatiaa maksaa 80?, kerta vyöhyketerapiaa 40?.

Homeopaatti kenelle soitin sanoi että on hyvin tuloksin hoitanut refluksitautisia potilaita. Tässävaiheessa sitä haluaa uskoa ihan mihin vaan, sillä seuraavana minulla on vuorossa käynti gastrokirurgilla. Tahdon koittaa ihan mitä vaan vaihtoehtoja ennen leikkauspöydälle menoa.

Omat oireet on kärjistyneet yhä pahemmiksi, ja sairauslomalla ollaan täällä oltu jo pian 2 kuukautta. :(
Sitä en tiedä miten tuohon palleatyrään homeopatia voi vaikuttaa, sillä minulla kivut on tällähetkellä enimmäkseen kyljessä ja pallean kohdalla. Takaisinvirtaustakin hieman on edelleen 80mg/pvä Nexiumista huolimatta.

Mieskin sanoi, että ottaa vaikka lainaa hoitoihini, kun tällähetkellä olen täysin tämän sairauden invalidisoima. Raportoin sitten omalta osaltani auttoivatko vaihtoehtoiset hoidot.

TasraRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT13.8.2012 16.30
Jahas, ainakin minun näytöllä euron merkki kääntyy kysymysmerkiksi, mutta ymmärtänette mitä tarkoitin.
Korjauksena perään. :)

VaniljaRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT13.8.2012 16.47
Tasra, toivottavasti saat avun vaivoihisin. On mielenkiintoista kuulla miten homeopatia ja vyöhyketerapia vaikuttavat noin vaikeisiin oireiisiin. Tuossa tilanteessa tosiaan on valmis mihin tahansa, kunhan vain jostain apua saa. Minäkin olin ajatellut noita molempia kokeilla, mutta oireeni ovat pysyneet nyt niin minimissään etten niitä nyt ole ajatellut.

Syyskuun alussa menen uudestaan käymään flt-lääkärillä. Hänelle on ollut kovin vaikea saada aikoja, siksi varasin ajan jo loppukeväällä ja vaikka oireita ei ole paljonkaan, menen nyt kuitenkin käymään siellä. Kun viimeksi kävin tällä flt-lääkärillä hän kehoitti menemään tähystykseen ja sanoi että jatkohoito voidaan katsoa hänen kanssaan. Mitä tuo jatkohoito on, siitä ei ole aavistustakaan.

TasraRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT13.8.2012 17.37
Vanilja, paljonko sinulle tuli tuo flt-lääkäri kustantamaan? Mahtavaa, että pärjäilet vähäoireisena. :)
Itsekin täällä tutkislekin näitä http://www.ravintovalmentaja.fi/index.html sivuja, ja kiinnostaisi myös tuon testaaminen. Harmi vaan että resurssit on niin rajalliset, eikä tuo kunnallinen terveydenhuolto tue muita hoitomahdollisuuksia.

Nuo laajat vasta-aine testit kiinnostaisivat kovasti. Julkisella puolellahan ei tehdä kun laktoosi- ja keliakiatestit. Esimerkiksi soija-allergiaa ei kukaan ole minulta suostunut pyynnöistäni huolimatta testaamaan. Olen siis kasvissyöjä, ja soija on yksi proteiininlähteeni.

Uskon kyllä vaihtoehtoisiin hoitoihin, sillä minulla on yksi omakohtainen toiminut kokemus. (Muutoin olisin varmasti aika skeptinen. ;) Jalkojeni jänteet tulehtuivat pahasti pari vuotta sitten. Julkisella puolella minua hoidettiin kauan ja tuloksetta tulehduskipulääkkeillä. Fysioterapiassakin kävin yhtä tuloksettomasti. Lopulta menin omakustanteisesti lymfahierontaan, jossa keskityttiin erityisesti jalkoihin ja vaiva katosi muutaman käyntikerran jälkeen. Kertaakaan ei enää tarvinnut särkylääkkeitä nappailla tuohon vaivaan.

VaniljaRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT13.8.2012 19.23
Työpaikkalääkärini on flt-lääkäri. Luulen että hinta olisi jonkun verran yli sata euroa jos menisi yksityisesti, siitä saa varmaan kelakorvauksen. Olen ymmärtänyt että flt-lääkäreille varataan ainakin tunti aikaa. Kun ensimmäisen kerran kävin hänen luonaan siinä meni aika tarkkaan tunti. Kyllä siinä ajassa ehtii vähän paremmin käydä asioita läpi kuin normaalisti lääkärissä 15 min ajalla.

Minä kävin flt-ravintovalmentajalla ennenkuin menin flt-lääkärille, se oli kyllä tärkeä käynti ruokavalion osalta ja hänen suosituksestaan minulta otettiin nuo yliherkkyystestitkin.

Minäkin uskon vaihtoehtohoitoihin, kokemuksia on omaltakin kohdaltani, jos siis kiropraktikko luetaan kuuluvaksi vaihtoehtohoitoihin. Nykyäänhän lääkäritkin kirjoittavat lähetteitä kiropraktikoille.

TasraRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT15.8.2012 19.25
Kirjoitin aiemmin, että olen menossa homeopatiaan ja vyöhyketerapiaan. Työkaveri kuitenkin suositteli akupunktiota omien kokemuksiensa pohjalta, ja tänään siis kävin homeopaatilla & samalla akupunktiossa. Päätin kokeilla tätä hoitomuotoa ensin, ja ehkä myöhemmin vielä vyöhyketerapiaa.
Tässä omat ensikokemukseni noista.

Aluksi kartoitettiin koko sairaudenkuva, ja etsittiin syitä mikä mahdollisesti on aiheuttanut palleatyrän & refluksin. En ollutkaan tajunnut summata miten rankkoja lääkekuureja olen vetänyt lääkärien määräyksestä viimeisen kolmen vuoden sisällä. Kuulemma aknelääkekuuri roacuttan (tai rinnakkaisvalmiste isotretinoin actavis) on jo yksistään on ajanut hänelle suolistoverenvuodosta kärsiviä ihmisiä.

Siinä meni lähes ensimmäinen tunti rupatellessa ja tilannetta kartoittaessa ja sitten siirryttiin akupunktioon. Minulle neulat laitettiin närästystä hoitaviin, sekä rauhoittaviin akupisteisiin. Myös rauhoittaviin siksi, kun kerroin myös helposti stressaavuudestani.

Akupunktio vaikuttaa ihan lupaavalta, mutta tuo homeopaattinen lääke aiheuttaa vähän huvittuneisuutta ja vähintäänkin skeptisyyttä kunnes toisin todistetaan. Sain mukaani kolme pientä raetta siliceaa. Tuota otetaan ensimmäisen kerran 3 päivää akupunktion jälkeen ja ensi viikolla toinen rae. Ihmettelen että miksi näin olemattomin annoksin (tuossa siis on vain tuhannesosa itse siliceaa), sillä luontaistuote puolelta tätä saisi vähintään yhtä helposti ja suurempia määriä (http://www.silicea.com/fi/index.php). Ehkei nyt kuitenkaan ole aika olla liian skeptinen, vaan ottaa kiltisti ohjeet vastaan, sillä tämähän on nyt viimeinen keinoni helpottaa oloani ennen leikkauspäätöstä.

Lisäksi sain ohjeita mm. hoitaa kurkkuani useita kertoja päivässä pienellä määrällä kylmäpuristettua vehnänalkioöljyä. Kuulemma parantaa limakalvoja hyvin. Neuvottiin myös syömään enemmän lämpimiä, hyvin haudutettuja ateroita. Usein suosin polttelun vuoksi kylmää, kuten jugurtteja ja myslejä. Kaikenlainen urheilu nosteleminen on kiellettyä, kunnes tukikudokset ovat voimistuneet. Aloitan myös meditaation stressinhallinnan tueksi.
Seuraava akupunktioaika on viikon kuluttua. Pitäisi selvitä jo noin neljän kerran jälkeen onko tällä vaikutusta minun tapauksessani. Hoidot tehnyt henkilö kyllä vakuutti että monet refluksikot ovat saaneet merkittävää apua vaivaansa.

VaniljaRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT16.8.2012 7.49
Kiitos Tasra tästä, tuohan on mielenkiintoista. Akupunktiohan on yksi näistä hoitomuodoista, joita refluksiinkin on käytetty. Minä olen myös valmis kokeilemaan sitä, jos oireeni jatkossa lisääntyvät. Olen sitä kokeillutkin muutaman kerran, silloin minulla oli vielä pahoinvointia, siihen akupunktio ainakin tuntui auttavan. Minä tosin tein muitakin muutoksia samaan aikaan, joten en voi varmuudella sanoa mikä on vaikuttanut mihinkin. Akupunktion antajia on monenlaisia, tiedän että Helsingissä ainakin on yksi akupunktio-hoitoja antava, jonka nimeä en nyt muista, mutta hänen sanotaan pystyvän auttamaan ihmisiä akupunktiolla todella monessa vaivassa.

Mitä tarkoittaa pieni määrä vehnänalkioöljyä? Minä syön ajoittain pienen pullon vehnänalkioöljyä ja vuorotellen pellavansiemenöljyä. Otan sitä teelusikallisen aamulla ja illalla. Kun kurkkuni ja kieleni oli viime syksynä ärtynyt, kirvelevä ja kipeä oliiviöljykin tuntui hyvältä, ihan kuin sitä olisi jäänyt limakalvojen pintaan ja se olisi helpottanut oloa.

Noista lämpimistä haudutetuista aterioista vielä, että ne ovat juuri niitä, jota minä syön. Eilen höyrytin parsakaalia ja yhden perunan, sitten soseutin sen sauvasekoittimella, lisäsin hiukan oliiviöljyä, suolaa joukkoon, rouhaisin sekaan vielä pippurimyllystä hiukan mustaa pippuria (vaikka luulen ettei se ole välttämättä paras mahdollinen mauste refluksikolle) ja sekoitin hyvin. Tämän ihanan, silkkisen soseen kanssa maistuu hyvälle uunissa tai grillissä kypsennetty lohi tai broilerijauhelihasta tehdyt pihvit.

Minun ongelmani on ollut ja on edelleenkin liian nopea syöminen ja huono pureskelu, miten voikin olla niin vaikeaa oppia pois siitä. Meditaatiota yritän myös opetella, enkä olisi ikinä uskonut että paikallaan istuminen on niin vaikeaa. Aloitin oikeasti kolmesta minuutista, alkuun en pystynyt pidempään, nyt olen päässyt kymmeneenkin minuuttiin. Joka päivä ei vain ole aikaa siihen. Kuitenkin sanotaan että ihminen jolla on vähiten aikaa harrastaa meditaatiota, eniten sitä juuri tarvitsee.

Toivottavasti sinulle on apua noista vaihtoehtohoidoista, on niin epätoivoista jos on tilanteessa, jossa mikään eikä kukaan tunnu auttavan. Onneksi on kuitenkin paljon erilaisia vaihtoehtoja, mutta me ihmisetkin olemme niin erilaisia ja regoimme hoitoihin ja elämäntapoihinkin eri tavoin. Tunnen kuitenkin ihmisiä, joille vaihtoehtohoidoista on ollut todellista apua, silloinkin kun lääkärit (kaikella kunnioituksella, he ovat kuitenkin tietenkin monessa asiassa korvaamattomia) eivät ole saaneet mitään parannusta aikaan. Kun on itsekin saanut apua vaihtoehtopuolelta, niin tietää että kaikki on mahdollista.

TasraRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT16.8.2012 11.43
Luinkin tuolta ylempää, että sinäkin olet kokeillut akupunktiota. :)
Itselläni tänään oli taas heti tuttu kipu ja puristus palleassa, että ensimmäinen kerta ei ainakaan vielä tehnyt ihmeitä. Taidan olla hieman malttamaton tulosten kanssa.

Tuosta vehnänalkioöljystä mulle sanottiin että puoli teelusikallistakin valutettuna hitaasti kurkkuun, vaikka hieman "purskuteltuna" suussa auttaisi. Tuota noin puolikasta teelusikallista-teelusikallista suositeltiin ottamaan useita kertoja päivässä. Tuo öljy on kuulemma paras limakalvojen hoitaja.
Äsken juuri nappailinkin vehnänalkioöljyä, sekä parhaillaan juon aloe veraa veteen sekoitettuna.

Koen myös, että kokonaisvaltaiseen elämäntapojen muuttamiseen meditaatio on yksi erittäin hyvä keino. Sen positiivisista vaikutuksistahan on ihan konkreettistakin näyttöä. Minulla myös on vaikeuksia tuon paikallaan pysymisen kanssa, joten ainakin aluksi menen ohjattuun ryhmään, ja toivottavasti saan valmiuksia pystyä kotonakin meditoimaan.

Kaverini tosin ovat aivan ihmeissään ja huvittuneitakin kun minä kunnon skeptikkona alan meditoimaan ja käyn akupunktiossa. :) Kyllähän se vetää ihmisen aika nöyräksi kun syöminen on niin vaikeaa, ja kävelykin on vaikeutunut palleakipujen vuoksi. Mielensä avartaminen uusille asioille ei voi olla koskaan huono asia, oli tällä kaikella sitten parantavaa vaikutusta tai ei.

leenaliinaRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT18.8.2012 19.23
Tasra.Minkämakuista vehnänalkioöijy on.Mulla arat limakalvot.Otan toisinaan nukkumaan mennessä suuhuni tavallista ruokaöljyä.Voisin ottaakin vehnäalkioöljyä jos ei ole pahanmakuista verrattuna esim. rypsiöljyyn.

VaniljaRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT19.8.2012 7.31
Leenaliina, oletko kokeillut Bebhanten-imeskelytablettia? Minun mielestäni vehnänalkioöljy on kovin neutraalin makuista, mutta se on tietysti makuasia. Itse en ole kokeillut sitä limakalvo-ongelmissa, mutta muuten olen sitä ottanut aina välillä, täytyypäs hakea pullo taas luontaistuotekaupasta. Vehnänalkioöljyä pitää säilyttää viileässä.

TasraRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT19.8.2012 20.03
Minunkin mielestäni tuo vehnänalkioöljy on hyvin miedon makuista. Ei ollenkaan epämiellyttävää ottaa suoraan lusikalla pullosta.

VaakaRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT29.8.2012 15.22
Kerrassaan mielenkiintoinen viestiketju, jota lukiessani löysin paljon hyödyllistä ja mielenkiintoista tietoa. Liityn mielelläni keskusteluun!
Löysin itse vasta tämän sivuston, minulla refluksioireet alkoivat vasta kesäkuussa 2012, eli olen aika tuore tapaus tämän vaivan kanssa. Ja nyt jo ihan väsynyt!

Olen nuorehko nainen.
Itsellä on taustalla muuta suoliston problematiikkaa: ärtynyt suoli on todettu ja suolistoa on muutenkin tutkittu paljon viimeisen vuoden kuluessa. Sain kovia niveloireita noin 1,5v. sitten ja näiden tutkimusten lomassa on sisätautien puolella yritetty löytää syytä oireilevalle suolelle. Tähystetty on alakautta pariin kertaan ja lopulta kesällä näiden vatsaoireiden (järkky pallomaha, järkyttävät vatsakivut, kurkkuoireinen refluksivaiva) vuoksi. Minulta ei löydy mistään mitään vikaa, olen näennäisesti terve kuin pukki. Mielenkiintoista on, että lääkäri oli myös sitä mieltä, että läppäni vatsassa on täysin normaali eikä maininnut mistään tyrästä, joten oletan että sellaista ei havaittu. Selittävää tekijää ei ole löytynyt nivel- eikä suolistovaivoille tuon ärtyneen suolen dg:n lisäksi.

Minulla refluksi oireilee äänen käheytenä, kurkkukipuna, nyt suuhun on tullut haavaumia, ja vatsan kramppeina ja kovana kipuna.

Keväällä elin jo tasaisempaa kautta, vatsakin oli kohtuukunnossa. Itse olen aloittanut jo vuosi sitten gluteenittoman ja maidottoman dieetin siinä toivossa, että sekä nivelten että suoliston tilanne helpottaisi. Välillä on repsahduksia tullut, mutta pääsääntöisesti ruokavalio on ollut todella tiukka jo tähän saakka.

Nyt olen ihmeissäni: mistä tämä refluksioireisto putkahti? Minulle joka en edes tiennyt mitä on närästys. Minulle lääkärit selittävät tätä Ärtyneen suolen oireyhtymään - toiminnalliseen vaivaan liittyvänä. Sama putki kun jatkuu käytännössä suusta aina toiseen päähän. Sitä mieltä ollaan, että tässä hetkessä se oireilee vaihteeksi toisin päin.

Olen hätää kärsimässä sillä en kokenut saavani 1kk Zolt kuurista helpotusta vaivoihin vaan tilanne jopa hieman helpotti kun jätin Zoltin pois. Olenkin urheasti ajatellut saada suoltani kuntoon muilla keinoin, mutta viime yön valvominen taas herätti aika epätoivoisia tuntemuksia.
Ärtynyt suoli itsessään on haastava pitää aisoissa, nyt en tiedä uskallanko syödä enää aiempiakaan luottoruokiani ja ruokavalio vaan kutistuu kutistumistaan ja elämänilo toki myös sen myötä. Gluteeniton ja maidoton jo rajaa monia ruokia pois, jotka teillä on luottolistoilla.

Olen kiinnostunut vaihtoehtohoidoista ja teidän monien kokemukset oli juuri siksi mielenkiintoista luettavaa.

Itsellä on käytössä vitamiinilisiä, ajoittain MSM -jauhe, silica geeliä (nyt oli viikon tauko ja oireet äityivät juuri sinä aikana), Valmarinia olen kokoillut pullon akuutissa vaiheessa, lisäksi ajoittain muita tuotteita kokeilussa.

Inkivääriteetä, kamomillateetä ja lakritsijuurta (ja kesällä sitruunamelissan lehtiä) käytän teenä rauhoittamaan vatsaa.

Onko muille tullut refluksivaivan kylkiäisinä haavaumia suuhun?

Ketkä ette ole vielä kokeilleet Gluteenitonta ruokavaliota, suosittelen ainakin kokeilemaan. Tai lukemaan ensin kirjan: "Vaaralliset viljat" ja pohtimaan sitä yhtenä 3-4viikon kokeiluna saisitteko sillä apua omassa tilanteessanne.

Pompsahti tuolta jonkun tekstistä nimittäin mieleen sellainen, kun joku mainitsi rautapitoisuuden olevan alhainen. Väitetään, että se olisi yksi hälytysmerkki keliakista tai gluteeniherkkyydestä ilman keliakiaa.

Muistelen myös lukeneeni, että piparminttuöljy (kapseleina) rauhoittaisi myös vatsaa.

Itsellä on myös takana OMT-fyssareita, akupunktiota, vyöhyketerapiaa jo aiemmilta ajoilta suolen jne. vuoksi.

Rankka oireilujakso on nyt menossa, välillä oli jo suunta parempaan. Pohdin menisinkö lääkärille sillä tänään en pystynyt lähtemään töihin täysin valvotun yön jälkeen. Ahdistaa vain se lääkäreillä ramppaaminen, koska sieltä ainoa lääke on uusi happosalpaajaresepti joka ei välttämättä ole aina paras apu (jos tosiaan itsellä kyseessä on toiminnallinen vaiva).

VaakaRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT29.8.2012 15.35
Ja toki käytössä myös ruoansulatusentsyymit ja tehokkaat maitohappobakteerit.

Miten te tämän ketjun ihmiset voitte tällä hetkellä?

VaniljaRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT29.8.2012 18.18
Vaaka, minullekin närästys ilmaantui ihan yht'äkkiä, en myöskään tunnistanut sitä ensin, koska minua ei ole aiemmin närästänyt tällä tavoin. Hain tänään terveyskeskuksesta tähystyspaperit, koska olen ensi viikolla menossa funktionaalisen lääketieteen lääkärille niiden kanssa. Papereissa on diagnoosina "ruokatorven refluksisairaus ilman ruokatorven tulehdusta".

Minulla oli myös alkuun käheyttä, yskää ylävatsan turvotusta ja kipuja, mutta ne ovat jääneet kaikki pois. Jäljellä on enää närästys, joka ei vaivaa minua öisin. Kun oireeni alkoivat meni puolisen vuotta, ennenkuin tilanteeni alkoi helpottaa.

Kun aloin hoitamaan itseäni näitä oireita silmälläpitäen, tulin hyvin pian siihen tulokseen että ei riitä että jätän refluksia aiheuttavat ruoat pois. Hoidin itseäni siitä näkökulmasta, että nyt on erityisen tärkeää huolehtia kokonaisvaltaisesti omasta terveydestään. Siihen kuuluu viherjuomat, muutamat lisäravinteet, kasvisvoittoinen ravinto, rauhoittuminen, liikunta jne. Minullekaan lääkkeet eivät ole tuoneet mitään helpotusta.

Ikävä kuulla että sinulla on noin rankka vaihe menossa. Minä olen ollut melkein oireeton koko kesän ajan, mutta nyt vajaan viikon verran enemmän närästystä, mutta muita oireita, kuten palan tunnetta tai kuristavaa tunnetta kurkussa ei ole ollut pitkään aikaan. Pari päivää on nyt mennyt taas kovin vähin oirein. Toivottavasti sinunkin tilanteesi helpottaa pikaisesti, on tosi hankalaa jos ei saa nukuttua.

TasraRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT29.8.2012 18.52
Vaaka, moni kirjoittamasi asia tuntui tutulta. Minäkin hakeuduin vatsan turvottelun takia lääkäriiin ennen muita vaivoja, eli ennen varsinaisen refluksin puhkeamista. Kokeilin tuolloin myöskin soijatonta, sokeritonta ja gluteenitonta ruokavaliota. Maitotuotteita(/liha) en siis käytä muutenkaan. Mistään ei tuolloin tuntunut olevan apua, ja ärtynyttä suolta veikkailtiin lääkärissä. Turvottelu ja muut ärtyneen suolen vaivat on kadonneet itsestään, ja jäljellä on vain nuo refluksivaivat, mutta ne sitäkin pahempina. Nykyään syön jo vehnääkin ilman turvotteluja. Itselläni yhdistin vatsan turpoilun kiireeseen ja stressiin.

Minullekin tuli tosiaan tuo MSM mieleen kun kerroit nivelvaivoista, mutta sehän sinulla olikin jo käytössä. :) Moni tuttavani on saanut siitä avun nivelkipuihin- ja vaivoihin. Kannattaa kuitenkin käyttää aluksi pienenpieniä annoksia, koska voi aiheuttaa vatsaoireita ja lisätä annostusta vasta kun vatsa on totutellut rauhassa.

Luin että myös sinä ole kokeillut vaihtoehtoisia hoitoja akupunktiosta vyöhyketerapiaan. Oliko näistä sinulle apua?

Minulla on kolme akupunktiokäyntiä takana, joista viimeisin oli tänään. Nyt kolmannen kerran jälkeen pitäisi alkaa tuloksia näkymään jos niitä on tullakseen. Homeopaattista lääkettä siis testaan parhaillaan myös. Tähän astisista tuloksista olen huomannut ainakin sen, että tukkani ja ihoni alkanut rasvottua ihan hirveästi viimeisen parin viikon aikana. Kuulemma tämä kuuluu asiaan kun keho alkaa sisältäpäin hoitaa itseään, niin se näkyy myös ulos. Ei vaan kovin mukavaa että se näkyy kamalana rasvan määränä. :P Tässä vaan pahoin pelkään että akneni puhkeaa jälleen kiusalliseen kukkaansa..

Minun refluksioireeni ovat edelleen rankkoja, mutta eilen ja tänään on yllättäen ollut hieman helpommat päivät. Lääkityshän on jo maksimissaan, joten sitä ei edes voisi nostaa. Jään tutkiskelemaan vaihtoehtoisten hoitojen tahoa, ja jatkan akupunktiokäyntejäni edelleen, sekä homeopaattisen lääkkeen ottamista.

Viime lääkärikäynnilläni yllätyin kun hoitava lääkärini piti hyvänä jatkaa akupunktiossa käyntiä. Myös hänen kokemuksensa mukaan siitä on apua kivunlievityksessä. Minullahan on pahoja palleakipuja- ja kramppeja tuon ylösnousun lisäksi. (Todettu löysä läppä + palleatyrä).

VaakaRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT1.9.2012 21.04
Kiitos Vanilja ja Tasra vastauksista. Jotenkin mieltä lämmittää kun muutkin pyöriskelevät samojen teemojen ympärillä.

Itsellä tilannetta kuormittaa myös ne kahden vuoden sisään alkaneet nivelvaivat. IBS, Spondylartropatia ja nyt refluksioireet tekevät arjesta tällä hetkellä kyllä aikamoisen koitoksen! Onneksi nivelet ovat ajan saatossa hieman rauhoittuneet - uskon ja niin ilmeisesti asiantuntijatkin että niiden vointi liittyy minulla vatsan oireisiin. Mutta aallot tulee ja menee, syitä ja seurauksia on usein lähes mahdoton tunnistaa (jos syitä ja seurauksia edes löytyy?).

Mä olen käynyt aiemmin lähinnä muista syistä kiropraktikolla/osteopaatilla, vyöhyketerapiassa ja akupunktiossa. On hoidettu vatsaa ja nivelvaivoja, unettomuutta. Olen kokenut ne aina hyväksi tueksi hyvinvoinnille. En ole käynyt kuitenkaan riittävän pitkiä sarjoja todetakseni oliko niistä niin mainittavaa hyötyä. Itse kuitenkin uskon kehon olevan kokonaisuus - kun mieli tulee hoidetuksi voi kehokin paremmin. Näin haluan uskoa ja säilyttää myös toiveita paremmasta.

Mä leipäännyin tilanteeseen viime viikon kuluessa. Vatsakivut olivat yöllä niin kovia, että lähes 3 yötä meni valvoessa. Siinä kohtaan oli jäätävä jo pois töistä pariksi päiväksi. Sen myötä päätin soittaa antioksidanttiklinikalle aikaa. Se on ollut mielessä jo aiemminkin nivel- ja IBS oireiden vuoksi. Sattuman kaupalla sain haluamalleni lääkärille peruutusajan ensi tiistaille. Asun kaukana Helsingistä, mutta päätin uhrata nyt aikaa ja rahaa ja kääntää tämänkin kiven ympäri. Eipä jää harmittamaan. Es uskalla odottaa kovin paljon välttääkseni pettymyksiä. Minä siis kävin Vanilja myös hakemassa kaikki potilaskertomukseni sairaalasta sitä varten sekä valtavan liudan verikoetuloksia mukaan. Mutta sinne siis tiistaina, voin kertoa kuulumisia käytyäni! :)

Onko teillä muilla mennyt suun limakalvot rikki? Mulla on kovasti ollut viimeisen kuukauden aikana suuoireita ja yhdistän ne tähän vaivaan, koska aiemmin en ole tässä määrin moisista kärsinyt.

