Mies refluksileikkauksen takana: Rudolf Nissen (1895-1981) 



Rudolf Nissen syntyi 1895 Neissessa, Saksassa. Hänen isänsä oli kirurgi, jonka jalanjälkiä Nissen seurasi lääketieteellisten opintojen pariin 1914. Ensimmäisen maailmansodan vuoksi valmistuminen jäi vuoteen 1920,  jonka jälkeen hän sai yllättäen kutsun työskennellä kuuluisan kirurgin Ferdinand Sauerbruchin alaisuudessa. 35 -vuotiaana hänelle tarjottiin professuuria Berliinin Chariteen, joka oli Saksan johtavin kirurginen klinikka. 
 

drnissen.jpg

1930-luvun alussa poliittiinen tilanne Saksassa tiukentui ja juutalainen Nissen oli pakotettu päättämään työuransa Saksassa. Samoihin aikoihin (1933) hän meni naimisiin Ruth Bechererin kanssa, jonka kanssa Nissen päätti lähteä kohti USA:ta. Matkan alkutaipaleella Zurichissä Nissen sai kuitenkin Turkin valtiolta  kutsun yliopistoon Istanbuliin, jossa hän toimikin erittäin arvostettuna kirurgina lähes kuusi vuotta. Tänä aikana hänellä oli mahdollisuus vierailla USA:ssa sekä Neuvostoliitossa ja osallistua aktiivisesti eurooppalaisiin konferensseihin.

Juuri Turkissa Nissen teki ensimmäinen fundoplikaation 1930-luvulla nuorelle miehelle, joka kärsi ruokatorven haavautumasta. Tämä tekniikka, joka oli itse asiassa leikkauksen aikana tehty improvisaatio, osoittautui hyväksi; leikkauksen seurannassa huomattiin yllättäen, että refluksioireet hävisivät. Vuosia myöhemmin (1955) Nissen suoritti saman operaation, jonka tulokset osoittautuivat loistaviksi. Nissen itse käytti leikkauksesta nimeä "gastroplikaatio". Leikkauksessa ruokatorven alaosan ympärille muodostetaan mahalaukun yläosasta (fundus) rengas, joka estää ylösnousua ruokatorveen. Leikkauksen nimeksi vakiintui "Nissenin fundoplikaatio".

Kahden tapauksen tulokset julkaistiin vuonna 1956 Swiss Medical Weekly - lehdessä. Seuraavan runsaan 10 vuoden aikana leikkaustekniikka levisi ja yleistyi voimakkaasti 1970-luvulla. Nissenin fundoplikaatio on nykyisin esim. Suomessa suosituin leikkausmenetelmä. Leikkauksesta on kehitelty erilaisia muunnelmia (Nissen - Rosetti, Toupet, Hill, Belsey ym) mutta perusidea on kuitenkin säilynyt samana. 

Nissenin kerrotaan lähteneen Turkista USA:han 1939 hoidatuttamaan sodassa saamansa koteloituneen luodin aiheuttamaa paisetta. Tätä ennen raskaana oleva Nissenin vaimo oli jo matkustanut USA:han. Lähdön syyksi epäillään Turkin ja Saksan lähentyneitä suhteita, jonka vuoksi maahanmuuttaneita professoreita epäiltiin natsien vastaisesta toiminnasta.  

USA:ssa Nissen perusti oman vastaanoton New Yorkiin mutta teki myös isoja leikkauksia New Yorkin eri sairaaloissa sekä toimi Long Island College of Medicinen apulaisprofessorina. 

 

basel.bmpSodan jälkeen Nissen vieraili vanhassa kotimaassaan mutta ei halunnut tarjouksista huolimatta enää työskennellä siellä. Vuonna 1952 Nissen siirtyi professoriksi Baseliin Sveitsiin, jossa hän teki uraauurtavat työnsä vaikeaasteisen refluksitaudin hoitamiseksi.

Nissen teki loistavan uran kirurgina mutta hän oli myös suosittu ja tehokas tutkija, opettaja ja puhuja. Ruokatorven kirurgian kehittämisen lisäksi hän oli myös uranuurtaja rintaelinkirurgian puolella; hän teki mm. ensimmäisen ihmiselle tehdyn onnistuneen keuhkolohkon ja kokonaisen keuhkon poiston. Nissenin leikkauspotilaisiin lukeutui mm. Albert Einstein. Potilaiden suosiota ja kiitollisuutta osoittaa myös se, että hänen mukaansa nimettiin jopa vauvoja! Hän pysyi työelämässä lähes 70-vuotiaaksi. Rudolf Nissen kuoli lähellä Baselia Sveitsissä 1981.

 

                                                                                              

 

 

Kuvat: Ian Britton (FreeFoto.com),TEF VATER International Support Group