Mä olen nyt vielä täydentänyt tätä luonnollisten ja vahvistavien hoitojen arsenaalia ja hakenut Spirulinaa, vehnänorasta, Chlorellaa, macaa ja piinhappogeelin käyttöä säännöllistän yhä enemmän.

Eilen oli hauska huomata seuraavaa: alkutyöpäivän jouduin istumaan - oireet sietämättömät ja ruoka ei sen jälkeen meinannut mennä alas lainkaan. Loppupäivän n. 6h tein poikkeuksellisesti seisaallaan ja liikkuen töitä ja kas vointi oli todella paljon parempi ja seisaaltaan välipalaakin teki jo mieli syödä. Erehdyin tosin syömään yhden karkin joka rikkoi välittömästi suusta ihon. Suu on ihan risana tällä hetkellä. Myös sängynpääty korotettiin eilen kunnolla patenttien sijaan ja helpotti kyllä paljon yötä.

Kuulostaa Vanilja siltä, että meillä on paljon samoja juttuja ruokavalion suhteen. Lueskelen mielenkiinnolla sinun kokeiluja myös muualta täällä foorumilta ja samat ajatukset ruokavalion ja kokeilujen suhteen näyttää olevan. Mä toivon, että pääsen jossain vaiheessa jonkinlaiseen tasapainoon tilanteen kanssa. IBS saattaa aiheuttaa oireita molempiin päihin, ylös ja alas. Tilanne voi toisaalta myös rauhoittua hiljakseen ihan muun oireilun helpottaessa. Tämä vatsan turvotusoireilu on vaan jotenkin todella käsittämätöntä ja häiritsevää. Tällä hetkellä ruokahalukin on heikossa ja suun kunto vaikuttaa haluun edes yrittää syödä. Paino on alkanut hieman tippua ja en ole lähtökohtaisesti mikään isokokoinen.

Otin yhteyttä myös vyöhyketerapeuttiin, joka osasi kyllä heti kysyä oikeat kysymykset ja päätin varata myös hänelle ajan. Kertoi, että aluksi tarvitaan tiiviisti hoidot noin viikon välein jopa 7-10kertaa ja sen jälkeen harventaa käyntejä. Näki ongelman osaltani olevan koko suolistossa jota koitetaan nyt lähteä hoitamaan.

Minusta tuntuu, että itselläni tämä refluksioireisto ei edes liity selkeästi tiettyihin ruoka-aineisiin. Eli ei ole ehkä "tyypillistä refluksia" vaan enemmän tuon suoliston kunnon ja IBS oireilun tuotetta. Oletteko muut törmänneet samaan?

Parasta on kuulla, että on vähäoireisia jaksoja menossa! Se tuo toivoa. Ja voidaan Vanilja varmasti pohtia myös yhdessä näitä antioksidanttiklinikan ehdotuksia ja poimia niistä parhaita. Tasra, sinun kohdallasi harmi että on huono jakso menossa! Toivon todella niin sinulle kuin itsellenikin voimia huonoihin päiviin ja hetkiin. Minun on vaikea kuitenkaan uskoa, että vaiva jatkuisi saman muotoisena loputtomasti. Keho on viisas ja korjaa itseään kun tie lähtee oikeaan suuntaan. Itsellä oli takana stressaava kevät, väsymystä aiemmasta sairastumisesta jne. Uskon niiden osaltaan pahentaneen vatsaoireita ja puhkaisseen lopulta nämä oireet päälle. Kenties sama toimii myös käänteisesti? :)

MSM on hieman kinkkinen aine tosiaan aina aloittaa huonovatsaisella. Hiemankin liikaa pistää vatsan sekaisin. Väitetään myös, että MSM ei ole pitkässä käytössä hirmu hyvää maksalle. En itse tiedä siitä, mutta kuulin että voisi nostaa maksa-arvoja.

Aiotko jatkaa vielä akupunktiota Tasra? Kuulostaa, että nyt juuri alkaisi jotain tapahtua jos tuotoksia alkaa näkyä uloskin päin. Raha on harmillisen usein itsehoidon kulmakivi. Monet palvelut on kalliita kuten myös luontaistuotteet, ravintolisät jne. Tuloksista haluaisi vakuuttua sijoittaakseen isoja summia.

Itsellä tähystystuloksissa ei mitään mainintaa tyrästä / löysästä läpästä. Kysyin läpän löysyydestä tähystyksessä ja lääkäri oli sitä mieltä että on täysin normaali. Ihmettelen kun monella tähystyksessä on selkeästi todettu oireisto ja löydökset. Lääkärini oli sitä mieltä, että tähystys ei tosin poissulje refluksin olemassaolo mutta osaltani sitä ei voi tähystyksessä osoittaa. Kuulemma tähystys ei olisi paras tapa sen todentamiseen vaan 24h mittaus. Minun osaltani ei siis - taaskaan - mitään elimellistä tässä vaiheessa ilmeisesti taustalla ole.

Oletteko lukeneet Kaarlo Jaakkola kirjan "Vatsa kuntoon"? Mielestäni mainio kirja, jossa tuodaan sekä perinteisen että funktionaalisen lääketieteen hoitomenetelmiä ilmi. Hankalaa pohtia aina seuraavaa liikettä hoitojen tms. suhteen, antioksidanttiklinikat ovat saaneet paljon kuraa niskaan, toisaalta monet kokeneet saavansa avun. Lienee vain kokeiltava mitä omalla kohdalla siitä seuraa. Perinteisen lääketieteen parista en tällä hetkellä itse osaa hakea mitään apua, jos en halua uutta lääkereseptiä. OMT oli hyvä hoitomuoto jänne- ja nivelasioissa. Suosittelen kyllä lämpimästi.

VaniljaRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT2.9.2012 11.08
Vaaka, odotan mielenkiinnolla mitä antioksidanttiklinikalta sinulle sanotaan. Minä olen menossa myös huomenna flt-lääkärille jos toista kertaa. Ensimmäisellä kerralla hän vaati ehdottomasti tähystystä, joka nyt sitten on tehtykin, hänen ansiostaan. Siitä olen oikein tyytyväinen.

Eilen olin pippaloissa, joissa sattumoisin puhuttiin terveydenhoidosta. Siellä yksi sanoi että hänen lääkärinsä harmitteli sitä ettei Suomessa suhtauduta vakavasti homeopatiaan. Tämä lääkäri oli sanonut että esim. Ranskassa lääkärin koulutukseen kuuluu myös tämä homeopaattinen puoli ja että määrätessään lääkettä he kertovat myös mitä homeopaattista valmistetta sille on vaihtoehtona. Jos tuo pitää paikkansa, niin sehän olisi aivan ihanteellista potilaan kannalta. Itse olen kauhean huono ottamaan lääkettä mihinkään vaivaan, jos ei ole ihan pakko, haluan ensin aina yrittää muita keinoja, haluan hallita itse omaa terveyttäni. Lääkkeet ovat monessa kohti ihan välttämättömiä ja itsekin niitä kokeilin, mutta minuun niillä ei ollut kuin negatiivisia vaikutuksia.

Olin hiukan hämmentynyt kun nyt sain nuo paperit terveyskeskuksesta ja siellä oli diagnoosi: ruokatorven refluksisairaus ilman ruokatorvitulehdusta. Olenko nyt siis virallisesti sairas? En tunne itseäni sairaaksi. Tiedän paljon sairaammankin oloisia ihmisiä, joilla ei ole todettu mitään sairautta. Ymmärrän vaikeissa refluksioireissa että ihminen todellakin tuntee itsensä sairaaksi, niin minäkin tunsin jossain vaiheessa. Diagnoosi sairaudesta näyttää tulevan vain jos se on jotenkin mitattavissa tai virallisesti todennettavissa.

Olen aina kävellyt paljon ja jossain vaiheessa totesin että kävellessä kaikki refluksioireet ovat poissa. Istuminen tietokoneen edessä hiukan etukumarassa asennossa on varmasti pahaksi. Jos istuu niin kannattaa kiinnittää huomiota siihen missä asennossa selkä ja vatsan yläosa on. Varmasti kaikki vatsan syviä lihaksia vahvistavat liikkeet ovat hyväksi jos niitä pystyy tekemään. Itselläni jumpat alkavat taas ensi viikolla.

Olen lukenut Kaarlo Jaakkolan kirjat, niissä on paljon hyvää tietoa. Minä noudatan paljolti Paula Heinosen ohjeita ja koen saaneeni niistä paljon apua.

Innostuin akupunktion kokeilusta taas, kun tuttavani hoidattaa vaivaisenluun kipuja akupunktiolla, täällä on yksityislääkäri, joka näitä hoitoja antaa, hiukan kallista, mutta mikään ei ole niin tärkeä kuin terveys. Taidan ensin vähän haastatella flt-lääkäriä ja sitten tarvittaessa tilata ajan. Tällä hetkellä minulla on oikein hyvä olo.

VaniljaRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT2.9.2012 11.34
Noista limakalvoista vielä, minulla oli suun limakalvot rikki vuosi sitten syksyllä, johtui varmasti noista hapoista. Flt-lääkäri suositteli suun ja kurkun limakalvojen hoitoon (slloin kun ne ovat huonossa kunnossa) Bebhanten-imeskelytablettia.
Voisiko sinulla olla joku allergia? Minulla oli vuosikausia jatkunut nokkosrokko, johon lääkärit eivät keksineet mitään apua. Sain antihistamiinireseptin, lääke olisi pitänyt ottaa tuntia ennenkuin oireet tulivat. Mutta en voinut tietää koska ne tulivat, joten ei tullut mieleenikään hakea koko lääkettä.

Kun kävin yliherkkyystesteissä antioksidanttikilinkalla, löytyi syyn aiheuttajaksi auringonkukansiemenet, joita olin käyttänyt melkein päivittäin. Varsinaista allergiaa ei löytynyt, vain näitä viiveellä tulevia yliherkkyyksiä, joita kai ei tutkita normaalisti lääkärin toimesta. Kun jätin auringonkukansiemenet pois (se oli selkeästi pahin testin mukaan), niin nokkosrokkoa ei ole sen jälkeen ollut. Sanomattakin on selvää, että olen äärimmäisen tyytyväinen. Se hirveä kutina oli tehdä minut, sekä mieheni hulluksi.

Kun hoidin omia vatsaoireitani jätin vähäksi aikaa pois, vaalean leivän, hiivan, sokerit, maitotuotteet ja kartoin visusti kaikkia lisäaineita. Join paljon kamomillateetä, siankärsämöteetä, sekä lakritsinjuuriteetä. Käytin lisäravinteita tueksi, mutta ruokavalio oli silloin ja on nyt kaikkein tärkeintä. Vatsani voi tällä hetkellä oikein hyvin, mutta tärkeää on etten edelleenkään syö kiireessä eikä stressaantuneena, annokset ovat pieniä, enkä syö proteiinia ja hiilihydraatteja yhtäaikaa. En syö myöskään punaista lihaa, enä mitään vaikeasti sulavaa. Ja kaikkein tärkeintä on pureskella ruoka hyvin.

refluksikurkkuRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT2.9.2012 12.26
Vanilja, tervetuloa endoskopianegatiivisten suureen joukkoon :-)!

Sairaaksi tunteminen on niin subjektiivinen tuntemus, että sitä on hankala määritellä. En usko, että virallisempi diagnoosi tekee sinusta sen enempää sairasta kuin tähän asti olet tuntenut itsesi olevan. Kannaattaahan toki tuo diagnoosi silti kertoa, jos joudut sairaalaan esim leikkaukseen tai jos myöhemmin tulee vaikka nielemisvaikeuksia tms. Kuten olet kertonut, lääkkeitten ottaminen ottaa koville sekä fyysisesti että henkisesti, joten onneksi (!) sulla ei ole tarvetta jatkuvalle lääkitykselle. Se on hieno juttu.

Vaikka joudun syömään itse vakituisesti lääkitystä, en koe useimminkaan oloani sairaaksi. En vaikka astmadiagnoosikin tuli viime vuonna. Ainoastaan silloin kun haittavaikutus normaaliin elämään on iso (esim r-taudin huonot kaudet kipuineen). Kuten sinäkin ja moni muukin varmaan täällä, koen minäkin hallitsevani itse omaa terveyttä - käyttämällä niitä kaikkia keinoja, joita koen hyväksi (monipuolisia itsehoitokeinoja, lääkäreitä, tutkimuksia, lääkkeitä, diagnooseja, teorioita, hahmotteluja yms).

Joo, tuo etukumara asento esim joillakin toimistotöitä tehdessä ja kotikoneen ääressä on aina listattu kaikkialla huonolaatuiseksi. Siitä kaikki osapuolet (niin perinteinen kuin vaihtoehtoinenkin puoli) on kertakaikkisen samaa mieltä :-)! Sen on havaittu olevan huono ainakin äänipuolella, niska/hartiavaivoissa - sekä myös yllätys kyllä jopa purentavaivaisillakin. Huono ryhti on aina kroppaa kasaan painava, joten vatsalaukkukin on "pienemmässä tilassa". Ergonomia ja rittävästi taukojen pitäminen on aina tietty hyvä juttu. Itse käytän munakelloa pitkän kirjoitusprojektin kanssa, jotta muistan nousta koneelta puolen tunnin välein. Hyvästä tuolista ja käsituista on kyllä apua eikä tämän alan ongelmaa ole ollutkaan.

Vanilja, olitko tutustunut funktionaaliseen puolen (meillä Heinosen edustama suuntaus) asioihin jo aikaisemmin vai kiinnostuitko silloin 2011, kun vatsa/refluksivaivasi alkoivat?

refluksikurkkuRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT2.9.2012 13.03
Vaaka, tsemppiä IBS ja nivelvaivojen kanssa! Hienoa, että sivuston löysit ja keskustelukumppaneita.

Tosta tähystyksestä ... hienoa, että lääkärisi selvitti asian noin selkeästi. Samaahan täälläkin on tullut usein esille - tähystys ei tosiaan määritä refluksia vaan ruokatorven limakalvon kuntoa. D selvä, jos on tulehtunut. Jos ei, sen jälkeen astuu kuvioihin se 24h ph mittaus, joka sekin saa kiinni vain tietyntyyppisen ylösnousun. Uusin "villitys" on se impedanssimittaus, vaikkakin siitäkin on esitetty kritiikkiä. Ph mittaukseen ( + manometriaan) saa valitettavasti vain harvemmin lähetteen! En minäkään siellä ole käynyt mutta haluaisin toki. Näistä löytyy kirjoituksia hakulaatikon avulla.

Toiminnallistahan tämä refluksitauti tosiaan suurimmalla osalla meillä on eli normaalipaineinen sulkija päästää sitä hapokasta sisältöä sinne ruokatorven puolelle vahinkoa tekemään. Syynä oireisiin on pääasiallisesti nk. sulkijan tahattomat aukeamiset ("TRLES") ja tietty ne tilanteet, jossa vatsan sisällön paine ylittää sulkijan paineen. Sulkijan löysyyttä esiintyy itse asiassa selvästi vähemmän.

Vuosien aikana meidänkin kirjoittajista suurin osa taitaa kuulua juuri tähän samaiseen ryhmään mihin minä ja sinäkin (jos sulla on kyse refluksista). Toivotaan kuitenkin, että se on sulla jotain IBS toiseen suuntaan - oireilua ja rauhoittuu!

Onko sulla jo tarkistettu kurkunpää (joka jää usein tarkistamatta jopa kurkkuoireilijoillakin!) peilaamalla? Miltä sen limakalvot näyttivät?

VaniljaRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT2.9.2012 13.28
Refluksikurkku, olin tutustunut flt-puoleen jo aiemmin ja minulle oli luontaista kääntyä flt-lääkärin ja flt-ravintovalmentajan puoleen kun oireet alkoivat. Ensin tietysti tutkittiin lääkärissä, mutta aika kauan kesti ennenkuin pääsin edes tähystykseen. Paula Heinosen kirjat olin lukenut jo aiemmin.

Lääkkeistä kannattaa huomioida se, että monet satavuotiaat ovat vuosikymmeniä käyttäneet esim. verenpainelääkettä, joten monessa tapauksessa niiden käyttäminen on aivan järkevää. Minä sain kokeilemastani lääkityksestä ikäviä sivuvaikutuksia, eikä niistä tuntunut olevan minulle mitään helpotusta.

Sairaudesta vielä sen verran, että minulla oli uusi oire ihan muuhun asiaan liittyen, nyt tänä kesänä, joka säikäytti minut perinpohjaisesti. Pelotti mennä lääkärille, pitkitin sitä vähän aikaa, mutta sitten rohkaisin mieleni. Kollegani oli juuri kuollut samaan sairauteen, josta oire voisi olla. Lääkärin kanssa sitten katseltiin yhdesssä netistä että mikähän saattaisi olla kyseessä, hän oli hiukan huolestunut ja passitti minut kiireesti erikoislääkärille.

Olin kauhuissani, mietin jo kaikki mahdolliset vaihtoehdot mielessäni. En saanut nukuttua, lakkasin syömästä ja olin todella ahdistunut. Kun pääsin erikoislääkärille hän tutki minut ja sanoi että kyseessä on kovin yleinen ja täysin vaaraton oire, eli ei mitään hätää.

Kun menin kotiin olin puoli metriä maan pinnan yläpuolella ja kiitin luojaani että kyseessä ei ollut mitään vakavaa. Silloin ymmärsin miten tärkeää terveys on ja miten sitä olisi valmis luopumaan monesta muusta asiasta, kun vain saisi pitää terveytensä. Jouduin myös miettimään suhteeni uudestaan tähän refluksisairauteenkin, ajattelin että tämä ei ole mitään sen rinnalla mitä olisi voinut olla.

Kun minulla oli ennen lääkärillä käyntiä epäilys luulemastani vakavasta sairaudesta, niin tuntemukset olivat juuri sen mukaiset mitä epäilemäni sairaudessa on. Heti kun tulin lääkäristä ja sain unohtaa koko jutun, kaikki tuntemuksetkin hävisivät. Siinä konkreettisesti huomasin miten mieli on voimakas ja saa aikaan uskomattomia asioita.

Nyt yritän olla keskittymättä näihin refluksinkin oireisiin ja suunnata ajatukseni hyviin asioihin, enemminkin siihen suuntaan että oireet muuttuvat parempaan, eivätkä huonompaan suuntaan. Myös jokin aika sitten kun minulla oli viikon verran ikäviä ja välillä voimakkaitakin närästysoireita, tsemppasin itseäni ajattelemalla sitä pitkää hyvää kautta joka oli takana. Mielellä on valtava vaikutus, monet sen tälläkin forumilla ovat huomanneet ja ihminen on todella kokonaisuus, jossa kaikki puolet on otettava huomioon. Siksi lääketieteessäkään usein pelkän oireen hoitaminen ei riitä, on hoidettava vaivan syytä ja ihmistä kokonaisvaltaisesti.

refluksikurkkuRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT2.9.2012 14.41
Terveys tosiaan tuppaa olemaan arvostuslistojen ykkösenä kautta aikojen. Tosin en usko, että ihan 20v täysin sitä arvostaa, kun suurimmalla osalla ei ole (välttämättä ollut) mitään suurempia vaivojakaan.

Huolestuneisuus (ja se ihana jännityksen laukeaminen hyvien uutisten jälkeen!) vakavan sairauden/näytepalan oton edessä on tottakai normaalia mutta harmi, että sait sellaisia tuntemuksia/oireita pelkästään ajattelemalla aikaan vaikka kyseistä tautia ei sinulla ollutkaan. Hyvä, että lääkärisi kuitenkin passitti sinut heti erikoislääkärille - eikä tiedostanut sitä sun mielen vaikutusta oireisiin! Jos et olisi saanut häneltä lähetettä eteenpäin ja sitä kautta tuloksia, olisi mieli voinut pitää yllä oireita ja aiheuttaa ahdistusta ihan turhaan viikkokausia.

Omien sisäisten kuvioiden/vaikuttavien tekijäiden/voimavarojen tunteminen on kyllä aina hyväksi. Hyvä, että nyt (ja varmaan aikaisemminkin ehkä) tiedostat voimakkaan yhteyden, niin voit käyttää sitä tietoa ehkä jonkinasteisesti hyväksi rauhoittelukeinona itsellesi jossakin vaiheessa tulevaisuudessa, jos jotain alkaa tuntumaan? Ongelmana tässä tietty on se, että jos joku oire onkin sitten oikea fyysinen oire jostakin eikä vain mielen aikaansaamaa tuntemusta :-(

Mukavaa sunnuntaipäivän loppuja - palaillaan (lähdn harrastusten pariin)!

refluksikurkkuRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT2.9.2012 20.43
Muuten ei-refluksiin liittyen, Hämeenlinnan keskiaikapäivillä taisi olla kalevalaista jäsenkorjaushoitoa ... onko kukaan kokeillut minkäänlaisiin vaivoihin ja muistuttaako jotain muuta hoitomuotoa?

VaakaRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT2.9.2012 21.14
Heippa Kaikki ja kiitos jälleen kommenteista! :)

Minun kurkkuani ei ole vielä kukaan tutkinut, kenties antioksidanttiklinikan lääkäriä voisin pyytää katsomaan käynnilläni. Mielestäni kurkkuni on ollut ihan nähtävästi ärtynyt omiinkiin silmiini. Voisin kenties vielä tuon antioksidanttiklinikan käynnin jälkeen käydä vielä myös työterveyshuollon pakeilla näiden asioiden kanssa. Itse pähkäilen sen välillä, että milloin olisi vain tehtävä uusi kokeilu eri lääkkeellä jos oireet eivät ala helpottaa. Ja voinko saada enemmän harmia aikaan kun yritän saada oireita rauhoittumaan ilman lääkkeitä. Lääkkeiden käytöstä - niin välttämättömiä kuin ne ovatkin - on niin ristiriitaista tietoa, että hankala itse arvioida omaa parastaan.

Kenties Vanilja minulla akuutti tilanne nyt ärsyttää ainakin osaksi limakalvot rikki. Toivon, että tähän saisin myös kannanottoa tuolta antioksidanttiklinikan puolelta. Epäilen itse joko happoärsytystä, muuta infektiota tai allergioita. Toivotan että apua saisi pian, koska vaikuttaa niin merkittävästi syömiseen ja hyvinvointiin tuo suun kunto.
Kiitos vinkistä! Aion kokeilla noita Bebanthen tabletteja. Jotenkin tuntuu, että nyt on koko rööri suusta alkaen tulehtunut ja limakalvot kovilla. Itsellä tähystys tehtiin aiemmas sairaalakontaktin vuoksi hyvin nopeasti oireiden alkamisen jälkeen, joten ei varmaan olisi ehkä siinä vaiheessa vielä näkyviä oireita ruokatorveenkaan ehtinyt tulla. Puhetta oli silloin jo tuosta 24h mittauksesta osaltani, mutta siinä vaiheessa haluttiin vielä seurailla tilannetta.

Ihmettelen mikä sai oireet jo muutamaksi viikoksi tässä välissä rauhoittumaan ja varsin kohtuulliseksi puhjetakseen taas yhtä kovaksi kuin alkumetreillä. Ei kai sille aina löydy selkeää syy-seuraussuhdetta.

Uskaltaisitko Vanilja kertoa kenellä lääkärillä sinä käyt Funkkaripuolella? Olisi kiva kuulla, jos sinulla olisi hyviä kokemuksia jostakin, voisin itse pohtia myös käyntiä.

Olen menossa itse pian myös kuuntelemaan Paula Heinosen luennon ja kirjoja olen ehtinyt vasta selailla. Ehdottomasti seuraava luettava kokonaisuus!

Minulla tähystyksessä lukee seuraavaa lopussa: "Vähäistä antrumin punoistusta, mutta mitään selvästi oireita selittävää ei tule esille. Potilaan oireet sopivat paremmin colonperäisiksi, mutta toisaalta myös ruokatorviperäistä oireilua."
Mitäköhän tuosta nyt päätellä. Ei mitään merkittävää. :)

Mielellä on ihan hurja voima! Itse olen myös joitain kertoja luullut kärsiväni jostain merkittävästä, pahalaatuisesta sairaudesta. Oireet on omiaan ruokkimaan myös pelkoja. Nytkin olisi helppo uskoa sairastavansa jotain todella karmeaa sairautta!

Onko teillä kaikilla poissuljettu Heliko heti sairastumisen alussa?

Tsemppiä alkavaan viikkoon! Itsellä viikko menee kokonaan työmatkalla, pelottaa jo valmiiksi mitä syötävää löydän itselleni.

VaniljaRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT3.9.2012 12.13
Lääkärini on Erkki Antila Mehiläisessä.

VaakaRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT3.9.2012 13.06
Muistaakseni yritinkin aikaa hänelle. Ei ottanut uusia asiakkaita tällä hetkellä.

VaniljaRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT3.9.2012 13.45
Hän ottaa vastaan kai antioksidanttiklinikalla, sekä Mehiläisessä, Mehiläisen kautta hänelle sai kyllä aikoja. Ensimmäiselle käynnille odotin pari kolme kuukautta, tämän päiväisen ajan varasin kesäkuun alussa.

VaniljaRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT3.9.2012 17.03
No nyt on käyty flt-lääkärillä. Mukana oli tähystyksen tulokset, jotka hänen mukaansa olivat oikein hyvät, ei kuulemma tarvitse uusintatähystystä. Käski noudattaa tätä samaa ruokavaliota, joka minulla nytkin on. Sitten käytiin läpi nämä normaalit stressittömät ruokailutilanteet ja ruoan hyvän pureskelun. Hän sanoi että jos syös stressaantuneena, koko ruoansulatus pysähtyy. Olen huomannut sen itsekin. Kehoitti myös huolehtimaan etten syö liikaa hiilihydraatteja ja korjaamaan tarvittaessa niiden laatua ruokavaliossa. Lääkäri oli sitä mieltä etteivät refluksi-oireet pahene automaattisesti vaikka ikää tulee lisää.

Kun oli lukenut paperini hän kysyi välittömästi että istunko työkseni, no istun. Hän sanoi sen saman, jonka itsekin olen jo huomannut että istuessa koko vatsan yläosa joutuu puristuksiin, eikä silloin kaikki toimi niin kuin pitää. Suositteli satula- tai polvituolia ja säädettävää työpöytää, että voisi seistä välillä. Piti istumista tosi pahana tälle vaivalle, mutta minkäs teet kun on istumatyö. Pitää yrittää korostetusti suoristaa ryhtiä työpäivän aikana.

Kyseli d-vitamiinista, sanoin ottavani sitä 50 mikrogrammaa päivässä, suositteli että lisään sitä vielä niin että tulee vähintään 100mikrogrammaa. Tämä johtuu siitä että minulla on taipumusta saada virtsatietulehduksia. Sain A-4 kokoisen tiheästi kirjoitetun paperin virtsatieinfektion hoidosta.

Kyselin akupunktiosta ja vyöhyketerapiasta, sanoi että näihin vaivoihin niistä on apua jos löytää hyvän terapeutin. Kun kyselin tietääkö hän ketään hyvää, suositteli Lindroos-nimistä terapeuttia Prometheus-klinikalla Helsingissä. Tällä hetkellä en tunne kuitenkaan tarvitsevani sitä, mutta aion pitää sen mielessäni jos siihen tulee tarvetta.

VaakaRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT7.9.2012 19.47
Minulla myös käynti flt lääkärillä takana. Perusteellinen tilanteen kartoitus tehtiin alkuun, jonka pohjalta lähdettiin miettimään jatkotoimia. Minulla oli myös mukana kaikki lausunnot keskussairaalan tutkimuksista. Lisäksi olin tehnyt mukaan A4 paperin oireistani kaikkien vaivojen suhteen pitkällä ja lyhyellä aikavälillä. Tämän lisäksi olin kirjannut ylös kaikki käyttämäni lisäravinteet.

Nyt jatketaan aluksi tiukalla eliminaatiodieetillä. Minulla oli gluteeniton dieetti jo menossa ja maitotuotteista oli jäljellä enää voi ja kova juusto joitakin repsahduksia lukuun ottamatta. Nyt tiukka gluteeniton, maidoton ja sokerit minimiin kuten myös hiivat.

Kokeina otettiin verikokeet ruokayliherkkyyksien testaamiseksi. Lisäksi testataan vielä ulostenäytteestä jotain mikrobeja&hiiva. Näistä saan tietoja lokakuun lopussa. Kunhan pääsen tästä kaksi viikkoa eteenpäin ja saan tuon tarpeellisen näytteen otettua siirrytään samalla aloittamaan lisäravinnevalmiste, jonka pitäisi korjata suolen pintaa. Itsellä isoin ongelma lienee vuosia jatkuneissa suolisto-oireissa ja nyt keskitytään suoliston saamiseen parempaan kuosiin. Mielenkiintoista saadaanko muutoksia aikaan. Nyt on hieman parempi vointi vatsan suhteen ollut, vaikka ongelma ei ole poistunut. Nyt on pystynyt taas syömään hieman paremmin. En myöskään huomaa mitään pahenemisreaktioita suhteessa refluksioireisiin sen suhteen mitä syön.

Minulla on ollut käytössä D-vitamiini suuressa määrin jo ennalta. Käytän vielä reilusti enemmän kuin sinä Vanilja. Ulkomailta saa todella tehokkaita ja edullisia D-vitamiinivalmisteita. Harmi myös itsellä, että iso osa työstä on istumatyötä. Toisaalta nivelvaivojen vuoksi myös seisomatyö voisi olla minulle haastavaa. Pitänee vain muistaa tiheät taukojumpat! Minulla alkaa ensi viikolla käynnit myös vyöhyketarapiassa.

Ihan luottavainen olo itselle tuli myös ohjatusti toteuttaa kunnon eliminaatiodieettiä ja sen tukena alkaa kuntouttaa suolistoa. Uskon, että nyt ollaan juuri oikeilla jäljillä johon olen koko ajan itsekin pyrkinyt, mutta en ole missään vaiheessa monien luontaistuotteiden lisäksi käyttänyt ravintolisiä tuossa muodossa. Odotan mielenkiinnolla lokakuuta ja marraskuuta ja sitä huomaako voinnissa muutoksia näiden seikkojen myötä. E-epaa myös suositteli 1000mg/pvä, ne olivat itsellä tilapäisesti loppu. Maitohappobakteereita jatkan 1kp/ aamu + ilta. Itsellä on käytössä probi mage. Myöhemmin katsotaan onko se riittävä ja tarpeen mukaan lisänä myös vielä tehokkaampia maitohappovalmisteita.

Saakohan hänelle tosiaan Mehiläisen kautta aikoja nyt? Soitin mielestäni molemmat paikat läpi.

VaniljaRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT8.9.2012 13.34
Vaaka, hyvä jos olosi on luottavainen oireittesi hoidon suhteen. Saitkohan sinä samaa L-glutamiinia, jonka minäkin sain ihan ensimmäisenä jo kun kävin flt-ravintovalmentajalla. Minä jätin myös kuukaudeksi pois maidon, hiivan sokerin ja valkoiset jauhot, ruisleipää söin jonkin verran. Omat vatsaoireeni olivat jo alkaneet helpottaa siinä vaiheessa, jonkun verran niitä vielä silloin oli.

Flt-lääkäri sanoi itse ottavansa 150 mikrogrammaa D-vitamiinia päivässä. Minä ota nyt satasta, mutta kesällä sen voi varmaan puolittaa. Kun lääkäri näki että D-vitamiiniarvoni oli 80, sanoi sen olevan ihan alarajoilla. Tilaan seuraavaksi itsekin niitä iHerbistä, ovat varmaan siellä edullisempia.

Muutokset ruokavalion avulla tapahtuvat todella pikkuhiljaa noissa suolisto-oireissa, minulla tapahtui pienen pieniä muutoksia ensin, mutta sitten vaivani helpottivat ihan selkeästi. Kaiken kaikkiaan aikaa siihen meni puolisen vuotta, ehkä hiukan enemmänkin. Luin juuri yhden artikkelin, jossa eräs nainen sanoi toipuneensa vatsavaivoistaan ruokavaliolla puolessatoista vuodessa, hänkin kehotti vain olemaan sinnikäs, ei kannata luovuttaa kovin herkästi.

Lääkäri sanoi muuten siitä että hormonit saattavat olla osallisina oireiden vaikeusasteeseen. Onkohan kenenkään tiedossa mitään tutkimusta liittyen refluksiin ja hormoneihin? En huomannut kysyä sitä lääkäriltä.

Mehiläisestä sain ajan kesäkuun alusta Antilalle, eikä kukaan sanonut ettei hän ottaisi vastaan, tosin olin jo aiemmin käynyt hänen luonaan, ehkä siksi pääsin sinne nytkin. Lääkäri sanoi että voin tulla takaisin jos tulee jotain erikoista.

Minullakin on luottavainen olo, siksi että tunnen nyt olevani hoidossa, alkuun olikin harmillista, kun kukaan ei oikein ottanut kantaa oireisiini, eikä tuntunut ottavan niitä tosissaan, tunsin ajelehtivani vain oman onneni varassa, toisella puolen oli sitten lääkitys, jota lääkärit minulle herkästi ehdottivat, reseptejäkin taitaa olla kolmin kappalein. Flt-lääkäri ei ehdottanut niitä ensimmäisenä, sanoi toki että niitä voi käyttää tilapäisesti, mutta minun tilanteeseenihan ne eivät tuoneet mitään apua, päinvastoin. Pidän peukkuja sinulle Vaaka, että saat helpotusta oloosi. Olisi mukava kuulla tilanteestasi jatkossakin.

VaniljaRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT9.9.2012 18.02
Luin tässä juuri Susan Ehdin nimisen immunologin kirjaa, siinä puhuttiin ruokavaliosta, jota siinä nimitettiin "vihreäksi kuuriksi". Se on yksinkertainen menetelmä vatsan rauhoittamiseksi. Siinä syödään vähintään kahden viikon ajan (mieluiten pari kolme kuukautta) vain vihreitä kasviksia, rasvaa (voita, oliiviölyjä, rypsiöljyä ja kookosöljyä), valkuaisaineita, eli kalaa, lihaa, papuja ja munia. vältetään kuurin ajan kaikkia hedelmiä, makeisia, leivonnaisia, mehuja ja alkoholia. Ei riisiä, pastaa, perunoita, palsternakkaa, porkkanaa jne. Ymmärsin että juustojakin voi syödä, parhaita ovat fetajuusto ja vuohenjuusto.

Siinä oli muutamia ravintolisiä, joita otettiin päivittäin. Yksi niistä oli L-glutamiini. Probiootteja ja ruoansulatusentsyymejä otetaan myös päivittäin. Sen on kehittänyt sairaanhoitaja Bitten Jonsson, hänellä on omat sivunsakin netissä. Ruokavalion sanotaan auttavan myös närästykseen, refluksista siinä ei kyllä puhuttu, dyspepsiasta kylläkin, samaten vatsakatarrista. Ruokavalion tuoman muutoksen huomaa kirjan mukaan jo parissa päivässä. Sen sanotaan olevan ilmiömäinen vaikutuksiltaan. Painonkin pitäisi pudota tällä kuurilla.

Mietin mitä vihreitä kasviksia sitten syödään, mieleeni tuli parsakaali, kurkku, pinaatti, erilaiset salaatit, kesäkurpitsa, persilja, ruusukaali, lehtikaali, savoijin kaali lehtiselleri, vihreät pavut, purjo, yrtit, avokado, oliko avokado hedelmä vai vihannes? Muita ei nyt tullut mieleen.

VaniljaRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT18.4.2013 9.35
Vaaka, jos olet linjoilla niin mikä tilanne sinun kohdallasi on tällä hetkellä?

kammomillateeRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT18.4.2013 13.30
Kammomillatee auttaa lievittämään närästystä. Halpaa ja tehokasta!

kuikkisuunoRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT18.4.2013 14.41
"Kammomillatee auttaa lievittämään närästystä. Halpaa ja tehokasta!"

Hmm.. kokeiltu on ja auttoi rentoutumaan selvästi mutta mulla sai aikaan närästyksen omaista kipua rintaan?!

kammomillateeRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT18.4.2013 15.52
"Kammomillatee auttaa lievittämään närästystä. Halpaa ja tehokasta!"

Hmm.. kokeiltu on ja auttoi rentoutumaan selvästi mutta mulla sai aikaan närästyksen omaista kipua rintaan?! "

=> mulla taas Somac aiheuttaa kipua rintaan. Kammomillateesta ei tule lisäoireita. Toimii myös hunajan kanssa.

SaturnusRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT24.4.2013 14.54
Olikos täällä kokemuksia tuosta AstaVitasta / astaksantiinista? Luin, että se auttaisi torjumaan limakalvovaurioita. Vaniljako se oli, joka tuota on kokeillut? Auttoiko, käytätkö edelleen?

VaniljaRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT24.4.2013 17.46
Kyllä minä olen sitä käyttänyt, mutta en käytä niitä jatkuvasti, vaan yleensä kuureina. Niiden käyttöä ei varmaan varsinaisesti huomaa, koska ne vaikuttavat limakalvoihin, ja minulla ne tuntuvat olevan kunnossa. Viime kesällä tähystyksessäkin todettiin että ovat hyvässä kunnossa, mutta kyllä aion käyttää näitä vahvistavia tuotteita jatkossakin varmuuden vuoksi. L-Glutamiini tuntuu olevan tehokas siihen, sekä tyrniöljy. A-vitamiinin joku mainitsi, se tosiaan myös vaikuttaa limakalvojen kuntoon. Ruokavaliosta tietysti olisi kaikkein mukavinta saada kaikki nuo tarvittavat aineet, mutta ei niitä varmaan aina saa.

kuikkisuunoRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT24.4.2013 20.22
"Flt-lääkäri sanoi itse ottavansa 150 mikrogrammaa D-vitamiinia päivässä"

Oletteko mittuuttaneen nyt syksyn/talven jälkeen D3 -arvojanne (25(OH)D? Itse popsin läpi talven 100 mikroagr/vrk.

JoellaRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT30.5.2013 23.25
Hei, olen uusi tällä palstalla ja ajattelin kertoa kokemuksiani refluksitaudin menestyksellisestä hoitamisesta luontaishoidoilla, eritoten akupunktiolla ja vyöhyketerapialla. Olen pian seitsemän vuotta selvinnyt ilman lääkkeitä, eikä minulle ole tehty leikkausta. Olisin itse toivonut löytäneeni kokemuksia vaihtoehtoisista hoidoista silloin, kun itse sairastuin.

Refluksitauti alkoi minulla oireiden perusteella syksyllä 2002. Olin reilu parikymppinen. Ph-mittaukset tehtiin kahteen otteeseen seuraavana vuonna ja siitä tehtiin diagnoosi. Tautia ryhdyttiin hoitamaan eripituisilla happosalpaajakuureilla. Viime vaiheessa olin kuurilla jatkuvasti. Tauti oireili mulla etenkin kurkun kipeytenä ja käheytenä.

Syksyllä 2005 lääkäri väläytteli leikkauksen mahdollisuutta. Päätin etsiä vaihtoehtoja. Löysin hyvän akupunktiohoitajan, jonka luona kävin ensin kerran viikossa ja pian harvemmin. Akupunktion tuella saatoin pienentää lääkeannosta ja lopulta lopettaa lääkityksen. Kävin vuosia ylläpitohoidossa kerran kuussa. Samalla noudatin kiinalaiseen lääketieteeseen perustuvaa ruokavaliota, josta oli pudotettu mm. kahvi, suklaa, tuliset mausteet, punainen liha ja broileri.

Sitten hoitajani jäi eläkkeelle ja pärjäsin vuoden miten kuten, ilman lääkkeitä edelleen silti. Ystäväni vihjaisi psykologisesta vyöhyketerapiasta, joka oli seuraava askeleeni. Olen nyt parin vuoden ajan käynyt kerran kuussa vyöhyketerapiassa, joka on paitsi parantanut tautia myös muuttanut minua ihmisenä. Nykyisin voin juoda jopa kahvia!

Vyöhyketerapiassa -- kuten yleensä luontaishoidoissa -- ajatellaan, että keho ja mieli ovat yhteydessä toisiinsa. Vaikeat tunteet ja kokemukset voivat jäädä lukkoon kehoon, jos ei niille ole lupaa tai tilaa tulla ilmaistuksi, ja lopulta sairastuttaa. Ainakin minulla refluksitaudin paraneminen lähti käyntiin muun muassa, kun en enää niellyt kaikkea ihmissuhteissa kiltisti, vaan aloin pitää rajojani ja sanoa takaisin. Jos ajattelee refluksitautia, niin "joku asiahan" sieltä on ihan väkisin tulossa ;)

Täytyy sanoa, että itse en olisi silloin vuosia sitten uskonut, että luontaishoidot voisivat toimia näin hyvin. Mutta parempi yllättyä näin päin!

VaniljaRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT31.5.2013 8.16
Kaikki nuo asiat mistä puhut ovat tärkeitä, olen itsekin lukenut tuosta psykologisesta vyöhyketerapiasta. Näissä on aina vain se, että pitää tietää että hoitaja on varmasti hyvä ja pätevä, etteivät rahat mene hukkaan. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, eikä tässä refluksissakaan ole mitään yksittäistä ihmeainetta, joka yksinään auttaisi tai poistaisi oireet. Toipuminen on monien asioiden summa ja se todella vaatii paneutumista asiaa, selvitystyötä, opiskelua ja kokeilua.

refluksikurkkuRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT31.5.2013 13.46
Joella, hieno juttu, että olet suht nuorena päässyt karistamaan takanapainavia ongelmia pois harteiltasi. Liiallinen kiltteys (vierestä seuranneena) on hirveän uuvuttavaa henkilölle henkisesti vaikka hänen tapauksessaan nimenomaan se ei häntä sairastuttanutkaan. Avioliittonsa kyllä loppui sitten tähän muutokseen ja hyvä niin.

Kovin usein ei kiinalaisesta lt:n ruokavalion noudattajia tule täällä vastaan (muissa kuvioissa kylläkin) mutta hyvä nähdä, että sekin monien muiden joukossa toimii joillakin.

Jos jollekin oudompi, sivuston miniminiesittely kiinalaisen lt:n ruokavaliosta löytyy http://www.refluksi.fi/143 ja yleisesittely http://www.refluksi.fi/141 Taiji ja Qi on vain esimerkkejä, eri versioita löytyy yuotubesta paljon.

refluksikurkkuRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT31.5.2013 14.19
Melko osuva lainaus perinteisen lääketieteen puolelta mielen ja kehon yhteydestä (psykosomatiikka sai nimensä vasta 1800-luvun alussa), joka on "herttainen" vanhalla kieliasullaan:

Robert Whytt (1765): "voimakas mielenliikutus, kuten kauhu, huoli, viha tai pettymys, järkyttää toisinaan koko hermojärjestelmää niin täydellisesti, että se saa aikaan hysteerisen tajuttomuuden kouristuksineen, vaikka ruumis on joka suhteessa terve ja hyvinvoipa."

SitrusRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT31.5.2013 14.31
Mä olen varma siitä, että refluksin syynä voi olla niellyt tunteet.

VaniljaRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT31.5.2013 17.31
Minäkin olen varma siitä.

JoellaRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT1.6.2013 0.09
Musta on mahtavaa elää tätä aikaa, kun on olemassa paljon toistaan täydentävää tietoa esimerkiksi juuri tunne-elämän vaikutuksista fyysiseen terveyteen. Ja samalla voi vaan ihmetellä, kuinka koululääketiede on vieläkin pitkälti kykenemätön näkemään ihmistä kokonaisuutena. Harva gastroenterologi on edes kiinnostunut potilaan tunnelukoista, saati pystyvä käsittelemään niitä. Kaikki kunnia heidän ammattitaidolleen.

Vanilja ja Refluksikurkku, täytyy sanoa, että minulla on käynyt hyvä tuuri hoitajien suhteen. He ovat osanneet asiansa ja paraneminen on lähtenyt oikeasti käyntiin. Eli kannattaa "shopata". Jos yksi ei natsaa, ehkä joku toinen sitten. Niellyt tunteet ovat oikeasti raskas taakka, ja jos vain löytää jonkin toimivan keinon niiden purkamiseen, siitä vain!

refluksikurkkuRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT2.6.2013 13.39
Kaikki negatiivisuus kannattaa ilman muuta purkaa pois, jos mahdollista ... nuorempana ei kaikkia asioita välttämättä osaa yhdistää. Vanilja , taitaa olla tunteiden purkaminen kanssa jo mukana kuvioissa ollut sinullakin?

Itse tutustuin kanssa ilmiöön aikoinaan 20v lähinnä äänenkäytön/puhetekniikan/viestinnän koulutuksen (toiset kiristävät kurkunpäätä kuten hartioita erilaisissa negatiivisissa tilanteissa, jälkireaktioissa ym) - ja muutama psykologian kurssi taidettiin kanssa istua takarivissä :-)

Väärä suuntaus nyt tähän otsikkoon mutta laitan nyt kuitenkin ... Verrattuna muutamaan kirjoittajaan, minulla on käynyt kanssa hyvä säkä pääasiallisesti omien ihan perinteisten lääkärieni ja muiden henkilöiden kanssa siinä mielessä että psykosomatiikka on olltu heille ilman muuta tuttua juttua. Samallalailla sitä ei painoteta valitettavasti kuin vaihtoehtoisissa mutta se on kyllä omalla kohdallani käsitelty (jokaisen lähtötilanne tietenkin vaikuttaa; itselläni flunssan oheis/jälkitauti). Mikä on muutaman erikoislääkärin käsittely 20 - 40 min on tietenkin eri asia. Kahden alkuvuoden sisällä aikoinaan 12 eri lääkäriä, joista 9-10 kyseli henkisiä taustoja, stressitekijät ym.

Itsellä on plussaa henkisen analysoinnin puolella oma harrastuspuoli, joka vaatii henkistä möyrintää ja oman elämän kartoittamista virallisesti ja epävirallisesti; evakuointi -, etsintä ja muihin hälytyksiin ei saa lähteä, jos omat voimavarat ei ole kunnossa.

Kuinka paljon harrastatte "syväanalysointia" (l. maailmanparannus tms) hyvien ystävien kanssa? Puhuminen ("myönteisen" maallikonkin kanssa) on hirveän hyvä purku- ja hahmottamiskeino ...

VaniljaRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT28.6.2013 10.04
Luen parhaillaa Kaarlo Jaakkolan kirjaa Vatsa kuntoon. Olen aiemminkin sen lukenut, mutta otin sen nyt kirjastosta uudestaan, perehtyäkseni siihen paremmin. Laitan tämän viestini tähän vaihtoehtoketjuun, koska Jaakkola on antioksidanttiklinikan lääkäri, tosin kirurgian erikoislääkäri koulutukseltaan.

Luin kirjasta että Rennien jatkuva käyttö suurina annoksina saattaa nostaa merkittävästi veren kalsiumpitoisuutta eikä näin ollen olisi paras vaihtoehto pitkäaikaisessa käytössä, minä olen käyttänyt sitä aika pitkään, tosin välillä on päiviä etten tarvitse sitä ollenkaan, mutta jos oireita esiintyy jonain päivänä enemmän, joudun ottamaan sitä useita kertoja päivässä. Jaakkola kirjoittaa että: "ranitidiini ja famotidiini eivät aiheuta vaikeita sivuvaikutuksia, joten ne voivat olla pitkäaikaisessa käytössä suhteellisen turvallisia". Silloin ilmeisesti esim. Ranixalia voisi olla hyvä käyttää. Onko kenelläkään käyttökokemuksia siitä?

Itse aion nyt tehdä niin, että käytän tarvittaessa vuorotellen Rennietä tai Ranixalia, riippuu tietysti siitä miten se vaikuttaa. Täytynee käydä apteekissa vähän kyselemässä asiasta. Piihappogeeliä käytän edelleen tarvittaessa, mutta en ole viitsinyt raahata sitä putelia mukana töihin.

refluksikurkkuRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT28.6.2013 10.34
Vanilja, eikö sulla kuitenkin mene lääkkeitä pitkällä tähtäimellä aivan minimimäärä (ei edes viikottain), jos ymmärsin oikein? Siinä mielessä voi olla , että huoli on ehkä turhakin sun kohdalla.

refluksikurkkuRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT28.6.2013 10.44
Jos jollekin Vaniljan mainitsema Jaakola on vielä tuntematon, kopsaan tämän ketjun aikaisemman oman kirjoitukseni (2010) tähän uudelleen - siiinä jaakolan toisesta kirjasta:


"Viimeisin näkökulma - lehti (antioksidanttiklinikoiden asiakaslehti) esittelee vuodenvaihteessa ilmestyneen kirjan
kirurgian erikoislääkäri Kaarlo Jaakolalta:

"Ruoansulatus kuntoon ravitsemushoidolla"

Hinta: 35e + postilukut 6e (ilmaislehti näkökulman lukijoille), sähköpostitilaukset helsinki@antioksidantti.fi, saa myös hyvin varustetuista kirjakaupoista ja luontaistuote/terveyskaupoista.

Kyseisestä kirjasta lehdessä kirjoitetaan mm. "kirja on perusteellinen katsaus yleisempiin ruoansulatuselimistön ongelmiin ja sairauksiin, niiden perinteisiin hoitoihin ja lääkkeelliseen ravitsemushoitoon" ... "vastaa ... kysymyksiin, kuten: Kuinka ärtyvä suoli paranee? Miten hoidan närästystä? Mistä apua ummetukseen? Voiko hiivataudin parantaa? Miten dysbioosia hoidetaan? Miten ehkäistä mahakatarria?"


Mainoslinkki http://www.ruoansulatus.fi "

VaniljaRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT28.6.2013 10.58
Riippuu tilanteesta, jos on ollut joku erikoinen tilanne, niinkuin nyt, kun olen joutunut ottamaan muutaman päivänä 100 mg Ketorinia niskakipuun, se aiheutti välittömästi närästystä ja kun närästysoire alkaa, niin se saattaa kestää useamman päivän. Nyt on kestänyt pari päivää. Olen aiemmin kokeillut Zoltia tilapäisesti, kun lääkäri sanoi joskus että sitä voi ottaa tarvittaessa, en ole huomannut että se vaikuttaisi mitenkään, mutta Rennie auttaa heti, sen vaikutus ei tosin ole kovin pitkäaikainen, joten sitä voi joutua närästyksen alkaessa käyttämään useita kertoja päivässä.

En nyt ole erityisen huolissani omalta kohdaltani, kunhan laitoin tuonkin tiedoksi, jos joku Rennietä paljon käyttää. Aion silti kokeilla tuota Ranixalia, tiedä vaikka sillä olisi pidempiaikainen vaikutus.

Olen ehkä turhan herkästi ottanut ihan pieneenkin tuntemukseen Rennien, ilmeisesti jossain takaraivossa on pelko että jos se pahenee siksi kamalaksi närästykseksi, josta alkuaikoina kärsin. Ja jotenkin päässä soi aina yhden hyvin asiantuntijan hyvin painokkaasti sanomat sanat: "poltetta EI SAA tuntua". Alkuaikoina otin Rennien aina ennen nukkumaan menoa, nykyään otan piihappogeeliä, yönärästystä minulla ei ole esiintyntynyt aikoihin, viime yönä tosin vähän tuntui, johtunee juuri tuosta Ketoriinista.

LiisaRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT28.6.2013 14.44
Heippa!

Ostin tänään Aloe vera-juomaa, jos se jotakin auttaisi masun ja ruokatorven poltteeseen. Siellä luontaistuotekaupan hyllyllä pitelin myös tuota piihappogeeliä käsissäni, mutta näytti vähän epäilyttävältä se paketti niin jätin kauppaan :D Mietinkin miten se piihappogeeli toimii ja vaikuttaa,tietääkö joku kertoa? Voiko sitä ottaa kuinka paljon vain ja yhdessä muiden lääkkeiden kanssa?

Lopetin nyt 3kk-kuurini Somacia ja kokeilen kuinka pärjään ilman. Onko Rennien vetelyssä haittaa pidemmän päälle? Täytyy palata Somaciin jos polttelu ei häviä, nyt saattaa tietysti olla mahdollisesti sitä reboundiakin..?

VaniljaRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT28.6.2013 15.32
Jaakkola sanoo kirjassaan piihappovalmisteista seuraavaa:

- auttavat puhdistamaan ja suojaamaan ylemmän ruoansulatuskanavan limakalvoja

- kykenee tehokkaasti sitomaan suuontelon, ruokatorven ja koko ruoansulatuskanavan limakalvopinnoilta ympäristömyrkkyjä, hiivoja, bakteereita ja kuolleita soluja ja kuljettamaan ne ulosteen kautta pois elimistöstä

- muutaman millilitran annos riittää muodostamaan suojakalvon koko ruoansulatuskanavan alueelle, mikä edistää limakalvojen pintakerrosten solujen paranemista ja estää hiivasolujen ja ruoan allergisoivien ja myrkyllisten ainesosasten vuotamista suolen seinämän läpi

Hän sanoo vielä kirjassaan että kyseessä on luonnollinen lääkehoito, joka ei yleensä aiheuta sivuvaikutuksia ja että sen käyttö voi jatkua varsin pitkään. Sen käyttö näkyy hänen mukaansa muutamassa kuukaudessa hiusten, kynisen, ihon, limaklavojen ja tukikudosten tervehtymisenä. Jos päinvastaisia vaikutuksia ilmenee, niin silloin on syytä välillä keskeyttää sen käyttö.

Minä kuulin aiemmin jostain että sitä pitäisi purskutella suussa, ennen kuin nielaisee, silloin se muodostaa suojaavan kalvon limakalvon pinnalle. Minulle sanottiin luontaistuotekaupassa että sitä otetaan niin paljon että polte helpottaa. Joskus kyllä muistan että poltti niin ettei siihen auttanut mikään, mutta olen silti sinnikkäästi käyttänyt tuota Silica geeliä.

Lääkkeiden kanssa käytettynä kannattaa aina kysyä asiaa apteekista tai lääkäriltä.

Alumiinia ja sukralfaattia sisältävistä lääkkeistä limakalvon suojalääkkeistä Jaakkolan mukaan olisi syytä luopua kokonaan. Hänen mukaansa alumiini imeytyy elimistöön, kudoksiin sisäelimiin ja erityisesti aivoihín. Hänen mukaansa keskushermoston soluissa ei ole todettu tehokasta alumiinin poistomekanismia.

Vielä hän kirjoittaa kalsiumkarbonaatista, jota ymmärtääkseni Rennie juuri sisältää että kun se runsaasti käytettynä voi nostaa veren kalsiumpitoisuutta se puolestaan voi stimuloida suolahapon eritystä.

LiisaRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT28.6.2013 17.15
Kiitos Vaniljalle perusteellisesta vastauksesta!

Taidan piipahtaa sittenkin hakemaan sitä piihappogeeliä.

HelbaRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT1.7.2013 18.42
Liisa, olisi mielekiintoista kuulla onko aloe juoma auttanut oireisiisi (ja minkälaisia oireita sinulla on?). Itselläni kaikki ruuat ja juomat nousee takaisin kurkkuun. Polttelua on hyvin vähän ruokatorven yläosassa ja kurkussa. Vatsaani ei koske. Aloe juomaa olen harkinnut kun se on miulle ennestään tuttu.

LiisaRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT1.7.2013 23.24
Helba:
En ole huomannut vielä juuri Aloe-juoman auttavan poltteeseen tai närästykseen,mutta hetkellisesti se tuntuu helpottavan ja viilentävän kurkkua ja ruokatorvea. Sillä on kyllä paljon muita terveysvaikutuksia ja sen pitäisi vaikuttaa positiivisesti limakalvojen kuntoon niin sen takia aion jatkaa sen juomista :) En ole vielä ostanut sitä mainittua piihappogeeliä, mutta pitää kokeilla sitä, se voisi auttaa myös tuohon ylösnousuun?

dosenttri tosiasiaRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT23.3.2014 9.21
Kannattaa katsoa asioita suoraan silmiin sellaisina kuin ne ovat. Myönteisen kannanoton edelyttäminen jo sinänsä vääristää vastauksia.
Siis: Refluksitauti on palleatyrä;periaatteessa samantapainen kuin nivustyrä. Se ei parane rohdoilla eikä hivelemällä eikä manauksilla.

Hoito on hapon nousun estäminen suuhun lääkkeellä tai leikkaus. Vain leikkauksella on pitkä vaikutus, muut rohdot auttavat vain päivän kerrallaan.

SitrusRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT23.3.2014 14.28
"Siis: Refluksitauti on palleatyrä;periaatteessa samantapainen kuin nivustyrä. Se ei parane rohdoilla eikä hivelemällä eikä manauksilla."

Ei suinkaan. Monella refluksikolla ei ole palleatyrää. Monella palleatyrällisellä ei ole refluksia.

Lisäksi palleatyrän koko vaihtelee, palleatyrä liikkuu koko ajan. Vielä, koko palleatyrän käsite liukuu siinä missä itse tyräkin. Samalla hlöllä voi olla eri lääkärien tulkinnan mukaan iso, keskikokoinen tai pieni tyrä.
Esimerkkinä tästä allekirjoittanut.

refluksikurkkuRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT8.8.2014 17.40
Nostoa ...

AnnuliiniRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT10.8.2014 14.32
En käytä happosalpaajia, vaikka oireet ovat pahat, koska ruuansulatus ei happosalpaajien kanssa toimi kunnolla.

Käytän Siliceaa, joka auttaa selvästi. Kun oireet ovat oikein pahat, otan monta kertaa päivässä kylmänä. Toimii.

Lepicol-jauhe ja 6-9 kapselia maitohappobakteereita. Auttaa selvästi.

Kun vagus-hermo on oikein ärtynyt, otan homeopaattista Antimonium Crudum D12/D30.

Yrttitee: chamomillaa, siankärsämöä, nokkosta, persiljaa. Saa luontaistuotekaupasta kuivattuna. Vanhan kansan resepti rauhoittamaan vatsaa ja tulehdusta.

Kunnollinen ruuansulatus on tärkeää. Ruokailun yhteydessä entsyymi (Entzymes). Olen myös käyttänyt suolahappoa ja betaiinihappoa aina välillä parantamaan ruuansulatusta. Ei päinvastoin kuin happosalpaajan käyttö, lisään suolahappoa, jotta ruoka sulaa paremmin. Minulta on sappi poistettu, joka oli mielestäni täysin turha operaatio ja jos olisin tiennyt sen mitä tiedän nyt, en olisi suostunut leikkaukseen. Sappi on tärkeä elin ruuansulatuksessa.

Liikunta, jooga, meditaatio, stressin välttäminen. Säännöllinen uni, paras on klo 22 - 07. Liika nukkuminen ei ole hyväksi. Refluksi-taudissa olo on usein uupunut ja väsynyt, joten olisi helppo jäädä sängynpohjalle. Sängyn yläosan kohottominen laittamalla esim. korkeammat sängynjalat.

Näillä mennään tällä hetkellä.

VaniljaRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT10.8.2014 17.00
Annuliini, minulla oli ihan samanlainen toipumisresepti kuin sinullakin, lukuunottamatta tuota suolahappoa. Olen ollut pitkään kokonaan oireeton. Nyt loman jälkeen palattuani töihin, on ollut vähän närästystä, mutta ei muita oireita.

Silicaa pitää tosiaan ottaa useita kertoja päivässä, minä otin sitä myös reilumman annoksen kuin mitä purkissa sanotaan. Käytin myös paljon porkkanamehua ja vältin lisäaineita, erikoisesti e-koodeja, sitä tosin teen edelleenkin ja ruokavalioni on tullut jäädäkseen. Nuo mainitsemasi teet olivat myös käytössä, luomu-rooibusta käytän nykyään. Sängyn pääty on myöskin edelleen korotettu.

AnnuliiniRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT11.8.2014 0.25
Suosittelen kokeilemaan seuraavaa, jos oireet todella pahat:

Lepicol-jauhe aamulla, iltapäivällä ja illalla. Samanaikaisesti 3 kapselia Probiootti Plus maitohappobakteerikapseleita. Maitohappobakteerit tarvitsevat jotain kasvualustaa ja Lepicol-jauhe tuntuu toimivan mulla paremmin kuin jugurtti. Siliceaa aina välillä pari lusikallista päivän mittaan.

Ainakin minulla toimi loistavasti! Vuorokaudessa olo kohoni, ruokatorvi ei polttele ja yskä jäi pois. Muutenkin vointi todella energinen ja hyvä.

En käyttänyt ollenkaan happosalpaajaa. Ruokavaliota kannattaa tietysti noudattaa.

Mindy66Re: VAIHTOEHTOISET HOIDOT1.11.2014 10.16
Etsin 17 v tyttärelleni sappirefluksin hoitoon vaihtoehtoista tapaa.

Ajattelimme kokeilla nyt osteopaattia tai naprapaattia Pirkanmaan seudulta.

Onko kenelläkään vihjata nimitasolla kuka olisi hyvä?
Hiukan haasteellista valita googlen avulla kenelle menisimme :)

ImmuliRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT16.11.2014 18.00
Minulla oli myös vuosia sitten refluksioireita, maha sekaisin ja kurkku outo, äänikin lähti.

Kun vaadin lähetettä Helikobakteerikokeisiin, ei lääkäri uskonut asiaa alkuunkaan. Olin vaan itsepintainen ja sain lähetteen.

Lääkäri soitti jonkin ajan päästä, että oli heliko, tulepas hakemaan resepti.

Oli kuitenkin maha mennyt vuoden parin aikana niin huonoksi, että ihan kaikki oireet eivät lähteneet. Jätin pois kahvit ja kaikki jauhot, perunan jne. AB-piimää ja banaania siedin. Ja lisäksi kanaa ja kalaa ja keitettyjä vihanneksia.

Kun kuusi viikkoa oli kulunut, olin ihan eri ihminen. Silti kuukausia noudatin syömisessä kuria.

Nyt tilanne ok. Ainoastaan välillä vehnäjauhot tekevät mahan kipeäksi ja Fazerin tavallinen sininen!!!??

juissiRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT8.2.2015 19.02
Huomenna homeopaatille. Täytyy sanoa ettei mulla liikoja uskoja niihin sokeripillerilöihin ole, mutta kokeillaan. Toivottavasti ei maksaisi maltaita.

refluksikurkkuRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT8.2.2015 19.30
Meidän perheystävä joka kanattaa muuten vaihtoehtoisia ei tykkää ollenkaan homeapatiasta tuon laimentamisen takia - ei käytä tuota sun sokeripillerivertausta vaan viskilasillista vs vesilasillinen, johon tiputettu yksi tippa viskiä.

Tarkistapa saatko mitään noista meillä mainituista tuotteista http://www.refluksi.fi/138?onsitemessage=saved Huomisen kuulumisia odotellen ...

refluksikurkku Re: VAIHTOEHTOISET HOIDOT15.12.2015 23.35
Kappas vaan ... ylempänä tuota Jaakkolan 5 vuotta sitten kirjoittamaa kirjaa mainostava sivusto meneekin tuotesivustolle .... taroeeksi sieltä kun klikkailee, saa e-kirjan ihan ilmaiseksi - kunhan tilaa mainoskirjeen.

Mainosväeltä hienosti keksitty vaihtokauppa :-)!

TuukkaRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT8.11.2017 1.53
Sain tuttavalta lahjaksi Fermix maitohappobakteerijuomaa. Olen kärsinyt ärtyneestä suolesta jo vuosia ja välillä elämä todella hankalaa ja kivuliasta. 3 päivän käytön jälkeen on suoleni täysin rauhoittunut ja olen jättänyt kipulääkkeet pois. Uskomaton löydös. Fermixille iso suositus!!!

travellerRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT12.12.2017 12.16
Moi!

Mä sain refluksitautidiagnoosin tähystyksessä reilu kuukausi sitten. Mulla vointi aaltoilee aika paljon; on päiviä, kun olo on lähes normaali, ja sitten varsin huonoja ja tukalia päiviä. Happosalpaajat eivät tunnu tekevän vointiin minkäänlaista eroa, enkä niitä pitkällä tähtäimellä halua käyttää (en oikein ymmärrä, miten kukaan haluaisi). Vedän nyt kuitenkin kuuria, koska tähystyksessä todettiin ruokatorven tulehdus sekä krooninen vatsalaukun limakalvon tulehdus.

Aloin itse ottaa välittömästi selvää, mitä muuta kuin happosalpaajaa tähän sairauteen kannattaa kokeilla. Aloitin apteekista, josta hain piihappogeeliä, aloa vera -mehua sekä supermaitohappobakteereja. Seuraavaksi homeopaatille, josta sain kolmen valmisteen yhdistelmäkuurin (olen aiemmin päässyt erittäin pahasta, kroonisesta unettomuudesta eroon homeopatian avulla, joten luotto tähän on kova). Lisäksi aloitin vielä tänään gluteenittoman ruokavalion, koska on vahvasti tunne, että gluteeniviljat eivät sovi mulle, vaikkei keliakiaa löytynytkään

Nyt odotellaan sormet ristissä, onko näistä apua. Ohessa tietysti ruokavalio, josta olen tiputtanut kokonaan kahvin ja suklaan (suurimmat herkkuni :( ) sekä kaikki muutkin kielletyt ruoka-aineet. Muutaman pienen lasin punaviiniä olen ottanut satunnaisesti, kun se ei tunnu vaikuttavan oireiluun millään tavoin.

Tämä on kyllä yksi saamarin paskamainen tauti, isot tsempit ja sympatiat kaikille..!

female77Re: VAIHTOEHTOISET HOIDOT12.12.2017 12.58
piihappo, googlesta silica side effects: joltain sivustolta löytyy sivuvaikutuksena munuaisvaurion riski!

SussuRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT9.3.2018 10.19
Pakko laittaa tämä tänne, vaikkei refluksista puhutakkaan, mutta mistä tietää, vaikka tähän meidänkin tautiin joku vastaava apu löytyisi.
https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000005594419.html

Syysmyrkkylilja Re: VAIHTOEHTOISET HOIDOT9.3.2018 16.21
Kiitos linkistä, oli kiinnostava uutinen näin suolistovammaisena. 😄 En tiennyt, että ulosteensiirto on jo noinkin yleistä.

SussuRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT2.10.2018 10.31
Olen tilaamassa aikaa osteopaatille tai akupunktioon, mutta en osaa päättää kummalle menisin. Akupunktiossa/kuppauksessa olen käynyt vuosi sitten kolmisen kertaa, ja tekijä on varsin pätevä. Kiinassa opiskellut 5-vuotta alaa ja kehittää nytkin jatkuvasti itseään. Osteopaatilla en ole koskaan ollut, niin en yhtään osaa sanoa miten toimii.
Onko muilla kokemusta molemmista tai kumpaa suosittelisitte?

VaniljaRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT2.10.2018 11.23
Olen käynyt kummallakin. Osteopatia auttoi minua parhaiten refluksivaivoissa ja selän ja rintarangan vaivoissa. Omt-fyssarinikin osasi auttaa refluksivaivoissa. Kannattaa tilatessaan kertoa vaiva ja kysellä jo vähän etukäteen. Kannattaa valita kokenut hoitaja päätyi sitten mihin vaihtoehtoon tahansa.

GingerRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT2.10.2018 11.35
Mä olen käynyt molemmilla. Silloin kun kävin osteopaatilla, mulla ei vielä ollut refluksia. Mä menisin akupunktioon. Se vaikuttaa monipuolisemmin ja myös sisäelimiin. Osteopaatti saa kyllä rintarankaa avattua ja hengitys helpottuu. Rentouttaa ja tuo illalla unen hyvin. Rintarangan vapautuminen voi toki hyvinkin auttaa refluksiin.

Kerro kumpaan hoitoon päädyt ja auttaako.

Mä käyn kerran kuussa vyöhyketerapiassa. Osaan itsekin käsitellä korvasta siten, että saan röyhtäilemällä ilmaa poistumaan. Hän pystyy käsittelemään mahanporttia. Toki tärkeää on mulle se apu, jota saan nivelkipuihin ja niskahartiakipuihin. Rintarankaa hän myös avaa. Olen siis käynyt jo vuosia hänellä hoidossa. Käsittelee siis jalkapohjia ja korvalehtiä.

VaniljaRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT2.10.2018 13.30
Akupunktio on ihan hyvä hoito varmasti. Sitä antavat hyvällä menestyksellä ihan tavalliset suomalaiset lääkäritkin.

SussuRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT2.10.2018 13.53
Ehkä sit kuitenkin aloittas tolla akupunktiolla... Vyöhyketerapiaakin kyllä täytyis kokeilla. Miten Ginger hän on käsitellyt sun mahanporttia? Miten olet huomannut vaikutuksen?

VaniljaRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT2.10.2018 14.22
http://osteopatiakeskusvalo.fi/toiminnalliset-vatsavaivat-apua-osteopatiasta/
Yllä linkki jos kiinnostaa osteopatia. Minulla omt-fyssari käsitteli rintarankaa ja myös vatsan,aluetta kun valittelin refluksivaivojani.

GingerRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT2.10.2018 21.08
Vyöhyketerapiassa käytetään samoja meridiaaneja kuin akupunktiossa ja käsitellään akupisteitä. En oo varma onko ihan täsmälleen samat mut jotakuinkin. Käsittelyyn käytetään joko sormia tai pyöreäpäisiä puupuikkoja. Mahanporttia vastaava kohta löytyy jalkapohjasta päkiätyynyn alta isovarpaan viereisen varpaan kohdalta, noin suunnilleen. Korvasta löytyy myös vastaava kohta. Korvaan voi myös laittaa akunastoja, ovat pieniä metallipalleroita, jotka kiinnitetään pienellä teipillä. Ne jatkavat hoidon vaikutusta.

Oikeaa korvan käsittely rauhoittaa mahaporttia. Kun halutaan esim. Kiihdyttää aineenvaihduntaa, käsitellään vasenta korvalehteä. Sen kohdan käsittely, joka tarvitsee hoitoa, tuntuu hieman aralta. Kyllä mä tunnen, että se hieman rauhoittaa mahaporttia. Mulla on palleatyrä. Tuskin sitä pystyy täysin parantamaan😉

SussuRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT3.10.2018 9.45
Mulla muuten silloin viimeksi laitettiin korvaan noita pallukoita!!! Joo kyllä mä taidan Jielle taas mennä. ;)

GingerRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT3.10.2018 10.02
Joo, noi pallukat on hyvä, kun voi itse aktivoida akupistettä useana päivänä hoidon jälkeen.

Hyvä valinta, mä uskon 👍❤

LentoemoRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT6.7.2023 10.57
Kävin tässä hiljattain osteopaatti Joose Pusa helsingissä, kun löysin aihetta käsittelevän opinnäytetyön netistä. Pitkän pohdinnan jälkeen kyllä kannatti. Oli kyllä iso apu ja myös pidemmäksi aikaa selkeästi!

FrediRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT24.7.2023 9.26
Taustalla pian n. 5 vuotta jatkunut refluksi. Gastroskopiallla vahvistettu perinteinen tarina, läppä jää auki.

Melkoista vuoristorataa on ollut. Huonoina kausina pahimmillaan 80 mg pantoprazolia + gavisconia päivässä ja toinen ääripää on nyt sitten se, että olin nyt lähes 6 kk ilman happosalpaajaa kunnes närästys äkillisesti palasi eilen vahvasti ja se oli pakko ottaa.

Minulle närästystä aiheuttaa:
1. Ruokavalio. Hyvänä kautena voin syödä mitä vain, huonona voi närästää melkein mikä vain.

2. Stressi. Olen käyttänyt paljon aikaa tunnistaakseni itseäni stressaavia asioita ja niihin liittyy mm. tietyt piirteet työssäni, haluni kontrolloida sekä asioita että itseäni, tietyt omat huonot valinnat, mm. älypuhelimella pitkiä aikoja roikkuminen (=etukumara), itsetarkkailu, oireiden googlailu yms. Tässäkin huomioitava se, että hyvänä kautena stressiä sietää paremmin kuin huonona. Kun tunnistaa mitkä asiat ovat itselle stressaavia niin niitä voi myös paremmin taklailla pois.

3. Happosalpaajat. Omalla kohdallani kroppa kertoo lahjomattomasti, että happosalpaajat itsessään aiheuttavat minulle närästystä ja vahvistavat sitä. Ristiriitaiseksi tilanteen tekee se, että vahvaa närästystä ei katkaise mikään muu kuin happosalpaaja.

4. Huono nukkuminen.

Omalla kohdallani tilanne on se, että happosalpaajat sopivat huonosti ja tunnen niiden sivuvaikutukset lyhyenkin käytön jälkeen nopeasti nahoissani. Aluksi lääkkeet sopivat paremmin-, sivuvaikutukset pysyivät siedettävimpinä. Lääkkeiden vaihdosta ei ollut apua, pantoprazol on ollut "paras".

Ne muut keinot: Gaviscon, Rennie, Isay kapselit turvotukseen, Precosa ja stressinhallinta

Happosalpaajataukoa suunnitellessani:
1. Mietin valmiiksi keinoja hallita stressiä. Itselläni isoimmat auttavat havainnot ovat olleet se, että pitää löytää keinoja olla itselleen armollinen, luopua tunteesta, että kroppaa voisi pakottaa toimimaan haluamallaan tavalla, lopettaa oireiden googlailu ja itsensä tarkkailu ja yrittää löytää keinoja lakata rakentelemasta kauhuskenaarioita ja hyväksyä se, että elämässä ei voi vaikuttaa kaikkiin asioihin. Kaikki tämä on äärimmäisen vaikeaa enkä väitä olevani asioiden kanssa sinut tai valmis, mutta on tärkeää tiedostaa miten paljon stressi ylipäätään vaikuttaa refluksiin.

2. Happosalpaajien tauottaminen on vaatinut itselläni yritys- ja erehdyspohjaista harjoittelua. Käytössäni on 20 mg lääkkeet ja ajan annosta alas pidemmällä aikavälillä niin, että pärjään sillä yhdellä tabletilla. Varsinaisen tauon alkaessa tiedostan, että lääkkeen lopettaminen aiheuttaa epämiellyttäviå tuntemuksia ja useimmiten kuvio meneekin niin, että ensimmäinen tauko kestää 1-3 päivää jonka jälkeen joutuu ottamaan happosalpaajaa, seuraava tauko kestää vähän pidempään ja kolmannella pääsee irti. Lääkkeen tauottaminen aiheuttaa itsessään ihan luonnostaan halun tarkkailla itseä joten tässä kohtaa niistä stressinhallintakeinoista on apua. Oireisiin otetaan Gavisoconia tai 2-3 rennietä, turvotukseen Isaytä. Tarkoitus ei ole kiduttaa itseä vaan se happosalpaaja otetaan jos tilanne oikeasti sitä vaatii, mutta kuten tupakkaa lopetettaessa sen ei anneta masentaa.

3. On aivan käsittämätön fiilis kun n. 2-3 viikkoa lopettamisesta pääsee siihen tilaan jossa refluksin jopa "unohtaa", ainakin hetkittäin. Kroppa alkaa toimimaan paremmin, uni normalisoituu ja sellaiset happosalpaajiin liittyvät kummalliset tuntemukset katoavat.

Minä olen rehellisesti sanoen kateellinen niille ystävilleni joilla refluksi pysyy hallinnassa happosalpaajilla ja he pystyvät elämään niiden kanssa "rauhallisesti", mutta noina happosalpaajista vapaina aikoina olen oppinut ymmärtämään niiden käänteisen puolen. Nyt viimeisimmän pitkän tauon aikana tein asioita joita en olisi koskaan voinut enää edes kuvittelevani tehdä ilman, että minulla on happosalpaaja suojana, lensin lentokoneella, tein reissuja, kärsin krapulan alusta loppuun yms.

Tiedän sen, että en tule pääsemään koskaan eroon happosalpaajista lopullisesti jos ei keksitä parempaa lääkettä joka aiheuttaisi vähemmän sivuvaikutuksia, mutta toivon pääseväni tilanteeseen jossa pystyn toimimaan mahdollisimman hyvässä tasapainossa noiden vaihtoehtoisten keinojen kanssa ja minimoimaan happosalpaajien käytön tarpeen. Hankalinta on tunnistaa se hetki tauossa, kun se happosalpaaja on syytä ottaa jotta ei tule sitten aiheuttaneeksi itselleen tarpeettoman inhottavaa oloa.

AaVeikkoRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT17.8.2023 13.11
Iqoro on asia johon suosittelen tutustumaan. maksaa 200? ,mutta itsellä mullistanut elämän. En ole tarvinnut haponsalpaajia tai muita lääkkeitä tämän aloittamisen jälkeen. Sitä ennen mikään ruokavaliomuutos tai lääke ei tehonnut oireisiin.
Tämän lisäksi huomasin että saccaromycetes boulardii -hiivan nauttiminen auttaa hiivojen rehottamiseen kehossa. Huomasin vatsataudin jälkeen kun siihen hoidoksi söin precosaa. Tämän jälkeen olen säännöllisesti syönyt YA maitohappo+s.boulardii. Ei enää hiivaoireita kurkussa ja peräpäässä.

Kaikki närästyslääkkeet mielestäni altistavat isommille ongelmille ja huonovointisuuden lisääntymiselle. Refluksivaivaan ne itsellä tekivät sen että suuhun nouseva neste ei enää ollut hapanta. Se oli tavallaan mukavampi kuin hapan, mutta ruuansulatus ei toiminut ilman happoa. Lihasongelmia ja muuta tuli paljon.

SomacRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT29.8.2023 21.50
Itse pääsin paria pykälää parempaan tilanteeseen kun aloin syömään Somacia jatkuvasti sen sijaan, että söin kuukauden kuureja joskus. Nyt olen vetänyt puolitoista vuotta putkeen. Pääsin eroon äänenkäheydestä, hengitysvaikuksista sekä rinnan arkuudesta. Toki suurimmalla osalla teistä ongelmat ratkeaa suurimmaksi osin kun laitatte vaan ruokavalion kuntoon. Itselle se ei valitettavasti riitä kun pelkät vähäisetkin tunteetkin nostavat kaasua ylöspäin. Toisaalta nukun aina hyvin ja pystyn kävellä vaikka 3 tuntia päivässä. Toisaalta heti kun teen käsillä jotakin (vaikka siivoan tiskipöydän rätillä hinkaten 15 minuuttia) alkaa happoa nousta ylös ja sitten nilkoissa, ranteissa jne. tapahtuu reuman kaltaista kangistumista vaikka itse reumaa ei verikokeiden perusteella ole

SomacRe: VAIHTOEHTOISET HOIDOT29.8.2023 22.01
Oma ruokavalio on:
Tumma spaghetti/Fusilli
Tumma puikula
Uunissa paistettu lohi
Rasvaton laktoositon maito
Porkkana

Tällä olen vedellyt jo pari vuotta ilman mitään muita kokeiluja. Monelle ihmiselle tuottaa tuskaa kun pitää luopua jotakin kahvista tai alkoholista mutta itse luovuin niistä heti suosiolla eikä ole tehnyt edes mieli moneen vuoteen. Eli jos sinulla on tapana syödä herkkuja jne. muista että voit kohentaa omaa oloasi todella paljon jos vaan haluat. Itselle se että voi olla "terve" ilman poltteita on kuni nauttisi suklaata tai kahvia. Vaikea iloita jostakin hyvästä jos siitä seuraa viikkojen tuska. Niin jä ne käänteet parempaan tapahtuu hiljalleen kun laitat ruokavalion kuntoon. Odottele viikkoja ja anna elimistön toipua niistä tulehduksista. En toki suosittele kenellekään samanlaista ruokavaliota mutta tämä on oma tilanteeni. Tuohon jos vielä laittaisi vaikka parsakaalia, pähkinöitä ja mustikoita



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: